Minulle avautui syksyllä 2008 ensimmäisen kerran tilaisuus nähdä Clive Barkerin novelliin perustuva The Midnight Meat Train eräillä elokuvafestivaaleilla, mutta jätin sen silloin väliin. En siksi, etteikö olisi kiinnostanut kovasti, mutta ajattelin elokuvan tulevan suomalaiseenkin levitykseen ennemmin tai myöhemmin toisin kuin katsomani vaihtoehdon, jota en enää edes muista.
Loppujen lopuksi Keskiyön lihajuna lunastaa odotukseni: puoleksitoista tunniksi kelvollista gore-viihdettä. Sinänsä se ei ole hyvä elokuva - juonellisesti se on hölmö (olisi ilman lopun paljastustakin, mutta se hölmöyttää juonta edelleen), ja tunnelma jää jotenkin latteaksi, vaikka yöllinen suurkaupunki hopeanharmaine metroineen antaisi suuret mahdollisuudet miellyttää tätä katsojaa. Ainakin elokuvantekijät olisivat voineet jättää päähenkilön, valokuvaaja Leon Kaufmanin, ärsyttävän tyttöystävän pois. Mitään suurta merkitystä elokuvan teemoilla ei ole, vaan laatijoille on riittänyt että saadaan jonkinlainen tekosyy hakata lekalla päitä irti. Valokuvaaja-sankarimme on kiinnostunut kaupungista ja haluaa tavoittaa sen kamerallaan - ja onnistuu vangitsemaan filmille kylmän, persoonattoman, julman ja väkivaltaisen teurastajan. Sanoisin, että Leon onnistui tehtävässään.
Gore-elokuvana ja kevyenä viihteenä The Midnight Meat Train on ihan kohtuullinen. Kyllä sen katsoo, ja erikoistehosteet päistä pompahtavine silmämunineen hymähdyttänee kyllä meitä kaikkeen turtuneita katselijoita. Vinnie Jones tekee ihan hyvää työtä pääpahiksena hääräävänä, sivuammatiltaan teurastajana toimivana Mahoganyna. Elokuvan miljöö on minun makuuni, eikä MMT teeskentele olevansa mitään korkeatasoinen kauhuelokuva (kuten joku kolmasti kirottu ja umpitylsä Mirrors) - se ei ole tylsä, mikä on tällaisissa elokuvissa usein yksi merkittävä pelastava tekijä.
Olen varmaan joskus lukenut novellin, johon elokuva perustuu, mutta muistikuvani ovat hatarat. Täytynee kerrata Barkerin Veren kirjat, jahka ehdin.
3/5.
sunnuntai 6. syyskuuta 2009
maanantai 31. elokuuta 2009
Espoo Ciné, sunnuntai 30.8.2009
Ja näin saatiin tämän vuoden Ciné päätökseen. Täytyy myöntää, että hieman olin pettynyt tarjontaan. Kolmesta suosikkielokuvastani yksi (Pianonopettaja) oli uusintaesitys, eikä sellaisia täyden kympin elokuvia osunut kohdalleni yhtään. Ensi vuonna tiedän paremmin ainakin välttää kaikki koululaisesityksiä. Muutenkin luulen, etten ihan samanlaista kolmen kympin maratonia taida ensi vuotta kiskaista.
Mutta käydään nyt läpi vielä viimeisen päivän saalis.
28. La vie d'artiste (The Artist's Life, 2007)
Menin elokuvaan toivoen jonkinlaista satiiria taideväestä - ja sellainen tämä olikin. Ymmärsin, että olin toivonut vähän terävämpää satiiria. Elokuva seuraa muutamaa taiteilijuutta tavoittelevan pikkutekijän ponnisteluja. He oppivat, ettei kaikista vain tule suuria taiteilijoita. Komediaksi elokuva ei ollut tarpeeksi hauska, muuksi se ei ollut tarpeeksi viiltävä. Kirjailijaksi haluava miespuolinen ranskanopettaja oli elokuvan ainoa kiinnostava hahmo. 2½/5.
29. Bellamy (2009)
Ranskalainen rikoselokuva suoraan liukuhihnalta joutaisi suoraan televisioon. Gerard Depardieu on kai ranskalaisia näyttelijäsuuruuksia, mutta Bellamy ei tarjoa mitään, mitä ei olisi jo sataan kertaan nähty samanlaisissa elokuvissa. 1+/5.
30. Camino (2008)
Varsin toimiva elokuva seuraa nuoren tytön asteittaista tuhoutumista sairauksien kynsissä, ja esittää katolilaisuuden varsin kyseenalaisessa valossa. Jokainen iloinen käänne elokuvassa tyrmätään tylysti melkein samantien. Camino on ehkä vähän turhan pitkä, eikä se nyt varsinaisesti tarjoa mitään erityistä. 3-/5.
31. Come dio comanda (As God Commands, 2008)
Elokuvassa olisi ollut potentiaalia, mutta nyt se tyytyy poukkoilemaan, enkä oikein saanut punaisesta langasta kiinni. Uusnatsi, uusnatsin poika ja näiden onnettomuudessa jonkinlaisen aivovamman kärsinyt kaveri touhottavat pikkukaupungissa. Kuitenkaan elokuvassa ei vaikuttaisi olevan uusnatsismin sovittamisesta nyky-yhteiskuntaan, vaikka asian pintaa raapaistaan. Italian työvoimapolitiikkaa (viinaan menevä uusnatsi-isä on vihoissaan, kun tummahipiäisemmät vievät kaikki työpaikat häneltä ja vihannes-kaverilta) raapaistaan, mutta sekin jää sitten vain roikkumaan ilmaan. Vihannes raiskaa ja tappaa nuoren naisen luultuaan tätä suosikkipornofilminsä tähdeksi. Ei siinäkään nyt oikein järkeä - asia ikään kuin vain tapahtuu, ja lopuksi tarina saadaan päätökseen, kun tämä tekee itsemurhan ja paljastuu hirviöksi. No, kaitpa tämänkin katsoi yhden kerran. 2/5.
Mutta käydään nyt läpi vielä viimeisen päivän saalis.
28. La vie d'artiste (The Artist's Life, 2007)
Menin elokuvaan toivoen jonkinlaista satiiria taideväestä - ja sellainen tämä olikin. Ymmärsin, että olin toivonut vähän terävämpää satiiria. Elokuva seuraa muutamaa taiteilijuutta tavoittelevan pikkutekijän ponnisteluja. He oppivat, ettei kaikista vain tule suuria taiteilijoita. Komediaksi elokuva ei ollut tarpeeksi hauska, muuksi se ei ollut tarpeeksi viiltävä. Kirjailijaksi haluava miespuolinen ranskanopettaja oli elokuvan ainoa kiinnostava hahmo. 2½/5.
29. Bellamy (2009)
Ranskalainen rikoselokuva suoraan liukuhihnalta joutaisi suoraan televisioon. Gerard Depardieu on kai ranskalaisia näyttelijäsuuruuksia, mutta Bellamy ei tarjoa mitään, mitä ei olisi jo sataan kertaan nähty samanlaisissa elokuvissa. 1+/5.
30. Camino (2008)
Varsin toimiva elokuva seuraa nuoren tytön asteittaista tuhoutumista sairauksien kynsissä, ja esittää katolilaisuuden varsin kyseenalaisessa valossa. Jokainen iloinen käänne elokuvassa tyrmätään tylysti melkein samantien. Camino on ehkä vähän turhan pitkä, eikä se nyt varsinaisesti tarjoa mitään erityistä. 3-/5.
31. Come dio comanda (As God Commands, 2008)
Elokuvassa olisi ollut potentiaalia, mutta nyt se tyytyy poukkoilemaan, enkä oikein saanut punaisesta langasta kiinni. Uusnatsi, uusnatsin poika ja näiden onnettomuudessa jonkinlaisen aivovamman kärsinyt kaveri touhottavat pikkukaupungissa. Kuitenkaan elokuvassa ei vaikuttaisi olevan uusnatsismin sovittamisesta nyky-yhteiskuntaan, vaikka asian pintaa raapaistaan. Italian työvoimapolitiikkaa (viinaan menevä uusnatsi-isä on vihoissaan, kun tummahipiäisemmät vievät kaikki työpaikat häneltä ja vihannes-kaverilta) raapaistaan, mutta sekin jää sitten vain roikkumaan ilmaan. Vihannes raiskaa ja tappaa nuoren naisen luultuaan tätä suosikkipornofilminsä tähdeksi. Ei siinäkään nyt oikein järkeä - asia ikään kuin vain tapahtuu, ja lopuksi tarina saadaan päätökseen, kun tämä tekee itsemurhan ja paljastuu hirviöksi. No, kaitpa tämänkin katsoi yhden kerran. 2/5.
Espoo Ciné, lauantai 29.8.2009
26. La journée de la jupe (The Skirt Day, 2008)
Yksi festivaalisuosikeistani; Ranskalainen yläkoulun opettaja ei oikein pärjää epämotivoituneiden, rauhattomien ranskalaisgettolasten kanssa. Edes muut opettajat eivät muutamia poikkeuksia lukuunottamatta sulata sitä, että Sonja-ope (jota näyttelee ainakin tässä elokuvassa mielettömän söpö Isabelle Adjani) kehtaa käyttää hametta koulussa. Viikon pedagogisena taidonnäytteenä oppilaat saadaan kyllä ruotuun heti, kun opettaja onnistuu takavarikoimaan pistoolin koulupojilta ja tilanne luiskahtaa panttivankidraaman puolelle. Kauas on päästy karttakepeistä. Elokuvan liikemäärä ei riitä ihan loppuun asti, mutta varsin pitkälle kuitenkin. Päädyin toverin kanssa samaan arvioon: La journée de la jupe on realistinen versio viime vuoden Entre les murs'ta. 4/5.
27. Tiro en la cabeza (Bullet in the head, 2008)
En arvostele tätä, koska nukuin suurimman osan elokuvasta - se oli lauantain viimeinen näytös, ja saavuin paikalle jo valmiiksi väsyneenä. Elokuvassa ei muuten kuulu dialogia ollenkaan, vain taustaääniä. Hyvin pitkälle se oli fiilistelyä ja jonkun miehen kaupungilla haahuilun seuraamista.
Yksi festivaalisuosikeistani; Ranskalainen yläkoulun opettaja ei oikein pärjää epämotivoituneiden, rauhattomien ranskalaisgettolasten kanssa. Edes muut opettajat eivät muutamia poikkeuksia lukuunottamatta sulata sitä, että Sonja-ope (jota näyttelee ainakin tässä elokuvassa mielettömän söpö Isabelle Adjani) kehtaa käyttää hametta koulussa. Viikon pedagogisena taidonnäytteenä oppilaat saadaan kyllä ruotuun heti, kun opettaja onnistuu takavarikoimaan pistoolin koulupojilta ja tilanne luiskahtaa panttivankidraaman puolelle. Kauas on päästy karttakepeistä. Elokuvan liikemäärä ei riitä ihan loppuun asti, mutta varsin pitkälle kuitenkin. Päädyin toverin kanssa samaan arvioon: La journée de la jupe on realistinen versio viime vuoden Entre les murs'ta. 4/5.
27. Tiro en la cabeza (Bullet in the head, 2008)
En arvostele tätä, koska nukuin suurimman osan elokuvasta - se oli lauantain viimeinen näytös, ja saavuin paikalle jo valmiiksi väsyneenä. Elokuvassa ei muuten kuulu dialogia ollenkaan, vain taustaääniä. Hyvin pitkälle se oli fiilistelyä ja jonkun miehen kaupungilla haahuilun seuraamista.
Espoo Ciné, perjantai 28.8.2009
22. Kolme viisasta miestä (2008)
Luin tänään (maanantaina 31.8, pahoittelen laiskuuttani viikonloppuna) lehdestä, että juuri tämä Mika Kaurismäen elokuva palkittiin Meksikoissa eräillä elokuvafestivaaleilla. En itse ihan niin korkealle arvostaisi tätä, mutta on silti myönnettävä, että Kolme viisasta miestä oli hyvinkin nautittava siihen asti, kunnes Irina Björklundin esittämä nainen saapuu elokuvan päänäyttämönä toimivaan hiljaiseen karaokebaariin. Olenkin sitä mieltä, että alun taustakertomuksia lukuunottamatta elokuva olisi kantanut hyvin kolmen viisaan ja Aake Kallialan esittämän lupsakan baarimikon siivittämänä. Nyt se vähän lässähtää lopussa. Mainion Pertti Sveholmin, Timo Torikan ja Kari Heiskasen ymmärtääkseni pitkälti improvisoitua dialogia on ilo seurata, vaikka suomalaisiksi miehiksi he vaikuttavat liian sosiaalisilta. Toisaalta, elämässä parkkiintuneilla miekkosilla varmasti on kertynyt sanottavaakin. 3½/5.
23. Postia pappi Jaakobille (2009)
Pidin kyllä K. Härön Näkymättömästä Elinasta, mutta Postia pappi Jaakobille ei ollut ihan minun makuuni. En oikein ole varma, mikä siinä kyrsi. Ehkä se, että olen nähnyt parempiakin "vankilatyyppi pääsee siviilissä työskentelemään epävakaan mutta pidetyn papin kanssa"-elokuvia. 2½/5.
24. Ha-Sodot (The Secrets, 2007)
Naisrabbeus, lesbosuhteet ja muut anteeksiantamattomat synnit puhuttelevat juutalaisplikkoja jonkinlaisessa sisäoppilaitoksenomaisessa israelilaiskaupungissa. Ihan hyvä, mutta liian pitkä elokuva, ja jotenkin siitä henkii sellainen konservatiivinen henki, että epäilen hieman elokuvan rahoittajatahoja. 2½/5.
25. Kandidaten (The Candidate, 2008)
Tanskalainen tusinajännäri asianajajasta, joka näyttää sotkeutuvan baarissa tapaamansa naisen kuolemaan. Sitten paljastuukin pirullisempia juonia. Torkuin kyllä osan elokuvasta, mutta keskinkertaisuuden ylistykseltä vaikutti. 2/5.
Luin tänään (maanantaina 31.8, pahoittelen laiskuuttani viikonloppuna) lehdestä, että juuri tämä Mika Kaurismäen elokuva palkittiin Meksikoissa eräillä elokuvafestivaaleilla. En itse ihan niin korkealle arvostaisi tätä, mutta on silti myönnettävä, että Kolme viisasta miestä oli hyvinkin nautittava siihen asti, kunnes Irina Björklundin esittämä nainen saapuu elokuvan päänäyttämönä toimivaan hiljaiseen karaokebaariin. Olenkin sitä mieltä, että alun taustakertomuksia lukuunottamatta elokuva olisi kantanut hyvin kolmen viisaan ja Aake Kallialan esittämän lupsakan baarimikon siivittämänä. Nyt se vähän lässähtää lopussa. Mainion Pertti Sveholmin, Timo Torikan ja Kari Heiskasen ymmärtääkseni pitkälti improvisoitua dialogia on ilo seurata, vaikka suomalaisiksi miehiksi he vaikuttavat liian sosiaalisilta. Toisaalta, elämässä parkkiintuneilla miekkosilla varmasti on kertynyt sanottavaakin. 3½/5.
23. Postia pappi Jaakobille (2009)
Pidin kyllä K. Härön Näkymättömästä Elinasta, mutta Postia pappi Jaakobille ei ollut ihan minun makuuni. En oikein ole varma, mikä siinä kyrsi. Ehkä se, että olen nähnyt parempiakin "vankilatyyppi pääsee siviilissä työskentelemään epävakaan mutta pidetyn papin kanssa"-elokuvia. 2½/5.
24. Ha-Sodot (The Secrets, 2007)
Naisrabbeus, lesbosuhteet ja muut anteeksiantamattomat synnit puhuttelevat juutalaisplikkoja jonkinlaisessa sisäoppilaitoksenomaisessa israelilaiskaupungissa. Ihan hyvä, mutta liian pitkä elokuva, ja jotenkin siitä henkii sellainen konservatiivinen henki, että epäilen hieman elokuvan rahoittajatahoja. 2½/5.
25. Kandidaten (The Candidate, 2008)
Tanskalainen tusinajännäri asianajajasta, joka näyttää sotkeutuvan baarissa tapaamansa naisen kuolemaan. Sitten paljastuukin pirullisempia juonia. Torkuin kyllä osan elokuvasta, mutta keskinkertaisuuden ylistykseltä vaikutti. 2/5.
perjantai 28. elokuuta 2009
Espoo Ciné, torstai 27.8.2009
18. Max Pinlig (Nolojen tilanteiden Max, 2008)
Lasten ja nuorten näytöksen elokuva oli selvästi lapsille ja nuorille suunnattu. Teini-ikäinen Max luulee olevansa maailman noloin tyyppi, mutta aikuiset ovat vielä nolompia. Huomionarvoista oli se, miten yleisö yltyi hurraamaan ja taputtamaan, kun ujo ja kiltti Max saa tytöltä turpaansa tämän päästyä selville Maxin viattomasta ihastuksesta tätä kohtaan. 2/5.
19. Putoavia enkeleitä (2008)
Jussi-palkintoja osakseen saanut elokuva on suomalaiseksi varsin toimiva (puolifiktiivinen) kuvaus kirjailijapariskunta Aila Meriluodosta ja mainion Tommi Korpelan tulkitsemasta Lauri Viidasta, ja tämän vajoamisesta skitsofrenian tummiin syövereihin. Tästä ei paljoakaan pahaa sanottavaa jäänyt. Katsoja (ainakaan minä) ei ehkä ihan välitä hahmoista tarpeeksi tunteakseen pistoa sydämessään, jos nyt jotain pitää väkisin keksiä. 3½/5.
20. Les Amants Criminels (1999)
Ranskalaisessa Francois Ozonin ohjaamassa taide-elokuvassa nuoren miehen tyttöystävä suostuttelee tämän murhaamaan toisen nuoren miehen. Ruumiinpiilotusreissulla pariskunta jää metsässä asuvan homoseksuaalin erakon vangeiksi. Pakotetun anaaliyhdynnän jälkeen nuoren miehen impotenssi paranee. Vau. Elokuva toimisi varmaan toisella katselukerralla paremmin - jotenkin alkuelokuva meni minulta kyllästyneisyyden merkeissä, kun raina vaikutti lähinnä tyypilliseltä nuorisokauhuelokuvalta. 2½/5.
21. Sveitabrúðkaup (The Country Wedding, 2008)
Islantilainen hieman farssia lähentelevä romanttinen komedia ei ehkä ihan ollut minun makuuni, mutta romanttiseksi komediaksi kylläkin paremmasta päästä. Yleisö kyllä hirnui melko tasaisesti lähes koko elokuvan ajan, itse lähinnä ihailin sitä, miten elokuva oli onnistuttu lataamaan täyteen kaikenlaista, ettei siihen oikein ehtinyt kyllästyä. Hieman ennalta-arvattava ja huumori ei toimi kaikkien kohdalla. En nyt oikein kehtaa lytätäkään. 2½/5.
Lasten ja nuorten näytöksen elokuva oli selvästi lapsille ja nuorille suunnattu. Teini-ikäinen Max luulee olevansa maailman noloin tyyppi, mutta aikuiset ovat vielä nolompia. Huomionarvoista oli se, miten yleisö yltyi hurraamaan ja taputtamaan, kun ujo ja kiltti Max saa tytöltä turpaansa tämän päästyä selville Maxin viattomasta ihastuksesta tätä kohtaan. 2/5.
19. Putoavia enkeleitä (2008)
Jussi-palkintoja osakseen saanut elokuva on suomalaiseksi varsin toimiva (puolifiktiivinen) kuvaus kirjailijapariskunta Aila Meriluodosta ja mainion Tommi Korpelan tulkitsemasta Lauri Viidasta, ja tämän vajoamisesta skitsofrenian tummiin syövereihin. Tästä ei paljoakaan pahaa sanottavaa jäänyt. Katsoja (ainakaan minä) ei ehkä ihan välitä hahmoista tarpeeksi tunteakseen pistoa sydämessään, jos nyt jotain pitää väkisin keksiä. 3½/5.
20. Les Amants Criminels (1999)
Ranskalaisessa Francois Ozonin ohjaamassa taide-elokuvassa nuoren miehen tyttöystävä suostuttelee tämän murhaamaan toisen nuoren miehen. Ruumiinpiilotusreissulla pariskunta jää metsässä asuvan homoseksuaalin erakon vangeiksi. Pakotetun anaaliyhdynnän jälkeen nuoren miehen impotenssi paranee. Vau. Elokuva toimisi varmaan toisella katselukerralla paremmin - jotenkin alkuelokuva meni minulta kyllästyneisyyden merkeissä, kun raina vaikutti lähinnä tyypilliseltä nuorisokauhuelokuvalta. 2½/5.
21. Sveitabrúðkaup (The Country Wedding, 2008)
Islantilainen hieman farssia lähentelevä romanttinen komedia ei ehkä ihan ollut minun makuuni, mutta romanttiseksi komediaksi kylläkin paremmasta päästä. Yleisö kyllä hirnui melko tasaisesti lähes koko elokuvan ajan, itse lähinnä ihailin sitä, miten elokuva oli onnistuttu lataamaan täyteen kaikenlaista, ettei siihen oikein ehtinyt kyllästyä. Hieman ennalta-arvattava ja huumori ei toimi kaikkien kohdalla. En nyt oikein kehtaa lytätäkään. 2½/5.
torstai 27. elokuuta 2009
Espoo Ciné, keskiviikko 26.8.2009
Viides päivä oli jo huomattavasti parempi - siihen tosin kuului vain kaksi elokuvaa.
16. La Pianiste (Pianonopettaja, 2001)
Tämänvuotinen festivaalikokemukseni muuttui kertaheitolla asteen paremmaksi Michael Haneken Pianonopettajan myötä. Ensivaikutelma elokuvasta on kuin se olisi tyypillinen taide-elokuva - noin nelikymppinen vanhapiika opettaa pianonsoittoa, ja elää iäkkään, kontrolloivan äitinsä kanssa Wieniläisessä asunnossa, ja elokuvassa puhutaan ranskaa. Parikymmentä minuuttia elokuvan alusta näemme, kuinka nutturapäinen opettaja astelee pornoluolaan katsomaan elokuvaa ja nuuhkimaan koppiin jätettyjä rättejä. Luvassa onkin melko kipeä elokuva tukahdetuista haluista, sen vaikutuksesta ihmiseen ja sen vapauttamisen vaikutuksesta muihin. 4½/5.
17. Mal día para pescar (2009)
Päivän toinen elokuva ei ollut samalla tavalla mieleenjäävä, mutta oli se ihan toimiva kertomus luihusta managerista ja suomalaisen Jouko Aholan näyttelemästä viinaanmenevästä, parhaat päivänsä nähneestä painijasta. En ihan löytänyt mitään syvempää ideaa elokuvasta, kuin että se maalaa tiettyjä odotuksia ja sitten paljastaa katsojien ja suurimman osan elokuvan hahmoista olleen väärässä. 3-/5.
16. La Pianiste (Pianonopettaja, 2001)
Tämänvuotinen festivaalikokemukseni muuttui kertaheitolla asteen paremmaksi Michael Haneken Pianonopettajan myötä. Ensivaikutelma elokuvasta on kuin se olisi tyypillinen taide-elokuva - noin nelikymppinen vanhapiika opettaa pianonsoittoa, ja elää iäkkään, kontrolloivan äitinsä kanssa Wieniläisessä asunnossa, ja elokuvassa puhutaan ranskaa. Parikymmentä minuuttia elokuvan alusta näemme, kuinka nutturapäinen opettaja astelee pornoluolaan katsomaan elokuvaa ja nuuhkimaan koppiin jätettyjä rättejä. Luvassa onkin melko kipeä elokuva tukahdetuista haluista, sen vaikutuksesta ihmiseen ja sen vapauttamisen vaikutuksesta muihin. 4½/5.
17. Mal día para pescar (2009)
Päivän toinen elokuva ei ollut samalla tavalla mieleenjäävä, mutta oli se ihan toimiva kertomus luihusta managerista ja suomalaisen Jouko Aholan näyttelemästä viinaanmenevästä, parhaat päivänsä nähneestä painijasta. En ihan löytänyt mitään syvempää ideaa elokuvasta, kuin että se maalaa tiettyjä odotuksia ja sitten paljastaa katsojien ja suurimman osan elokuvan hahmoista olleen väärässä. 3-/5.
keskiviikko 26. elokuuta 2009
Espoo Ciné, tiistai 25.8.2009
Neljäs päivä oli vain vähän parempi, mutta olisi saattanut olla parempikin.
11. Duggholufólkið (suom. Linjat poikki, 2007)
Olisi kai pitänyt arvata, että "Lasten ja nuorten elokuvat"-sarjaan sijoitetut elokuvat tosiaan ovat lasten ja nuorten elokuvia. Linjat poikki oli lapsellinen kummitustarina, joka saa alkunsa kun koulun kiusaajatytöt nimittävät blogissaan nimittävän päähenkilön, Kallin, vuoden nörtiksi. Tästä suivaantuneena vuoden nörtti hakkeroi jollain höpöhöpö-ohjelmalla blogin, vaihtaa nimitysuutiseen kuvan ja blogin salasanan. Tämän seurauksena Kalli erotetaan koulusta muutamaksi päiväksi joululoman edellä, ja hän matkustaa isänsä uusioperheen luokse Islannin syrjäisempään kolkkaan, jossa Kalli tutustuu meedio-sisarpuoleensa ja taruun seurueesta, jonka pieni poikalapsi johdatti myrskyssä kuolemaan. Kyseisen pojan haamu ilmestyy Kallille, joka saa tehtäväksi palauttaa pojan maineen. Näytöksessä olleita ala-asteen luokkien tyttöjä kiljutti, mutta aikuinen saa tästä tuskin mitään irti. 2/5.
12. Maata meren alla (2009)
Kasvukertomus kommunistifeministinaisen Suomeen adoptoimasta nuoresta naisesta, joka on masistellut ja yrittäessään saada töitä Suomesta, törmää syrjiviin asenteisiin. Ratkaisuna nainen lähtee Berliiniin etsimään itseään. Hahmot käyttäytyvät tässä jotenkin oudosti. Päähenkilö-Ida kuvittelee epäilyksittä mieshierojan palveluntarjouksen olevan peitelty pyyntö saada seksiä; Elokuvan homoseksuaali #1 töräyttelee omituisen töksähtelevästi kaikille olevansa homo, ja elokuvan (sekä pienen kaupungin, johon elokuvan Suomi-jaksot sijoittuvat) toinen homoseksuaali kävelee suorinta tietä numero yhden luokse katsomaan televisiosta urheilua kuultuaan, että kaupungissa on toinenkin seksuaalisesti samoin suuntaunut. Ei tästäkään nyt oikein saa irti mitään. Kai tämänkin nyt katsoi ennemmin kuin selkäänsä otti. Elokuva kärsi lisäksi yleisön laadusta - useista yläasteen luokista. Joka kerta, kun elokuvassa lausuttiin "homo" tai "vagina", yleisö räjähti nauruun. Lisäksi satapäinen lauma yläastelaisia löyhkää ihan uskomattomien etäisyyksien päähän pistävästi tupakalta. 2-/5.
13. Crna macka, beli macor (1998)
Emir Kusturican ohjaama "Musta kissa, valkoinen kissa" oli kertakaikkisen typerä hölmöläiskomedia. En minä tiedä, mitä tästä voi muutakaan sanoa. Vitsit liikkuivat sillä tasolla, jolla päähenkilöt ovat salaliitossa keskenään uittaakseen pahan sedän ulkovessan paskakuopassa. Öhhöhöööhöö. Plussaa siitä, että taisin hymähdellä jossain kohdassa. 1+/5.
