Voisi ajatella, että stationaarisuus on silkka este ja rajoite. Jos The Next Generationissa tympi välillä liiat "klingon-jaksot", on tässä tietysti vaaran valtava ähky "bajoraanijaksoista" ja kenties "cardassiajaksoista". Epäilemättä osa katsojista ei pidä tästä asetelmasta, vaan toivoisi vanhaa kunnon seikkailutrekkiä, mutta minusta tässä sarjassa on onnistuttu syventämään nimenomaan edellämainittuja kansakuntia, tekemään niistä jotenkin "kokonaisia" samaan tapaan kuin aiemmat sarjat ovat tehneet etenkin klingoneista. Asetelma merkitsee myös sitä, etteivät käsikirjoittajat pääse pakoon mennyttä, vaan joutuvat pitämään huolen sarjan maailman sisäisestä eheydestä, ottamaan huomioon mitä aikaisemmin on tapahtunut. Ennen kaikkea asetelma tarjoaa tilaisuuden käsitellä aiheita, joihin ei yksi jakso riitä, ja nimenomaan tavalla, johon ei yksi jakso riitä. Nyt tilanteita voidaan rakentaa useitakin jaksoa, jopa tuotantokausia ja sitten katsoa miten käy, kun shit hits the fan. Edelleen asetelma tarjoaa mahdollisuuden siihen, että varsinaisten pääosanäyttelijöiden lisäksi on joukko sivuosanäyttelijöitä, joita pääsemme tapaamaan useita kertoja, ja joiden tarinaa päästään myös todella syventämään.
Kaikkiaan DS9 liikkuu huomattavan paljon harmaammalla alueella kuin muut Trekit. Vaikka Starfleetin upseerit ovat edelleen hieman kirkasotsaisia, ei maailma kuitenkaan enää ole, ja sankarimmekin joutuvat sen vuoksi olemaan käytännöllisiä. Missään muussa Trekissä ei ole oikein samanlaista politikointia, eivät päähahmot pidä avoimesti pystyssä uhkapelipaikkaa ja ilotaloa (kyllä!). Vaikka ei nyt Battlestar Galactican tapaan ihan näytetä ruudulla seksiä ja raiskauksia, on DS9 kuitenkin jotain muuta kuin Shakespearea vapaa-ajallaan näyttelevät renessanssiupseerit, joille sukupuolisuhteetkin ovat sivistyneitä kynttiläillallisia. DS9:n hahmot ovat inhimillisiä, myös pahassa.
Viimeisenä yleishuomiona nurisen siitä, että DVD-kotelon kuva spoilaa tulevien tuotantokausien yllätyksiä: nyt lyhyttukkainen Sisko leikkaa tukkansa kaljuksi jossain vaiheessa ja kasvattaa viikset! Mutta sitten jaksokohtaisiin pika-arvioihin.
Emissary: Sarja alkaa mainiosti takaumalla Wolf 359:n taisteluun, jonka tiimellyksessä Picard-Locutuksen johdolla borgit tuhoavat muun muassa aluksen, jolta tuleva kapteeni Sisko pääsee poikansa kanssa pakenemaan, mutta joutuu jättämään rakkaan vaimonsa jälkeen. Kolme vuotta myöhemmin katkera Sisko määrätään komentamaan etäistä, Bajorin kiertoradalla sijaitsevaa, cardassien vielä pari viikkoa aiemmin miehittämää avaruusasemaa ja varmistamaan, että Bajor tulisi kelvolliseksi liittymään osaksi Federaatiota. Tilanne muuttuu äkkiä, kun Sisko ja kumppanit löytävät vakaan madonreiän, joka johtaa 70.000 valovuoden päähän gamma-kvadranttiin. Kaikkiaan Emissary esittelee päähahmot ihan onnistuneesti, vaikkakin minusta yrittää vähän liikaa maalata "persoonallisuutta" hahmoille, jotka pystyisivät siihen itsekin hiljalleen sarjan edetessä. Lisäksi esitellään muuan sivuhahmo, cardassialainen Gul Dukat, joka oli aiemmin aseman prefekti, "kapteeni". En muista enää, missä valossa ferengit esiteltiin The Next Generationin viimeisillä kausilla, mutta tässä on jo havaittavissa selkeää irrottautumista kökköpahisten roolista kohti kapitalistista oman edun tavoittelijaa. Myöskin äkkiä käy selväksi, etteivät kaikki päähahmot ole puhtoisia ja tykkää toisista: majuri Kira Nerys sanoo suoraan olevansa sitä mieltä, ettei hyväksy federaation päsmäröintiä, turvallisuuspäällikkö Odo taasen on avoimen sarkastinen ja kyyninen. Jakson varsinainen idea on Siskon menneisyyden traumojen käsittely, omituiset "madonreikämuukalaiset" ja hänen mahdollinen roolinsa bajorilaisten jumalolentojen, "profeettojen" lähettiläänä. Kaikkiaan Emissary lupaa hieman erilaista trekkiä, jossa uskonnolla ja kenties politiikalla on sijansa. Jakson hieman esoteerinen jälkipuolisko saattaa tosin olla toimintaa ja jänniä scifi-elementtejä odottavalle hieman tylsä - DS9:ä pidetään joskus sinä "tylsänä trekkinä", eikä avausjakson perusteella voi kieltää, etteikö maine olisi ehkä jossain määrin perusteltukin. Sen sijaan hieman aikuisempaan, avaruusjuonitteluista pitävään makuun "erilaisen" trekin avausjakso olisi varsin asiallinen ja lupaava. 4/5.
Past Prologue: Mies saapuu cardassien jahtaamana asemalle. Entinen terroristi, joka ilmeisesti tunsi Kiran hyvinkin, väittää sanoutuneensa irti väkivallasta, ja hänelle myönnetään turvapaikka. Lopulta Kira joutuu kuitenkin miettimään, kelle hän oikein olisi lojaali. Past Prologue on mainio jakso, jonka varsinainen sisältö on ihan onnistunut, mutta jonka kruunaa erään sarjassa useita kertoja esiintyvän sivuhahmon esitteleminen. Tohtori Bashirin ja yksinkertaisen räätäli Garakin, jota esittää Andrew Robinson (Hellraiser, Dirty Harry), homoeroottissävytteinen ensikohtaaminen on unohtumaton, eikä katsojallekaan tule hirveän selväksi, onko kyseessä tavallinen kauppias, vakooja vai mikä. 4/5.A Man Alone: Jos edellisessä jaksossa syvennyttiin Kiraan, päästään nyt syventymään Odoon. Konstaapelin aikoinaan vankilaan saattama mies on päässyt vapaaksi, sillä cardassien häivyttyä vallan kahvasta ei cardassialaisen murhaamista enää pidetä varsinaisesti rikoksena. Odo on kyllä erinomaisen hyvä hahmo, eikä vähiten siksi että hän on "hyvis", ja silti epä-Star Trekmaisesti kyyninen, sarkastinen, ja voisiko sanoa hivenen misantrooppinen hahmo. Valitettavasti suljetun tilan murhamysteeri ei ole siitä onnistuneimmasta päästä, ja loppuratkaisussa tunnutaan hieman kuin oikaistaisiin pari mutkaa. Sillä välin osoitetaan, että Wesleyn korvikkeeksi pelkäämäni Jake Sisko olekaan Wesley, vaan tavallinen poikalapsi, ja Miles O'Brienin vaimo Keiko siirtyy työttömyysputkesta opettajan uralle perustamalla koulun. 2/5.
Babel: Jakso on kuin suoraan The Next Generationista. Omituinen, eräänlaisen afasian aiheuttava virus sekoittaa aseman väen aivot, ja johtaa lopulta kuolemaan. Kello käy, ja lääke on löydettävä. Käy ilmi, että virus onkin keinotekoinen. Loppuratkaisu on kuitenkin aivan liian äkillinen - kun oikea henkilö, joka tietää vieläpä kertoa ettei vastalääkettä koskaan tehty, saapuu paikalle, löytyy vastalääke muutamassa minuutissa. Ei sillä, etteikö heti alusta alkaen olisi ollut selvää, että tilanne korjaantuu. 2/5.
Captive Pursuit: Aseman väki saa ensimmäisen vieraansa Gamma-kvadrantista. Toskiksi esittäytyvä paljastuu erityistä metsästystä vartavasten räätälöidyksi saaliseläimeksi, mikä aiheuttaa tiettyjä eettisiä ristiriitoja federaation ja uusien vieraiden kanssa. Tällainen "TNG-jakso", mutta onneksi fiksummasta päästä, edes loppuratkaisu ei ole siinä mielessä onnellinen, että muukalaiset saadaan koulutettua ihmisten tavoille. Kolme ja puoli pyöristyy ylöspäin. 4/5.
Q-Less: Sarjan ensimmäinen Q-jakso ei ihan varsinaisesti vakuuta, vaan jää sellaiseksi typeräksi huumorijakso, joka olisi varmaan voitu esittää ihan hyvin emosarjassakin, jos Enterpriselle vain suinkin olisi sopinut sen verran harmaalla alueella toimivaa henkilöstöä, että joku olisi voinut järjestää hämäräperäisen tavaran huutokaupan salassa. Jakso toimiikin ehkä paremmin jonkinlaisena irrallisena välipalana, jossa vähän piikitellään The Next Generationin suuntaan - yhdessä kohtauksessa Q toteaa, että Picard and his lackeys would have solved all this technobabble hours ago. Koko sarjan kertaalleen nähneenä on todettava, että poliittikkaa ja muuta uskontoa käsittelevään sarjaan kaikkivoipa Q ei sovi lainkaan, ja ilahduttavasti Q-Less jääkin sarjan ainoaksi Q-jaksoksi. Heppoisemmassa Voyagerissa niitä on hahmon ystäville (kaitpa heitäkin on) vielä tarjolla. 2/5.
Dax: Taas näitä Trekin oikeudenkäyntijaksoja. Onneksi Dax on kuitenkin selvästi paremmasta päästä. Meidän omaa Jadzia Daxia syytetään jostain, mikä tapahtui silloin kun Dax-toukka asusteli Curzon-nimisessä isännässä. Menneitä kaiveleva muukalainen (Gregory Itzin, 24:n presidentti vitoskaudelta) on sitä mieltä, että myöhempien isäntien (tai emäntien tässä tapauksessa) on maksettava aiempien synneistä, sillä muutoin trillit voisivat suorittaa "täydellisiä rikoksia". Jadzia Dax ei kuitenkaan ole hirveän halukas puolustamaan itseään - miksei? Jakso valottaa mukavasti melko vieraita trillejä (jotka esiintyivät ilmeisesti jo The Next Generationissa), ja Siskon ja Curzon "Old man" Daxin välejä nyt kun Curzon on kuollut. 4/5.
The Passenger: Tohtori Bashir ja majuri Kira ovat matkalla kotiin jostain, kun vastaanottavat hätäkutsun, ja yrittävät pelastaa pulaan joutuneen aluksen viimeiset eloonjääneet, murhamiehen ja hänet napanneen lainvalvojattaren. Murhamies vaikuttaisi kuolevan, mutta asemalle päästyään alkaakin vaikuttamaan siltä, että mies on kuin onkin vielä elossa, ja aikoo edelleen kaapata lastillisen mustassa pörssissä myytävää deuridiumia. Odo ja Starfleetin palkkaama luutnantti Primmin tutkivat asiaa. Jakson parhaita puolia ei ole "pimeän kyytiläisen" arvoitus, vaan Odon suhtautuminen toimivaltansa jakamiseen. Ihan OK perusjakso, vaikkakin uuden ruumiin saaneen tappajan ylinäyttely vähän häiritseekin. Loppuratkaisu on melkoisen epätrekkiläinen, ja kertoo paljon siitä, millä vesillä DS9:ssä seilataan: hyvis teloittaa silmää räpäyttämättä murhaajan, kun tämä on lopulta saatu kiinni, eikä muut hyvikset närkästy ääneen, ainoastaan ilmeet menevät vaikeiksi. 3/5.
