sunnuntai 3. lokakuuta 2010

Dexter, 3. tuotantokausi (2008)

Kuten Battlestar Galactica tai vaikkapa 24, myös Dexter on tähän asti ollut osoitus siitä, että nykyajan televisiosarjat voivat olla aidosti laadukkaita, ja pystyvät aivan hyvin pistämään nokkiin elokuville - ja monesti pistävätkin. Ensimmäisellä kaudella meille esiteltiin herrasmiessarjamurhaaja, rikospaikka- ja verijälkitutkija Dexter Morgan, jonka normaalin pinnan alta kuoriutuu öisin toisenlainen Dexter, pimeä matkustaja, jolla on tarve tappaa. Tunteita esittämään opettelevaa Dexteriä on kuitenkin vaikea vihata, sillä otto-isältään oppimansa "koodin" johdattamana hän tappaa vain rikollisia, jotka ovat viekkaudella ja vääryydellä väistäneet lain kouran. Ensimmäisellä kaudella myös ajettin takaa erästä toista sarjamurhaajaa, Jääautomurhaajaa. Hänet saatiin kiinni, ja toisella kaudella painittiin toisenlaisten ongelmien kanssa: poliisi löysi Dexterin paloittelemat rikollisvainajat, ja hänen piti tehdä kaikkensa, ettei jäisi kiinni.

Nyt sitten (suomalaisen katsojan) käsissä on kolmas tuotantokausi. Millainen sarjamurhaaja meillä on tällä kertaa kohteena? Voisi ajatella, että sarja oli vaikeuksien edessä, koska enää ei oikein voi jahdata Dexteriä tai keksiä uutta sarjamurhaajaa ilman, että koko kausi olisi vaikuttanut vanhojen ideoiden kierrättämiseltä. Onneksi löydettiin kuitenkin muuta sisältöä, sillä Dexterin kolmas kausi nousee vähintäänkin vanhojen tasolle, ellei sitten ylemmäksi. Onneksi löydettiin myös joku korvaamaan edesmennyt konstaapeli Doakes, joka oli ainakin omia suosikkihahmojani varsinaisen päähenkilön ohella.

Kausi alkaa tukalassa tilanteessa: Dexterin tyttöystävä Rita huomaa olevansa raskaana. Samoihin aikoihin murhamiehemme Miamissa tappaa vahingossa viattoman sivullisen, joka sattuu olemaan paikallisen apulaispiirisyyttäjän pikkuveli. Dexterin todellinen kohde, pikkurikollinen Freebo pakenee, ja pääsee Dexterin onneksi pääepäillyksi nuoren miehen murhassa. Murhatutkintaan sekaantuu kuitenkin itse apulaispiirisyyttäjä Miguel Prado, joka alkaa kaveeraamaan Dexterin kanssa vastoin tämän tahtoa.

Sinänsä kauden tapahtumilla - Oscar Pradon murhan selvittämisellä, Ritan raskaudella ja muulla - ei ole hirveästi merkitystä. Ainakaan minä en jaksanut kiinnostua näistä taustalle jäävistä tapahtumista. Se, mikä kuitenkin on oleellista, on Dexterin (Michael C. Hall) ja Miguel Pradon (Jimmy Smits) välinen kemia. Hall on jo todettu mainioksi näyttelijäksi, mutta Smits loistaa myös. Miguel Prado on hahmona hyvin voimakas persoona, ja ottaa näyttämön haltuunsa joka kerta äkkipikaisena ja häikäilemättömänä miehenä, joka on tottunut saamaan tahtonsa läpi, ja jolla on myös pieni salaisuus, jonka hän jakaa Dexterin kanssa. Tämä on se mehu, joka tekee kaudesta loistavan: miesten ystävystyminen, ja ystävyyden muuttuminen taisteluksi. Muu on kehyskertomusta.

Dexter on myös niitä amerikkalaisia sarjoja, joiden tuotantokausi käsittää vain 12 jaksoa. En tiedä, miten yleistä se on nykyään, mutta äkkiseltään jaksomäärä tuntuu vähäiseltä. "Torsokausissa" on kuitenkin se hyvä puoli, että oikein tehtynä niissä keskitytään itse asiaan, eikä täytettä ole juurikaan. Tarinaa ei pitkitetä millään teennäisillä tempuilla ja epäoleellisuuksilla. Tästä syystä myös Dexter on voimakkaasti juonikeskeinen sarja, jota on ihan turha alkaa analysoimaan jakso kerrallaan. Tietysti toiset jaksot ovat huonompia kuin toiset - mutta erot ovat hyvin pieniä, ja johtuvat lähinnä siitä, että tarinalla on oma rytminsä, eikä koko ajan voi tapahtua suuria asioita, vaan tilannetta on kehiteltävä ja kypsyteltävä. Tylsistymään katsoja ei kuitenkaan pääse missään vaiheessa, sen takaan.

Ei voi mitään, Dexter on loistoviihdettä. En keksi oikein mitään huonoa kaudesta, ellei sitten sitä jo kertaalleen mainittua asiaa, että Dexter-Miguel -parivaljakon ulkopuolella tapahtumissa ei ole mitään erityisen mieleenpainuvaa. En ole kuitenkaan varma, pitäisikö ollakaan. Murhajahteihin on perehdytty jo aiemmin, nyt keskitymme muuhun. 5/5.

Battlestar Galactica, 3. kausi (2006-2007)

Katsoin BSG:n kolmannen tuotantokauden jo ammoin heinäkuussa, mutta arvostelun kirjoittaminen jäi kesken. Totesin kesken kauden sarjan olevan sitä lajia, ettei jaksokohtainen arvostelu ole järkevä tapa esittää analyysiä. Tarinalla ja mytologialla on niin keskeinen sija, että vain harva jakso muodostaa järkevän kokonaisuuden itsessään.

Tässä vaiheessa havaitsen myös, että melkein kolmen kuukauden ero on syövyttänyt muistot, ja joudun oikein miettimään, mitä kauden aikana tapahtui. Kausi alkaa pakan sekoittamisella. Enää ei matkata avaruudessa etsimässä uutta kotia ja välttelemässä lentäviä robotteja, vaan valtaosa ihmiskunnasta on asunut yli puoli vuotta ja asuu edelleen cylonien miehittämällä Uudella Capricalla, ja yrittävät selvitä päivästä toiseen leivänpaahdinhallinnon rautaisen nyrkin alla. Presidentti Baltar häärää onnettomana cylonien sätkynukkena. Ei hätää - Galactica odottelee jossain sopivaa hetkeä rynnätä apuun, ja planeetalla pieni joukko katkeria ja kaikkeen valmiita ihmisiä järjestää maanalaista terroristiryhmätoimintaa.

Kolmoskauden alku käsittelee yksinomaan miehityskuukausia. Minua harmitti, kun pelastus tuntui saapuvan turhankin nopeasti, mutta se ei kuitenkaan haitannut - alkukauden tapahtumia käsitellään kyllä rankalla kädellä koko loppukausi. Kaikki kun eivät hyväksyneet terroristien toimia, eikä kapinaremmi toisaalta muistele hyvällä cylonien lukuun syystä tai toisesta toimineita "pettureita". Vähiten hyvällä he muistelevat Baltaria, jonka kontolle jää erinäiset teloitustoimeksiannot, eikä kukaan usko hänen toimineen vastentahtoisesti. Baltarin onneksi hän pääsee cylonien mukaan - joksikin aikaa. Harmi vain, että hänen osakkeensa myös cylonien keskuudessa on päässyt laskemaan. Tämä käsittää kauden keskiosan, jota vaivaa pieni keskinkertaisuus muutamine tylsemmän puoleisine ja irrallisine jaksoineen.

Onneksi lopussa taas pusketaan kaasupoljin pohjaan, ja pedataan seuraavaa kautta. Sarjan mytologiaa - cylonien uskontoa, "viittä viimeistä cylonia", cylon-ihmis -hybridiä. Samaan aikaan Baltar joutuu oikeudenkäyntiin, ja poika-Adama tekee kehnon PR-tempun ryhtyessään puolustamaan Baltaria oikeudenkäynnissä. Kara näyttää kuolevan. Neloskauden aloittaminen on siirtynyt minulla kuukausia ja kuukausia, ja muistellessani kolmoskautta tänään, ihmettelen vähän miksi.

Uusi Battlestar Galactica on edelleen parhaita 2000-luvun televisiosarjoja, ellei sitten paras. Vielä kolmannellakaan kaudella ei ainakaan minulle jää tuntumaa, kuin sarjan luojat yrittäisivät tehdä taattua perjantaiviihdettä riiausreissunsa avaruusoopperan vuoksi jättäville pojille ja miehille, vaan juonelliset ratkaisut ovat paikoin hyvin rohkeita, eikä sarjan notkahtelevaa (jos se nyt ylipäätään notkahtaa missään vaiheessa) korjata aina spektaakkelimaisilla avaruustaisteluilla, vaan toimivaa draamaa on saatu aikaan muutenkin. Suosittelen edelleen. 5/5.