Täytyy sanoa, etten ole koskaan ollut mikään westernien ystävä. Aavikko, muutama puiseva mies, ja saluuna jossa ryypätään, siinä se. En jälkeenpäin edes käsitä, miksi olen joskus ostanut Huuliharppukostajan. Muistelen toverin kanssa olleen siitä joskus jotain puhetta, että olisikohan ollut hänen suosituksestaan sitten. On tosin myönnettävä sekin, että mielipiteeni westerneistä pohjautuu hyvin pitkälle ennakkoluuloihin, sillä en usko koskaan katsoneeni yhtä ainoaa alusta loppuun, vaan lähinnä katkelmia joskus televisiosta, jotka eivät ole sitten saaneet minua pysymään kanavalla.
Onneksi ostin, ja tulihan se lopulta katsottuakin. Joko ne nuorempana näkemäni katkelmat ovat vain olleet huonoja, tai sitten makuni on muuttunut, sillä Huuliharppukostaja (viljelen nyt mieluummin suomennosta tässä) osoittautui mainioksi elokuvaksi. Siinä on aavikko ja ilmeettömiä miehiä hatunlierin alta räpsähtämättömillä silmillään tuimasti katselevina ja vähäpuheisina. Elokuva alkaa huuliharppua soittavan tuntemattoman miehen (Charles Bronson) kohdatessa rautatieasemalla rikollispomon kätyrit. One-linereita vaihdetaan, lopuksi muutama luoti. Alkaa välienselvittely, jonka luonne paljastuu vasta lopussa. Samaan aikaan rakennetaan rautatietä - tuberkuloosiin sairastunut rautatiemoguli haluaa nähdä Tyynenmeren vielä ennen kuolemaansa. Höyryveturiaikaan tien vain on kuljettava sieltä, mistä saadaan vettä, ja se vesi on erään irlantilaisen miehen omistuksessa.
Koska en ole westernejä tosiaan nähnyt - ehkä pitäisi ottaa asiaksi tarkastaa muutama klassikko, kun nyt olen toistaiseksi hieman avoimemmalla mielellä genreä kohtaan - en osaa arvioida Sergio Leonen ohjaustyötä lajityyppinsä näkökulmasta. Saamani vaikutelma oli kuitenkin tasapainoinen. Se ei ollut liiaksi olevinaan lännenelokuva. Toisin sanoen, siinä ei tykitetty jatkuvalla syötöllä kliseitä ja kaikkia mieleentulevia villilänsimäisyyksiä. Edelleen toisin sanoen se ei ollut villin lännen kuvaus, johon oli sijoitettu elokuva, vaan se oli elokuva, joka sijoittui Yhdysvaltojen kuivaan keskiosaan, jonnekin 1800-luvulle kun rautateitä rakenneltiin, eivätkä kaikki asuneet suurten kaupunkien sähkövalojen loisteessa.
Elokuvalla ei siis ole kiire tyrkyttää katsojalle erilaisia virikkeitä. Sen sijaan se etenee hitaasti, tunnelmoiden. Pidin kovasti hiljaisesta tunnelmoinnista - tunnelman rakentelusta - ja siitä, että rumat miehet eivät salamana hyökkää toistensa kimppuun, vaan malttavat käännellä silmiään ja mittailevan toisiaan. Toisaalta jos Huuliharppukostajasta jotain huonoa on löydettävä, niin ehkä juuri se, että se etenee paikoin hieman turhankin hitaasti. Sinänsä elokuvan leikkaamista en kannata, vaan ihan pientä kompaktisointia.
Olen kuullut useasti varoituksia siitä, että Huuliharppukostajasta liikkuu pahoin leikattuja versiota. En ole ihan varma, miten pahoin leikattu oma DVD-versioni oli - sen pituus taisi olla rapeat 150 minuuttia (katsomisesta on tätä kirjoittaessa noin viikko, joten ihan täydellä varmuudella en muista), joten
IMDB:n tietojen perusteella sitä on leikattu. Pysyin nähdäkseni kuitenkin kärryillä elokuvassa lukuunottamatta sitä kohtaa, jossa Henry Fondan esittämän Frankin miehet ovatkin yllättäen kääntyneet pomoaan vastaan. Charles Bronsonin Harmonica toteaa jonkun vain maksaneen heille enemmän. Se joku tuskin oli Harmonica itse, koska hän pelasti ("I didn't let them kill him, and that's not the same thing") vihollisensa. Huolimatta elokuvan liiallisesta pituudesta, näkisin mielelläni leikkaamattomankin version, jos tämä nyt ei ollut sellainen.
Elokuvan äänimaailma on mainio. Ennio Morriconen musiikki sopii elokuvaan mainiosti. Annan ehkä epäreilusti pisteitä, kun totean ettei se kuulostanut vitsiltä kuten kuvittelen liukuhihnalännenelokuvan musiikin kuulostavan. Hiljaisten rautatieasemien peltirakennelmien kirskunta korostaa hiljaisuutta. Höyryveturit puksuttavat aavikolla.
Minun tuskin tarvitsee alleviivata pitäneeni Huuliharppukostajasta. Myönnän, olen saattanut olla hieman väärässä westernien suhteen, ja lupaan vastaisuudessa hieman paikata tietämystäni. Ihan täysosuma Huuliharppukostaja ei ole, mutta sen vikoja on vaikea osoittaa sormella. Se on ainoastaan aavistuksen verran turhan laahaava; osan maisematunnelmoinnista olisi voinut vaihtaa varsinaisten hahmojen tai tapahtumien lihottamiseen.
4/5
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti