Stephen King -filmatisaatioilla on huono maine ja on ehkä myönnettävä, että ihan syystä. En ole ihan niin perehtynyt herran tarinoihin, että voisin uskottavasti sälyttää syyn kokonaan filminikkareiden niskoille, mutta kauhu on siitä vaikea laji, että elokuvan pitäisi osata luoda se pelottava tunnelma, joka kirjan sivuilta siivilöityy lukijan mielikuvituksen kautta sellaiseksi, että se sopii juuri lukijalle. Elokuva korvaa kaikki mielikuvat omillaan, pakottaa katsojan ottamaan vastaan juuri ne, ja ne eivät useinkaan vastaa sitä, mitä katsoja pitää pelottavana.
En ole siis myöskään lukenut 1408:n pohjana olevaa novellia lukuunottamatta sitä katkelmaa, joka löytyy Kingin omaelämäkertateoksesta, jossa hän yrittää havainnollistaa kirjailija-wannabeita luonnosten korjailua. Minulla ei siis ollut mitään ennakkokuvitelmia siitä, millaisen elokuvan pitäisi olla - olin kuullut vain aavistuksen ylimielisiä kommentteja siitä ("siis, sehän on king-filmatisaatio ja mainstream-elokuva, ei siis todellakaan mikään erityisen hyvä, keskinkertainen korkeintaan..."), ja todettakoon suoraan, että yllätyin positiivisesti. Elokuvassa John Cusack (minulle suhteellisen vieras näyttelijä) esittää kingiläisen kertomuksen kirjailijaa, jonka elämä ei ole mennyt ihan nappiin, ja joka on kirjailijanakin jonkinlaista B-luokkaa. Isä-suhdetta käsitelleen esikoisnovellinsa, av(i)oeron ja tyttären traagisen kuoleman jälkeen hän on keskittynyt kirjoittamaan arvostelukirjoja erinäisistä lomakohteista, joiden väitetään olevan kummitusten riivaamia. Tämän työn varjolla hän päättää omituisen kortin jälkeen koeajaa New Yorkilaisen Dolphin-hotellin huoneen 1408, jossa yli 50 ihmisen tiedetään kuolleen. Hotellin johtaja (Samuel L. Jackson) kertoo huoneen olevan "fucking evil", mutta mikä se on?
Selasin elokuvan katsomisen jälkeen hetken IMDB-kommentteja elokuvasta, ja 1408:aa haukkuneet tuntuivat odottaneen jonkinlaista kummitustarinaa. 1408 ei ole kummitustarina. Päähenkilö on kirjailija (ja jo sen vuoksi hieman epävakaa kaveri), jolla on traumaattinen menneisyys. Huoneessa 1408 emme tutustu itsestään päällemeneviin radioihin ja itsesääteleviin termostaatteihin, vaan Michael Ensliniin ja mieleen, joka hajoaa kohdatessaan menneisyytensä.
Tai ainakin näin ymmärsin elokuvan idean, ja se on mielestäni ihan hyvä lähtökohta. Eri asia sitten on, tarkoittavatko elokuvan tapahtumat jotain, vai pitääkö katsojan nähdä pikku-ukkoja sielläkin, missä niitä ei ole. Emme elokuvan pääse tutustumaan Ensliniin kunnolla, joten on vaikea sanoa, merkitsevätkö huoneen tapahtumat jotain, vai onko se vain yhtä kuvausta mielen sisäisten ristiriitojen aiheuttamasta kaaoksesta.
Jos jätetään huomiotta hotellihuoneen mahdollinen merkitys, käteen ei jää paljoa. Jos 1408:a pitää jonain muuna kuin Enslinin mielenmaisemasta tai painajaisesta kertovana elokuvana, on se hieman ontto. Se ei ole varsinaisesti jännittävä - se pelästyttää vain halvahkoilla BOO!-kikoilla. Taustatarina rikkonaisista perhe- ja isäsuhteesta ei suuremmin lämmitä. Elokuvan lihaksi jääkin valitettavan vähiin jäävä kelvollinen dialogi Enslinin ja hotellinjohtajan välillä. Näyttelytyö sinänsä on ihan sujuvaa, ja jos kuitenkin yritämme nähdä huoneen sankarin pääkoppana, osoittautuu 1408 ihan katsottavaksi elokuvaksi. Ei se DVD-hyllyn paraatipaikkaa ansaitse - ostamisen ehkä, sillä 1408 saattaisi hyötyä uudelleenkatselusta, muttei välttämättä enää toisesta uusinnasta.
3/5
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti