Battlestar Galactica, 1. kausi (2003/2005)

Hyvää sci-fiä ei ole tarpeeksi. Niin kai voidaan sanoa melkein aina, tilanteesta riippumatta, mutta nähdäkseni väite pitää aidosti paikkansa. Televisiossakin pyörii lähinnä jotain Tähtiporttia, jota katsoin toki lukioikäisenä, mutta josta en koskaan ole ihan täysin pitänyt. Ja jos televisiossa esitetään tieteissarjoja, niiden lähetysaika on sijoitettu sinne, josta niitä ei katso muut kuin ne opiskelijat, jotka viettävät yönsä soluasunnossaan puiston ja pussikaljan sijaan. Tämä kai on yksi syy, miksen ole katsonut 2000-luvun Battlestar Galacticaakaan, vaikka tuttavan luona nähty sarjan aloittava minisarja vaikuttikin ihan hyvältä. Olin kuitenkin kuullut sarjasta sen verran paljon hyvää, että heräteostin joskus talvella Matinkylän Citymarketista sarjan kolme ensimmäistä tuotantokautta, ja viimein pääsiäisenä koppasin mukaani myös neloskauden. Muutama viikko sitten aloitin katselun.

Hyvää sci-fiä ei ole tarpeeksi, mutta sitä on olemassa. Uuden Battlestar Galactican - mainittakoon lyhyesti, etten ole koskaan nähnyt 70-luvun versiota - aloittava minisarja laukaisee sarjan tapahtumat. Kahdentoista siirtokunnan ihmiset ja heidän luomuksensa, cylonit, sotivat aikoinaan, ja tekivät sitten rauhan. 40 vuoden hiljaiselon cylonit palaavat suunnitelman kanssa. Nyt he näyttävät ihmisiltä, ja heillä on sen verran tulivoimaa, että he pommittavat ihmiset käytännössä sukupuuttoon minuuteissa. Nelisenkymmentätuhatta pakolaista pääsee karkuun siirtokunnilta, ja vailla todellista toivoa he aloittavat pakomatkansa myyttiseen kolmanteentoista siirtokuntaan, Maa-planeetalle, jota ei välttämättä ole edes olemassa kuin muinaisissa taruissa sarjan maailmassa.

Tieteissarjat tavanomaisesti pilaa se, että ne suunnataan nuorelle yleisölle, ja aikuisempi katsoja joutuu usein pyörittämään lapsellisuussuodatintaan täysillä pystyäkseen nauttimaan näkemästään. Kuinka paljon parempi olisikaan Tähtien sodan etko-osa -trilogia ollut lapsuudessaan alkuperäisestä trilogiasta nauttineen mielestä, jos Jar Jar Binks olisi teloitettu jo käsikirjoitusvaiheessa? Taisteluplaneetta Galactican tapauksessa täysi-ikäinen katsoja voi kuitenkaan ottaa mukavan asennon ja nauttia sarjasta. Se on synkkä tarina. Matkalta ei selvitä ilman traagisia menetyksiä. Toivoa ei ole, eikä sitä hirveämmin anneta. Vettä ja polttoainetta on rajallinen määrä, eikä ihmisennäköiset, sankareiden riveihin soluttautuneet cylon-agentit helpota tilannetta. Sotilas- ja siviilihallinnon näkemykset ovat usein ristiriidassa, eivätkä vanha sotakarhu, komentaja William Adama ja rintasyöpään sairastunut, kuolemaa muilta salassa tekevä presidentti Roslin pelkää astua toistensa varpaille ajaessaan omia näkemyksiään. Sankarit eivät ole puhtoisia, vaan joukkoon mahtuu alkoholisteja, nymfomaaneja (sarjassa on ainakin K-15 -leiman verran seksiä ja jokunen itsetyydytyskohtauskin) ja itsemurha-alttiita henkilöitä. Tarinat käsittelevät puitteistaan huolimatta ihmisiä ja heidän valintojaan. On politikointia, ja on sotaa. Ensimmäisellä tuotantokaudella, johon lasken minisarjan ja 12 varsinaista jaksoa, ei ollut yhtään pseudotieteeseen pohjautuvaa silmänkääntötemppujaksoa, jotka saattaisivat vedota alaikäisiin poikiin.

Minusta on ilahduttavaa, miten televisiotuotantoja arvostetaan nykyään sen verran, että tuottajat sallivat muidenkin kuin saippuasarjojen olla sarjoja, eivätkä kahlitse niitä episodiseen rakenteeseen. BSG:n ensimmäinen kausi on käytännössä yhtä suurta jatkotarinaa. Yhtään täysin irrallista jaksoa ei ole vielä tullut vastaan. Nekin jaksot - tai siis yksi jakso, Bastille Day, saa syvemmän merkityksen myöhemmin hieman Timo Soinia muistuttavan hahmon palatessa loppukaudesta kuvioihin populistis-poliittisine pyrkimyksineen.

Ensimmäisen kauden ainoa heikko lenkki on mielestäni koko ajan taustalla pyörivä tarina cylonien miehittämälle Capricalle ansaan jääneestä lentäjästä, Helosta. Sillä on varmasti suurempi merkitys, ainakin kauden päättävien jaksojen perusteella, mutta suurimman osan ajasta mies juoksentelee tyhjältä vaikuttavalla planeetalla väistellen välillä cyloneita ("leivänpaahtimia"). Hidas juonenrakentelu on minusta ihan hyvä asia, mutta välillä Helon tarina vie vaan turhaa ruutuaikaa, ja rikkoo mielenkiintoisempien tapahtumien kerronnan rytmiä.

Tuotantoarvot BSG:ssä on kohdallaan. En tiedä, millä budjetilla sarjaa tehtiin, mutta ainakaan se ei näytä halvalta. "Käsivaralla kuvatut" avaruuskohtaukset toimivat. Ääniraita sopii tunnelmaan, ja näyttelijät pääsääntöisesti osaavat asiansa hyvin. Erityismaininta: Edward James Olmos on nappivalinta möreänä komentaja Adamana. Toinen erityismaininta: minäkin luulin aluksi, että Gaius Baltaria esitti Alexander Siddig, niin samalta tohtorit Baltar ja Bashir näyttävät ja jopa kuulostavat. Jopa nimet ovat samantapaiset: kuusi kirjainta, joista puolet ovat täsmälleen samat. James Callis on kuitenkin kai sitten eri henkilö.

Kaikkiaan Battlestar Galactica on jälleen yksi osoitus siitä, miten 2000-luvulla osataan tehdä laadukasta TV-viihdettä - ja vieläpä science fictioniä. Kauden päättävä cliffhangerkin on onnistunut, ja pakottaa jatkamaan kakkoskaudella melkein samantien. Tykkään.

4/5.