L5. Pukin laulu (2009)
AMK-lopputyönä tehty lyhytelokuva oli ihan hupaisa välipala aikuisena yhä joulupukkiin uskovasta miehestä, joka pettyy, kun ei saakaan lahjaksi paloautoa. Kertakäyttökamaa. En osaa päättää pisteitä.
14. In 3 Tagen Bist Du Tod 2 (2008)
En ole ensimmäistä osaa nähnyt, mutta se ei tätä jatko-osaa haitannut. In 3 Tagen on teinislashergenreen kuuluva Itävallan lumisiin maisemiin sijoittuva rutiininomainen kauhuelokuva, jossa nuori nainen lähtee syrjäkylään etsimään kaveriaan, jonka kanssa tämä oli ilmeisesti sarjan ensimmäisessä osassa selvinnyt murhaajan puukolta. Tämä jatko-osa ei tarjoa oleellisesti mitään uutta aihepiiriin, mutta on silti ihan toimivaa perusmättöä. Luminen vuoristomiljöö miellyttää, ja elokuvan loppupuolella veriarvotkin nousevat gorestelijoiden mieliksi - joskin valtaosa elokuvasta on nuoren naisen panikointia ja kovaäänisten unien näkemistä kaverista ja murhamiehistä. 2+/5.
15. Flammen & Citronen (2008)
Toisen maailmansodan aikaiseen Tanskaan sijoittuva elokuva vaikutti ensimetreiltä selvältä parannukselta tämän vuoden aiempiin Ciné-kokemuksiin verrattuna. Valitettavasti väsymys iski, ja nukuin merkittävän osan elokuvasta ja lähdin sitten pois kauan ennen loppua huomatessani, etten pysty seuraamaan elokuvaa enkä edes tekstitystä. Näppituntumaksi jäi kuitenkin laadukas elokuva, jonka voisi vaikka vuokralta tarkastaa sitten myöhemmin. Ei pisteitä.
11. Duggholufólkið (suom. Linjat poikki, 2007)
Olisi kai pitänyt arvata, että "Lasten ja nuorten elokuvat"-sarjaan sijoitetut elokuvat tosiaan ovat lasten ja nuorten elokuvia. Linjat poikki oli lapsellinen kummitustarina, joka saa alkunsa kun koulun kiusaajatytöt nimittävät blogissaan nimittävän päähenkilön, Kallin, vuoden nörtiksi. Tästä suivaantuneena vuoden nörtti hakkeroi jollain höpöhöpö-ohjelmalla blogin, vaihtaa nimitysuutiseen kuvan ja blogin salasanan. Tämän seurauksena Kalli erotetaan koulusta muutamaksi päiväksi joululoman edellä, ja hän matkustaa isänsä uusioperheen luokse Islannin syrjäisempään kolkkaan, jossa Kalli tutustuu meedio-sisarpuoleensa ja taruun seurueesta, jonka pieni poikalapsi johdatti myrskyssä kuolemaan. Kyseisen pojan haamu ilmestyy Kallille, joka saa tehtäväksi palauttaa pojan maineen. Näytöksessä olleita ala-asteen luokkien tyttöjä kiljutti, mutta aikuinen saa tästä tuskin mitään irti. 2/5.
12. Maata meren alla (2009)
Kasvukertomus kommunistifeministinaisen Suomeen adoptoimasta nuoresta naisesta, joka on masistellut ja yrittäessään saada töitä Suomesta, törmää syrjiviin asenteisiin. Ratkaisuna nainen lähtee Berliiniin etsimään itseään. Hahmot käyttäytyvät tässä jotenkin oudosti. Päähenkilö-Ida kuvittelee epäilyksittä mieshierojan palveluntarjouksen olevan peitelty pyyntö saada seksiä; Elokuvan homoseksuaali #1 töräyttelee omituisen töksähtelevästi kaikille olevansa homo, ja elokuvan (sekä pienen kaupungin, johon elokuvan Suomi-jaksot sijoittuvat) toinen homoseksuaali kävelee suorinta tietä numero yhden luokse katsomaan televisiosta urheilua kuultuaan, että kaupungissa on toinenkin seksuaalisesti samoin suuntaunut. Ei tästäkään nyt oikein saa irti mitään. Kai tämänkin nyt katsoi ennemmin kuin selkäänsä otti. Elokuva kärsi lisäksi yleisön laadusta - useista yläasteen luokista. Joka kerta, kun elokuvassa lausuttiin "homo" tai "vagina", yleisö räjähti nauruun. Lisäksi satapäinen lauma yläastelaisia löyhkää ihan uskomattomien etäisyyksien päähän pistävästi tupakalta. 2-/5.
13. Crna macka, beli macor (1998)
Emir Kusturican ohjaama "Musta kissa, valkoinen kissa" oli kertakaikkisen typerä hölmöläiskomedia. En minä tiedä, mitä tästä voi muutakaan sanoa. Vitsit liikkuivat sillä tasolla, jolla päähenkilöt ovat salaliitossa keskenään uittaakseen pahan sedän ulkovessan paskakuopassa. Öhhöhöööhöö. Plussaa siitä, että taisin hymähdellä jossain kohdassa. 1+/5.
L5. Pukin laulu (2009)
AMK-lopputyönä tehty lyhytelokuva oli ihan hupaisa välipala aikuisena yhä joulupukkiin uskovasta miehestä, joka pettyy, kun ei saakaan lahjaksi paloautoa. Kertakäyttökamaa. En osaa päättää pisteitä.
14. In 3 Tagen Bist Du Tod 2 (2008)
En ole ensimmäistä osaa nähnyt, mutta se ei tätä jatko-osaa haitannut. In 3 Tagen on teinislashergenreen kuuluva Itävallan lumisiin maisemiin sijoittuva rutiininomainen kauhuelokuva, jossa nuori nainen lähtee syrjäkylään etsimään kaveriaan, jonka kanssa tämä oli ilmeisesti sarjan ensimmäisessä osassa selvinnyt murhaajan puukolta. Tämä jatko-osa ei tarjoa oleellisesti mitään uutta aihepiiriin, mutta on silti ihan toimivaa perusmättöä. Luminen vuoristomiljöö miellyttää, ja elokuvan loppupuolella veriarvotkin nousevat gorestelijoiden mieliksi - joskin valtaosa elokuvasta on nuoren naisen panikointia ja kovaäänisten unien näkemistä kaverista ja murhamiehistä. 2+/5.
15. Flammen & Citronen (2008)
Toisen maailmansodan aikaiseen Tanskaan sijoittuva elokuva vaikutti ensimetreiltä selvältä parannukselta tämän vuoden aiempiin Ciné-kokemuksiin verrattuna. Valitettavasti väsymys iski, ja nukuin merkittävän osan elokuvasta ja lähdin sitten pois kauan ennen loppua huomatessani, etten pysty seuraamaan elokuvaa enkä edes tekstitystä. Näppituntumaksi jäi kuitenkin laadukas elokuva, jonka voisi vaikka vuokralta tarkastaa sitten myöhemmin. Ei pisteitä.
tiistai 25. elokuuta 2009
Espoo Ciné, maanantai 24.8.2009
Kolmas päivä Cinéssä saattoi olla huonoin tähän astisista.
L4. Kehto (2009)
Aki Mäkiahon opinnäytetyökseen ohjaama lyhytelokuva on ihan tyylikäs pieni elokuva korvessa asuvasta pariskunnasta, jonka miesosapuolen lykantropia puhkeaa kukkaan. 3+/5.
9. Salvage (2009)
Typerä elokuva englantilaisesta omakotitalolähiöstä, jonne eräänä aamuna rantautuu väkivaltainen hirviö ja armeijan erikoisjoukot. Ei tässä nyt mitään erityistä järkeä ollut, ja tällaisia on joka tapauksessa kolmetoista tusinassa. Pisteet lyhyydestä (80 min), vaikka elokuva tuntuikin paljon pidemmältä. En ole varmaankaan englannissa niin hyvä kuin olen luullut, sillä minun oli vaikea saada dialogista selvää ilman tekstityksiä. 1+/5.
10. In the Electric Mist (2009)
Illan viimeinen elokuva oli vähän edellistä onnistuneempi, mutta silti valitettavan yhdentekevänoloinen rutiinielokuva. Tommy Lee Jones on New Orleansin lähistöllä poliisi, joka tutkii salaperäisiä nuorten naisten murhia, ja näkee samalla juopon näyttelijän keralla näkyjä Yhdysvaltain sisällissodan ajoilta. Eiköhän tällaisia "harhat ohjaavat rikostutkintaa onnistuneesta"-elokuvia ole jo nähty tarpeeksi - sähköutu ei tarjoa mitään uutta. Taisin kuitenkin nukahtaa elokuvan aikana, joten arvioni voi olla hieman vinossa. Epäilen kuitenkin, että ohimenneet asiat eivät oleellisesti olisi vaikuttaneet näkemyksiini. Ihan katsottava, mutta videovuokraamolla on parempaakin tarjottavaa viikonloppuillaksi sitten aikanaan. 2/5.
L4. Kehto (2009)
Aki Mäkiahon opinnäytetyökseen ohjaama lyhytelokuva on ihan tyylikäs pieni elokuva korvessa asuvasta pariskunnasta, jonka miesosapuolen lykantropia puhkeaa kukkaan. 3+/5.
9. Salvage (2009)
Typerä elokuva englantilaisesta omakotitalolähiöstä, jonne eräänä aamuna rantautuu väkivaltainen hirviö ja armeijan erikoisjoukot. Ei tässä nyt mitään erityistä järkeä ollut, ja tällaisia on joka tapauksessa kolmetoista tusinassa. Pisteet lyhyydestä (80 min), vaikka elokuva tuntuikin paljon pidemmältä. En ole varmaankaan englannissa niin hyvä kuin olen luullut, sillä minun oli vaikea saada dialogista selvää ilman tekstityksiä. 1+/5.
10. In the Electric Mist (2009)
Illan viimeinen elokuva oli vähän edellistä onnistuneempi, mutta silti valitettavan yhdentekevänoloinen rutiinielokuva. Tommy Lee Jones on New Orleansin lähistöllä poliisi, joka tutkii salaperäisiä nuorten naisten murhia, ja näkee samalla juopon näyttelijän keralla näkyjä Yhdysvaltain sisällissodan ajoilta. Eiköhän tällaisia "harhat ohjaavat rikostutkintaa onnistuneesta"-elokuvia ole jo nähty tarpeeksi - sähköutu ei tarjoa mitään uutta. Taisin kuitenkin nukahtaa elokuvan aikana, joten arvioni voi olla hieman vinossa. Epäilen kuitenkin, että ohimenneet asiat eivät oleellisesti olisi vaikuttaneet näkemyksiini. Ihan katsottava, mutta videovuokraamolla on parempaakin tarjottavaa viikonloppuillaksi sitten aikanaan. 2/5.
maanantai 24. elokuuta 2009
Espoo Ciné, sunnuntai 23.8.2009
Toinen päivä Cinéssä oli lyhyempi, mutta keskimäärin parempi. Toisaalta sitä ottaisi mieluummin vaikka yhden notkahduksen, jos sitä vastaan saisi yhden täysosuman.
6. Nord (2009)
Sunnuntain avasi Erlend Loen käsikirjoittama luminen Nord. Mielenterveytensä kanssa aiemmin ongelmiin joutunut Jomar elää erakkoelämää, kunnes saa tietää että hänellä on poika pohjoisessa, ja lähtee sitten moottorikelkalla tuhannen kilometrin matkalle tapaamaan häntä. Erlend Loe teki sen taas: hän on kasannut kokoon varsin hyvät ainekset ja saanut aikaan jotain, johon olen vähän pettynyt. Nordissa on paljon lunta, ja mieshahmojen vähäeleistä ja takertelevaa sosiaalisuutta on ilo seurata, mutta kuitenkin käteen jää road movie, jonka episodinen luonne on vähän turhan silmiinpistävä. Lisäksi minusta päähahmo Jomar, suomeksi varmaankin Juomari, on turhan epäsympaattinen ollakseen hyvä päähahmo, mutta liian sumpaattinen ollakseen paha päähahmo. Mies varastelee muilta, tupakoi ahkerasti ja juo pelkästään viinaa, mutta emme taida nähdä häntä syömässä. Luulen silti, että Nord on elokuva josta monet pitävät. 3-/5.
7. Skavabölen Pojat (2009)
Skavabölen Pojat (ulkomaankieleksi Last Cowboy Standing) keräsi salin täyteen ihmisiä, koko joukon elokuvan näyttelijöitä, ohjaajan ja muita projektissa mukana olleita. Suomalaiseksi elokuvaksi Skavaböle on varsin onnistunut. Toisaalta se kuitenkin on tyypillinen suomalainen elokuva sikäli, että kaikki menee päin helvettiä, ja syynä on suomalaisen miehen, perheen isän, uskottomuus, vaimonhakkaus ja viinanjuonti. Martti Suosalo kyllä näyttelee humalaista isää hyvin - mietin, että onkohan hänet oikeasti juotettu kaatokänniin. Joka tapauksessa, Skavabölen Pojat on silti ihan tyylikäs elokuva, ja lisäpisteet Dr12 2216:sta. 3+/5.
8. Un Giorno Perfetto (2008)
Un Giorno Perfetto ("Täydellinen päivä") on selvästi italialaisten yritys tehdä suomalaishenkinen elokuva, ainoastaan miehelle, eli tuhoavalle voimalle, unohdettiin kirjoittaa alkoholiongelma. Päivän aikana lähes joka hahmolla tuntuu menevän kaikki pieleen pahemman kerran ja onkin harmi, että viime metreillä erehdyttiin antamaan yleisölle rahtunen toivoa. Toisaalta, ylipäätään loppuhuipennus oli sillä tasolla, että yleisöstä saattoi aistia hienoisen "miksi tässä piti käydä näin?"-surkuttelun. 3+/5.
6. Nord (2009)
Sunnuntain avasi Erlend Loen käsikirjoittama luminen Nord. Mielenterveytensä kanssa aiemmin ongelmiin joutunut Jomar elää erakkoelämää, kunnes saa tietää että hänellä on poika pohjoisessa, ja lähtee sitten moottorikelkalla tuhannen kilometrin matkalle tapaamaan häntä. Erlend Loe teki sen taas: hän on kasannut kokoon varsin hyvät ainekset ja saanut aikaan jotain, johon olen vähän pettynyt. Nordissa on paljon lunta, ja mieshahmojen vähäeleistä ja takertelevaa sosiaalisuutta on ilo seurata, mutta kuitenkin käteen jää road movie, jonka episodinen luonne on vähän turhan silmiinpistävä. Lisäksi minusta päähahmo Jomar, suomeksi varmaankin Juomari, on turhan epäsympaattinen ollakseen hyvä päähahmo, mutta liian sumpaattinen ollakseen paha päähahmo. Mies varastelee muilta, tupakoi ahkerasti ja juo pelkästään viinaa, mutta emme taida nähdä häntä syömässä. Luulen silti, että Nord on elokuva josta monet pitävät. 3-/5.
7. Skavabölen Pojat (2009)
Skavabölen Pojat (ulkomaankieleksi Last Cowboy Standing) keräsi salin täyteen ihmisiä, koko joukon elokuvan näyttelijöitä, ohjaajan ja muita projektissa mukana olleita. Suomalaiseksi elokuvaksi Skavaböle on varsin onnistunut. Toisaalta se kuitenkin on tyypillinen suomalainen elokuva sikäli, että kaikki menee päin helvettiä, ja syynä on suomalaisen miehen, perheen isän, uskottomuus, vaimonhakkaus ja viinanjuonti. Martti Suosalo kyllä näyttelee humalaista isää hyvin - mietin, että onkohan hänet oikeasti juotettu kaatokänniin. Joka tapauksessa, Skavabölen Pojat on silti ihan tyylikäs elokuva, ja lisäpisteet Dr12 2216:sta. 3+/5.
8. Un Giorno Perfetto (2008)
Un Giorno Perfetto ("Täydellinen päivä") on selvästi italialaisten yritys tehdä suomalaishenkinen elokuva, ainoastaan miehelle, eli tuhoavalle voimalle, unohdettiin kirjoittaa alkoholiongelma. Päivän aikana lähes joka hahmolla tuntuu menevän kaikki pieleen pahemman kerran ja onkin harmi, että viime metreillä erehdyttiin antamaan yleisölle rahtunen toivoa. Toisaalta, ylipäätään loppuhuipennus oli sillä tasolla, että yleisöstä saattoi aistia hienoisen "miksi tässä piti käydä näin?"-surkuttelun. 3+/5.
sunnuntai 23. elokuuta 2009
Espoo Ciné, lauantai 22.8.2009
Muiden menojen vuoksi vuoden 2009 Espoo Ciné putkeni alkoi vasta lauantaina alkuiltapäivästä saksalaisilla elokuvilla. Ensi vuonna täytyy muistaa, että jos haluaa jonkun tietyn festaripaidan XL-kokoisena, täytyy olla heti ensimmäisenä päivänä ensimmäisten joukossa. Nyt jouduin kakkospäivänä tyytymään kakkosvaihtoehtoon. Festariteltasta sai kahvia, olutta ja muuta juotavaa. Tämä olikin ensimmäinen kerta, kun siellä kävin. Jatkossa kynnys täyttää näytösten mahdolliset välit teltassa on pienempi.
Mutta sitten katsaus, katsomisjärjestyksessä:
1. In Jeder Sekunde (2008)
In Jeder Sekunde tunnettaneen englanninkielisessä maailmassa paremmin nimellä At Any Second. Se kertoo kaksi lopussa hatarasti yhteennivoutuvaa tarinaa, toinen elämänmenoonsa kyllästyneestä lääkäristä, toinen nuoresta naisesta, joka on kyllästynyt poikakaveriinsa ja hänen tarjoamaan huumeidentäyteiseen elämään. Henkilökohtaisesti en saanut paljoakaan irti tästä filmistä. Alku on vähän sekava, juonenkäänteet tuttuja (lääkäri pettää vaimoaan, nainen palaa eksän luo ja eksä sotkee muiden elämät omansa mukana), ja lopulta käteen ei jää mitään erityistä. Rutiininomainen elokuva, jonka hyvä puoli on se, ettei siinä ole mitään selviä tyylirikkojakaan. 2/5.
L1. Lazarus Taxon (2008)
Lyhytelokuva jonkinlaisen mullistuksen (jossain sanottiin, että ilmaston lämpeämisen) jälkeisessä maailmassa, jossa mies vie tytärtään parannettavaksi omituiselle linnasaarekkeelle. Parantajilla on kuitenkin omia näkemyksiä siitä, mitä kaikkea eläminen voi tarkoittaa. Hyvä pieni pätkä, joka toi minulle mieleen venäläisklassikko Stalkerin. 3/5.
2. Hinter Kaifeck (2009)
Mies ajaa poikansa kanssa kylään, jossa on ammoin tapahtunut murha ja nyky-kyläläiset ovat järjestäneet omia pikkumenoja tapahtuman ympärille. Aivan liian rutiininomainen elokuva maalailee alussa onnistuneesti mukavaa tunnelmaa, mutta pilaa sen ensin turhilla yliluonnollisuuksilla (mies alkaa näkemään unia ja saa mystisiä rakkuloita naamaan), ja lopun uhrijuhlat tuovat liikaa mieleen Uhrijuhlan eli alkuperäisen Wicker Manin, mutta tarjoaa kuitenkin liian kiltin loppuratkaisun ollakseen tribuutti tuolle klassikolle. 2/5.
L2. Milbe (2008)
Kummallinen elokuvan ja animaation risteytys. Poika auttaa isoäitiään siivoamisessa, mutta isoäiti on ilmeisesti vähän omissa maailmoissaan hassujen savihämähäkkiensä kanssa. Ei pisteitä - en ole vieläkään varma, mitä tästä voi ajatella. Hyvä-huono -asteikko tuntuu väärältä.
3. Sexykiller (2008)
Espanjalainen kauhuparodia alkaa kohtauksella, jossa Scream-naamarinen kaveri seikkailee puukon kanssa naisten pukuhuoneessa kampuksella. Odotukseni laskevat saman tien pakkasen puolelle. Voin hyvin ymmärtää, että tämä uppoaa joihin yleisöihin, mutta itseäni nauratti vain muutama kohta, joista yhdenkin lopulta pilasi ruma Star Trek -fanistereotypia. Naispuolinen sarjamurhaaja on harvemmin käytetty idea, mutta nähty kyllä. Minulle tuli erittäin valitettavasti mieleen heti kauhistuttava American Psycho 2. Elokuvan ohjaaja kävi esittäytymässä festivaaliyleisölle alussa, mikä minusta on vähän epämukavampaa - koin, että nyt on velvollisuus nauraa, ettemme olisi epäkohteliaita vieraalle. 2-/5.
L3. Luneville (2009)
Hauska pieni lyhytelokuva on kunnianosoitus vanhan ajan mykkäelokuville. 3+/5.
4. Moon (2009)
Ensimmäisen festaripäivän selkeästi paras esitys. Mies on kolmen vuoden komennuksella yksin Kuuhun pykätyllä louhinta-asemalla. Komennusta on jäljellä vielä muutama viikko, kun miehen mielenterveys alkaa reistailemaan, ja onnettomuus sotkee miehen pasmat sekaisin. HAL-9000 on nykyvisiossa sympaattisempi, ja puhuu Kevin Spaceyn äänellä. Ei ihan napakymppi, mutta ehdottomasti suositeltava. 4+/5.
5. Acolytes (2008)
Keskinkertaisen typerä kauhuelokuva Australiasta. Kolme teiniä, joilla kahdella on menneisyydessään synkkiä salaisuuksia, sotkeutuu murhamysteeriin, yrittävät kiristää pahaa miestä murhaamaan toisen pahan miehen, mutta reisille menee. Äh. Acolytes on nähty aika monta kertaa, ja sen parasta antia on kolmen nuoren keskinäiset suhteet, jotka eivät nekään kanna elokuvaa kovin pitkälle. Jännitystä yritetään luoda pääsääntöisesti ääniefekteillä. 2-/5.
Mutta sitten katsaus, katsomisjärjestyksessä:
1. In Jeder Sekunde (2008)
In Jeder Sekunde tunnettaneen englanninkielisessä maailmassa paremmin nimellä At Any Second. Se kertoo kaksi lopussa hatarasti yhteennivoutuvaa tarinaa, toinen elämänmenoonsa kyllästyneestä lääkäristä, toinen nuoresta naisesta, joka on kyllästynyt poikakaveriinsa ja hänen tarjoamaan huumeidentäyteiseen elämään. Henkilökohtaisesti en saanut paljoakaan irti tästä filmistä. Alku on vähän sekava, juonenkäänteet tuttuja (lääkäri pettää vaimoaan, nainen palaa eksän luo ja eksä sotkee muiden elämät omansa mukana), ja lopulta käteen ei jää mitään erityistä. Rutiininomainen elokuva, jonka hyvä puoli on se, ettei siinä ole mitään selviä tyylirikkojakaan. 2/5.
L1. Lazarus Taxon (2008)
Lyhytelokuva jonkinlaisen mullistuksen (jossain sanottiin, että ilmaston lämpeämisen) jälkeisessä maailmassa, jossa mies vie tytärtään parannettavaksi omituiselle linnasaarekkeelle. Parantajilla on kuitenkin omia näkemyksiä siitä, mitä kaikkea eläminen voi tarkoittaa. Hyvä pieni pätkä, joka toi minulle mieleen venäläisklassikko Stalkerin. 3/5.
2. Hinter Kaifeck (2009)
Mies ajaa poikansa kanssa kylään, jossa on ammoin tapahtunut murha ja nyky-kyläläiset ovat järjestäneet omia pikkumenoja tapahtuman ympärille. Aivan liian rutiininomainen elokuva maalailee alussa onnistuneesti mukavaa tunnelmaa, mutta pilaa sen ensin turhilla yliluonnollisuuksilla (mies alkaa näkemään unia ja saa mystisiä rakkuloita naamaan), ja lopun uhrijuhlat tuovat liikaa mieleen Uhrijuhlan eli alkuperäisen Wicker Manin, mutta tarjoaa kuitenkin liian kiltin loppuratkaisun ollakseen tribuutti tuolle klassikolle. 2/5.
L2. Milbe (2008)
Kummallinen elokuvan ja animaation risteytys. Poika auttaa isoäitiään siivoamisessa, mutta isoäiti on ilmeisesti vähän omissa maailmoissaan hassujen savihämähäkkiensä kanssa. Ei pisteitä - en ole vieläkään varma, mitä tästä voi ajatella. Hyvä-huono -asteikko tuntuu väärältä.
3. Sexykiller (2008)
Espanjalainen kauhuparodia alkaa kohtauksella, jossa Scream-naamarinen kaveri seikkailee puukon kanssa naisten pukuhuoneessa kampuksella. Odotukseni laskevat saman tien pakkasen puolelle. Voin hyvin ymmärtää, että tämä uppoaa joihin yleisöihin, mutta itseäni nauratti vain muutama kohta, joista yhdenkin lopulta pilasi ruma Star Trek -fanistereotypia. Naispuolinen sarjamurhaaja on harvemmin käytetty idea, mutta nähty kyllä. Minulle tuli erittäin valitettavasti mieleen heti kauhistuttava American Psycho 2. Elokuvan ohjaaja kävi esittäytymässä festivaaliyleisölle alussa, mikä minusta on vähän epämukavampaa - koin, että nyt on velvollisuus nauraa, ettemme olisi epäkohteliaita vieraalle. 2-/5.
L3. Luneville (2009)
Hauska pieni lyhytelokuva on kunnianosoitus vanhan ajan mykkäelokuville. 3+/5.
4. Moon (2009)
Ensimmäisen festaripäivän selkeästi paras esitys. Mies on kolmen vuoden komennuksella yksin Kuuhun pykätyllä louhinta-asemalla. Komennusta on jäljellä vielä muutama viikko, kun miehen mielenterveys alkaa reistailemaan, ja onnettomuus sotkee miehen pasmat sekaisin. HAL-9000 on nykyvisiossa sympaattisempi, ja puhuu Kevin Spaceyn äänellä. Ei ihan napakymppi, mutta ehdottomasti suositeltava. 4+/5.
5. Acolytes (2008)
Keskinkertaisen typerä kauhuelokuva Australiasta. Kolme teiniä, joilla kahdella on menneisyydessään synkkiä salaisuuksia, sotkeutuu murhamysteeriin, yrittävät kiristää pahaa miestä murhaamaan toisen pahan miehen, mutta reisille menee. Äh. Acolytes on nähty aika monta kertaa, ja sen parasta antia on kolmen nuoren keskinäiset suhteet, jotka eivät nekään kanna elokuvaa kovin pitkälle. Jännitystä yritetään luoda pääsääntöisesti ääniefekteillä. 2-/5.
sunnuntai 16. elokuuta 2009
Rocky (1976)
Häpeälistaani kuuluu kokonainen legioona elokuvia, jotka kaikki ovat nähneet, mutta jotka ovat minulta jääneet tyystiin väliin syystä tai toisesta. Näihin lukeutuu myös Stallone-klassikko Rocky (ja sen kaikki jatko-osat, mutta niitä ei kai ihan kaikki ole nähnyt). Viikko takaperin näin sen myynnissä paikallisessa Citymarketissa vaivaisella kahdella eurolla, ja vaikka minulla oli epäilykseni, päätin silti korjata sen parempaan talteen.
Ehkä suurin syy Rockyn torjumiseen on ollut se käsitys, että kyseessä on nyrkkeilyelokuva, siis oleellisesti jonkinlainen urheiluelokuva, jollaisia en lähtökohtaisesti pysty sietämään. Ja kyllähän Rockyssä nyrkkeilyä on, mutta elokuva ei kerro nyrkkeilystä. Laji voitaisiin vaihtaa melkein miksi tahansa peliksi, joka perustuu yksilöiden, ei joukkueiden suorituksiin. Muutenkin elokuvassa on vain kaksi nyrkkeilyottelua, ihan alussa ja ihan lopussa.
Muuten elokuva on eräänlainen kasvukertomus. Rocky "Italian Stallion" Balboa on kolmekymppinen amatöörinyrkkeilijä, joka leipäjonon sijaan nyrkkeilee itselleen pikkuvoittoja. Sivutöinään hän perii koronkiskurin piikkiin velallisten velkoja, ja yrittää epätoivoisesti tehdä vaikutuksen kaverinsa siskoon, umpiujoon Adrianiin, jolla ei myöskään ole sen kummempaa elämää kuin eläinkaupan apulaisena toimiminen ja veljensä passaaminen.
Elokuvaa voi katsoa siis ainakin kahdella tasolla. Toinen on klassinen "To strive, to seek, to find, and not to yield" -taso, toisessa Rocky on ryysyläinen, Rocky harjoittelee, Rocky ottaa osaa nyrkkeilymatsiin. Turha tässä kai on syvempää analyysiäkään tehdä (kun en osaa); minä joka tapauksessa suureksi yllätyksekseni pidin elokuvasta, ja kehtaan suositella myös niille, jotka eivät nyrkkeilystä tai Sylvester Stallonesta (jonka käsikirjoittama elokuva muuten on) piittaa.
4/5.
Ehkä suurin syy Rockyn torjumiseen on ollut se käsitys, että kyseessä on nyrkkeilyelokuva, siis oleellisesti jonkinlainen urheiluelokuva, jollaisia en lähtökohtaisesti pysty sietämään. Ja kyllähän Rockyssä nyrkkeilyä on, mutta elokuva ei kerro nyrkkeilystä. Laji voitaisiin vaihtaa melkein miksi tahansa peliksi, joka perustuu yksilöiden, ei joukkueiden suorituksiin. Muutenkin elokuvassa on vain kaksi nyrkkeilyottelua, ihan alussa ja ihan lopussa.
Muuten elokuva on eräänlainen kasvukertomus. Rocky "Italian Stallion" Balboa on kolmekymppinen amatöörinyrkkeilijä, joka leipäjonon sijaan nyrkkeilee itselleen pikkuvoittoja. Sivutöinään hän perii koronkiskurin piikkiin velallisten velkoja, ja yrittää epätoivoisesti tehdä vaikutuksen kaverinsa siskoon, umpiujoon Adrianiin, jolla ei myöskään ole sen kummempaa elämää kuin eläinkaupan apulaisena toimiminen ja veljensä passaaminen.
Elokuvaa voi katsoa siis ainakin kahdella tasolla. Toinen on klassinen "To strive, to seek, to find, and not to yield" -taso, toisessa Rocky on ryysyläinen, Rocky harjoittelee, Rocky ottaa osaa nyrkkeilymatsiin. Turha tässä kai on syvempää analyysiäkään tehdä (kun en osaa); minä joka tapauksessa suureksi yllätyksekseni pidin elokuvasta, ja kehtaan suositella myös niille, jotka eivät nyrkkeilystä tai Sylvester Stallonesta (jonka käsikirjoittama elokuva muuten on) piittaa.
4/5.
lauantai 8. elokuuta 2009
My Life Without Me (2003)
Digiboksilleni on hieman vajaan vuoden aikana kertynyt koko joukko elokuvia, jotka on ollut tarkoitus katsoa, mutta jotka ovat vain jääneet muiden asioiden jalkoihin. Viime lokakuulta minulla oli (muutaman muun lisäksi) jäljellä muuan Isabel Coixet'n kirjoittama ja ohjaama, jonkin verran palkintojakin kahminut My Life Without Me, eli Elämäni ilman minua. En ihan muista enää, millä perustelin aikoinaan tallennuksen - yleensä suhtaudun sovinnaisiin (tarkoitan: ei nyrjähtäneisiin) draamoihin ennakkoluuloisesti. Välillä on tietysti hyvä sivuuttaa ennakkoluulonsa - ei koskaan tiedä, milloin yllättyy positiivisesti. Yllättikö Life Without Me?
Vastaus on: kyllä ja ei, mutta enimmäkseen ei. Positiivista on se, että "naisten draamaelokuvaksi" Life Without Men katsoo ihan mielellään alusta loppuun, eikä missään välissä ehdi iskeä sellaista "koskahan tämä loppuu"-fiilistä. Toisaalta elokuva jotenkin vain jättää kylmäksi. Elokuvassahan on kyse siitä, että nuori nainen saa tietää kuolevansa parin kuukauden päästä, ja laatii sitten listan asioista, jotka hän aikoo tehdä ennen kuolemaansa. Hän lupaa nauhoittaa syntymäpäiväonnittelut tyttärilleen yli kymmeneksi seuraavaksi vuodeksi, lupaa sanovansa tyttärilleen rakastavansa heitä joka päivä niin kauan kun henki pihisee, lupaa "polttavansa ja ryyppäävänsä" sielun kyllyydestä, lupaa saavansa jonkun rakastumaan häneen ja lupaa kokeilevansa seksiä muiden miesten kanssa, jotta tietäisi miltä se tuntuu. Ja sitten seuraamme, kun Ann toteuttaa nämä (tosin polttamista ja ryyppäämistä en havainnut - yhden oluen tilaamista ei lasketa).
Tässä olisi mielestäni ihan potentiaalia hyväänkin elämänfilosofiseen tutkielmaan, etenkin kuin Annin lähipiirin ihmiset tuntuvat hassaavan elämiään, mutta ei. Kyllähän Ann ohjeistaa äitiään olemaan iloisempi ja eläväisempi, mutta ei se oikein riitä. Lopun aikaa näemme vain, miten Ann toteuttaa itsekkäitä aikeitaan. Kaikista tympein kohtaus on, kun Ann kutsuu laihduttamiseen ja painoonsa pakkomielteisesti suhtautuvan työkaverinsa luokseen. Luulisi kuolemaa tekevän Annin toivovan ystävänsä pääsevän irti pakkomielteestään, mutta ilmeisesti toisen ihmisen onnettomuudelle nauraminen poikaystävän kanssa selän takana ja ystävän syvemmälle murheen alhoon puskeminen on sitten niin hieno kokemus, että se pitää ennen kuolemaa kokea.
Ja sitten se salasuhde. Hyvä on, ymmärrän sen, että jos on ollut koko ikänsä vain yhden ihmisen kanssa, niin saattaa tehdä mieli kokeilla miltä muut tuntuvat. Jotenkin Leen ja Annin suhde vaikuttaa epäuskottavalta. Lee on nähnyt Annin kerran ja rakastunut siinä samassa. Normaali nainen ehkä siirtyisi takavasemmalle, mutta ei Ann. No, aikaraja on tiukka ja kokeilunhalu kova, ei kai siinä auta nirsoilla, vaan häikäilemättömästi hyväksikäyttää toista.
Nämä asiat poislukien elokuva kuitenkin on ihan kohtuullinen, ja voin hyvin kuvitella, että moni voisi arvostaa enemmänkin. Elokuva on myös kahminut jonkin verran palkintoja erinäisillä elokuvajuhlilla. Vaikka juonessa on omat, minua häiritsevät puutteensa, on elokuvan muut puolet kunnossa.
3/5
Vastaus on: kyllä ja ei, mutta enimmäkseen ei. Positiivista on se, että "naisten draamaelokuvaksi" Life Without Men katsoo ihan mielellään alusta loppuun, eikä missään välissä ehdi iskeä sellaista "koskahan tämä loppuu"-fiilistä. Toisaalta elokuva jotenkin vain jättää kylmäksi. Elokuvassahan on kyse siitä, että nuori nainen saa tietää kuolevansa parin kuukauden päästä, ja laatii sitten listan asioista, jotka hän aikoo tehdä ennen kuolemaansa. Hän lupaa nauhoittaa syntymäpäiväonnittelut tyttärilleen yli kymmeneksi seuraavaksi vuodeksi, lupaa sanovansa tyttärilleen rakastavansa heitä joka päivä niin kauan kun henki pihisee, lupaa "polttavansa ja ryyppäävänsä" sielun kyllyydestä, lupaa saavansa jonkun rakastumaan häneen ja lupaa kokeilevansa seksiä muiden miesten kanssa, jotta tietäisi miltä se tuntuu. Ja sitten seuraamme, kun Ann toteuttaa nämä (tosin polttamista ja ryyppäämistä en havainnut - yhden oluen tilaamista ei lasketa).
Tässä olisi mielestäni ihan potentiaalia hyväänkin elämänfilosofiseen tutkielmaan, etenkin kuin Annin lähipiirin ihmiset tuntuvat hassaavan elämiään, mutta ei. Kyllähän Ann ohjeistaa äitiään olemaan iloisempi ja eläväisempi, mutta ei se oikein riitä. Lopun aikaa näemme vain, miten Ann toteuttaa itsekkäitä aikeitaan. Kaikista tympein kohtaus on, kun Ann kutsuu laihduttamiseen ja painoonsa pakkomielteisesti suhtautuvan työkaverinsa luokseen. Luulisi kuolemaa tekevän Annin toivovan ystävänsä pääsevän irti pakkomielteestään, mutta ilmeisesti toisen ihmisen onnettomuudelle nauraminen poikaystävän kanssa selän takana ja ystävän syvemmälle murheen alhoon puskeminen on sitten niin hieno kokemus, että se pitää ennen kuolemaa kokea.
Ja sitten se salasuhde. Hyvä on, ymmärrän sen, että jos on ollut koko ikänsä vain yhden ihmisen kanssa, niin saattaa tehdä mieli kokeilla miltä muut tuntuvat. Jotenkin Leen ja Annin suhde vaikuttaa epäuskottavalta. Lee on nähnyt Annin kerran ja rakastunut siinä samassa. Normaali nainen ehkä siirtyisi takavasemmalle, mutta ei Ann. No, aikaraja on tiukka ja kokeilunhalu kova, ei kai siinä auta nirsoilla, vaan häikäilemättömästi hyväksikäyttää toista.
Nämä asiat poislukien elokuva kuitenkin on ihan kohtuullinen, ja voin hyvin kuvitella, että moni voisi arvostaa enemmänkin. Elokuva on myös kahminut jonkin verran palkintoja erinäisillä elokuvajuhlilla. Vaikka juonessa on omat, minua häiritsevät puutteensa, on elokuvan muut puolet kunnossa.
3/5
Saw V (2008)
Olen kuukausikaupalla odotellut, että Saw-elokuvasarjan viidennen osan hinta DVD-kaupassa laskisi alennusluokkaan, mutta turhaan. Sorruin lopulta ostamaan rainan itselleni huolimatta kaikista niistä nuivista arvosteluista, jotka elokuva on saanut osakseen.
Ja niinhän se on - ei vitos-Saw juurikaan kehuja ansaitse. Sen lisäksi, että elokuva ei tarjoa edellisiin osiin nähden oikein mitään uutta, vaikuttaisi elokuva myös unohtaneen yhden oleellisen osan aiemmasta viehätyksestä - ansat eivät yritä opettaa uhreilleen mitään. Kuollut pääpiru Jigsaw yrittää ripittää imitaattoriaan tästä, mutta viesti ei ole mennyt käsikirjoittajille perille. Loukkuun tällä kertaa jääneet kyllä ovat pahantekijöitä, jotka ansaitsisivat elokuvan maailmassa opetuksen, mutta ansat vaikuttavat pikemminkin temppuradan esteiltä kuin pirullisilta vertauksilta todellisen elämän moraalisista kysymyksistä. Pelkkä "toimikaa yhdessä, epäitsekkäästi, luottakaa toisiinne" ei oikein vakuuta minua.
Mutta en nyt ihan kokonaan halua lytätäkään. Kyllähän Saw 5 ihan viihdyttävä on, ja sen katsoo mielellään perjantai-illan ratoksi, ja goren ystävien iloksi jotkut ansat ovat ihan hauskoja: kerrankin heiluriansa tekee selvää jälkeä, ja alkupuolen giljotiinikaulapanta-ansa on toimiva. Turha kuitenkaan odottaa mitään järkeä elokuvalta.
Vähemmän yllättäen kuudes osa tekee jo tuloaan. Pakko sekin on tarkastaa, vaikka odotukset olisivatkin matalalla.
2/5.
Ja niinhän se on - ei vitos-Saw juurikaan kehuja ansaitse. Sen lisäksi, että elokuva ei tarjoa edellisiin osiin nähden oikein mitään uutta, vaikuttaisi elokuva myös unohtaneen yhden oleellisen osan aiemmasta viehätyksestä - ansat eivät yritä opettaa uhreilleen mitään. Kuollut pääpiru Jigsaw yrittää ripittää imitaattoriaan tästä, mutta viesti ei ole mennyt käsikirjoittajille perille. Loukkuun tällä kertaa jääneet kyllä ovat pahantekijöitä, jotka ansaitsisivat elokuvan maailmassa opetuksen, mutta ansat vaikuttavat pikemminkin temppuradan esteiltä kuin pirullisilta vertauksilta todellisen elämän moraalisista kysymyksistä. Pelkkä "toimikaa yhdessä, epäitsekkäästi, luottakaa toisiinne" ei oikein vakuuta minua.
Mutta en nyt ihan kokonaan halua lytätäkään. Kyllähän Saw 5 ihan viihdyttävä on, ja sen katsoo mielellään perjantai-illan ratoksi, ja goren ystävien iloksi jotkut ansat ovat ihan hauskoja: kerrankin heiluriansa tekee selvää jälkeä, ja alkupuolen giljotiinikaulapanta-ansa on toimiva. Turha kuitenkaan odottaa mitään järkeä elokuvalta.
Vähemmän yllättäen kuudes osa tekee jo tuloaan. Pakko sekin on tarkastaa, vaikka odotukset olisivatkin matalalla.
2/5.
torstai 6. elokuuta 2009
Cyclomania (2001)
Näin Cyclomanian ensimmäisen kerran joitakin vuosia sitten, enkä muistaakseni pitänyt siitä. Perusteluja en ole enää aikoihin muistanut, joten kun se nyt tuli kotikatsomassa taas televisiosta, ajattelin antaa sille uuden mahdollisuuden. Ihme ja kumma, nyt elokuva tuntui muutaman asteen verran paremmalta. Ei edelleenkään mestariteokselta, mutta ihan katsottavalta elokuvalta kahden nuoren miehen, "K":n ja Eetun välisestä ystävyydestä ja koettelemuksista, joita se joutuu kestämään: kilpailu, kateus, mustasukkaisuus ja siihen liittyen kavereiden väliin ilmaantuva nainen, opiskelijapupu Oona.
Ennen kaikkea elokuva käsittelee huonoa itsetuntoa: K ja Eetu määrittävät oman arvonsa kilpapyöräilyn kautta. Kun K vie voiton Eetun nenän edestä, loukkaantuu Eetu kakkoseksi jäämisensä vuoksi, jonka seurauksena K loukkaantuu, kun ei saakaan vertaiseltaan arvostusta voiton kunniaksi. Pojat ovat kuitenkin jo siinä iässä, että söpöt opiskelijatytöt kiinnostavat, joten luonnollisesti kilvoittelu muuttuu äkkiä kahden rintaman, pyöräily- ja naisrintaman, sodaksi. Jonkun on pakko niellä tappio, ja kestettävä se kuin mies. Herkässä iässä se on vaikeaa - oma henkikin tuntuu olevan tuolloin pelkkä sivuseikka.
Simo Halisen muu tuotanto on minulta täysin pimennossa, mutta ainakin tässä tapauksessa mies on saanut aikaiseksi varsin kelvollisen elokuvan. Cyclomania ei ole liian pitkä, eikä se tuhlaa liikaa aikaa epäoleellisuuksiin, kuten seksiin (ihme - elokuva on sentään suomalainen, ja siinä esiintyy kauniita ja komeita nuoria aikuisia) ja kilpapyöräilyyn, joka noin muuten on onnistunut valinta tässä maassa, jossa kaiken maailman potkupallot, muovipalan perässä luistelut ja jonossa-ajot saavat niin korostetun aseman.
Pisteet: 3/5
Lyhyesti: Toimiva suomalainen elokuva itsetunto-ongelmista ja kilpapyöräilystä. Kannattaa katsoa, tai pelastaa DVD-alennuskorista muutamalla roposella.
Ennen kaikkea elokuva käsittelee huonoa itsetuntoa: K ja Eetu määrittävät oman arvonsa kilpapyöräilyn kautta. Kun K vie voiton Eetun nenän edestä, loukkaantuu Eetu kakkoseksi jäämisensä vuoksi, jonka seurauksena K loukkaantuu, kun ei saakaan vertaiseltaan arvostusta voiton kunniaksi. Pojat ovat kuitenkin jo siinä iässä, että söpöt opiskelijatytöt kiinnostavat, joten luonnollisesti kilvoittelu muuttuu äkkiä kahden rintaman, pyöräily- ja naisrintaman, sodaksi. Jonkun on pakko niellä tappio, ja kestettävä se kuin mies. Herkässä iässä se on vaikeaa - oma henkikin tuntuu olevan tuolloin pelkkä sivuseikka.
Simo Halisen muu tuotanto on minulta täysin pimennossa, mutta ainakin tässä tapauksessa mies on saanut aikaiseksi varsin kelvollisen elokuvan. Cyclomania ei ole liian pitkä, eikä se tuhlaa liikaa aikaa epäoleellisuuksiin, kuten seksiin (ihme - elokuva on sentään suomalainen, ja siinä esiintyy kauniita ja komeita nuoria aikuisia) ja kilpapyöräilyyn, joka noin muuten on onnistunut valinta tässä maassa, jossa kaiken maailman potkupallot, muovipalan perässä luistelut ja jonossa-ajot saavat niin korostetun aseman.
Pisteet: 3/5
Lyhyesti: Toimiva suomalainen elokuva itsetunto-ongelmista ja kilpapyöräilystä. Kannattaa katsoa, tai pelastaa DVD-alennuskorista muutamalla roposella.
Uusi alku
Tämä blogi on jäänyt "vähän" heitteille. Yritän nyt, sopivasti muutamaa viikkoa ennen Espoo Ciné 2009:ää, herätellä tätä henkiin. Siivoan vanhat arvostelut pois (joistakin on joka tapauksessa varmaankin tulossa uusinta-arviot ennemmin tai myöhemmin), ne ovat kuitenkin huonoja. Tarkoitus on nostaa standardia. En siinä varmaankaan onnistu, mutta yritän ainakin.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)