Move Along Home: Larppausta Cube-elokuvien hengessä. Asema saa vieraita Gamma-kvadrantista. Vähän kuten Voyagerissa myöhemmin, tässä oudot muukalaiset ovat ihmisiä, joilla on takatukat ja tatuointeja. Siskon ja muiden harmiksi muukalaiset ovat viehtyneitä uhkapelaamiseen. Quark tutustuttaa heidät alfa-kvadrantin tapoihin, kuten kasinoiden huijaustoimintaan. Vastalahjaksi Quark saa pelata typerää Chula-peliä, johon Kira, Sisko, Bashir ja Dax pääsevät ottamaan henkilökohtaisesti osaa. Jaksossa parasta on taas Odon (ja edellisen jakson Primminin) tutkimukset, ja Odon suhtautuminen Starfleetin käytäntöihin - hän kun ei siihen kuulu, ei hänellä ole myöskään hirveästi estoja mennä omin luvin tutkimaan muukalaisten alusta. ("Oh, is that a Starfleet policy? Well, I'm not in Starfleet!"). En muistanutkaan tätä, mutta tämä oli paitsi toinen, myös viimeinen kerta kun näemme Primminiä. Jakso ei myöskään onnistu luomaan jännitettä, sillä alusta alkaen on ihan selvää, että peliin joutuneilla sankareillamme ei ole oikeasta hädästä tietoakaan - jos tässä sarjassa joku kuolee, niin ei ainakaan missään muukalaisten kepeässä Dungeons & Dragons -pelissä. 2/5.
The Nagus: Ferengit olivat TNG:ssä kävelevä, huono vitsi. Heidän piti olla "uusia pahiksia", mutta poskelleen meni. DS9 onkin muotoillut ferengit uuteen uskoon - vaikka kyseessä ei edelleenkään ole mitenkään suosikkirotuni, Armin Shimermanin Quark on ollut mainio hahmo. Tämä jakso on sarjan ensimmäinen "ferengijakso", jossa näemme muiden ahneiden kapitalistien ja keinottelijoiden lisäksi ferengien johtajan, Suurnagus Zekin (Wallace Shawn), joka tosin nimeää Quarkin seuraajakseen ja hoitamaan gamma-kvadranttilaisten hyväksikäyttöä, öh, ei kun kaupankäyntiä. Korkealla asemalla on myös korkeammat riskit. Paikoin ihan hauska jakso, joita ei kyllä tarvitsisi tulla mitenkään säännöllisesti. 2/5.
Vortex: Quarkin yritys kaupata varastettua tavaraa menee mönkään, kun madonreiän toiselta puolelta tullut muukalainen saa vihiä asiasta, ja keskeyttää tilaisuuden. Ryöstökään ei kuitenkaan onnistu, ja muukalainen tappaa vahingossa toisen. Odo alkaa taas tutkimaan. Jaksossa selvitellään Odon alkuperää - gamma-kvadranttilaisella miehellä kun on mukanaan eräänlainen otus, joka muistuttaa monella tavoin Odoa. Voisiko Odo olla kotoisin gamma-kvadrantista, ja onko olemassa muitakin muodonmuuttajia? Jakso ei lopulta vastaa paljoonkaan, mutta toisaalta: myyteillä usein on jonkinlainen pohja todellisuudessa, mistä Odo itse tietysti on varsin selkeä todiste. Odon sarkastisuus ja misantropia on erittäin miellyttävää, kun muuten trekeissä ollaan aika ystävällisiä ja kilttejä. 3/5.
The Storyteller: O'Brien ja Bashir lähtevät Bajoriin tutkimaan hädässä olevaa kylää, jossa ainoa huolenaihe onkin kun paikallinen tarinaniskijä on kuolemassa vanhuuteen. Kyläläisten mielestä hänen selviytymisensä on kuitenkin elintärkeää heille, sillä muuten kamala pilviolento syöksee kylän tuhoon ja turmioon. Kuoleva tarinaniskijä valitsee O'Brienin seuraajakseen. Samaan aikaan Sisko toimii sovittelijana kahden bajorilaisheimon välisissä aluejakoneuvotteluissa. Jake ja Nog (Quarkin veljenpoika) käyttäytyvät kuten typerä varhaisteinit, joita he ovatkin. Vähän tällainen hölmö, TNG-hylyltä vaikuttava jakso. 2/5.
Progress: Yksi Bajorin kuista aiotaan hyötykäyttää lämmöntuotantoon, jonka vuoksi kuu on evakuoitava. Muuten sujuu hyvin, mutta Anthony Hopkinsilta näyttävä papparainen parin kaverinsa kera ei suostu lähtemään, vaan on valmis vaikka kuolemaan. Kira yrittää maanitella miestä. Tämäkin on vähän tällainen TNG-jakso, paitsi loppuratkaisu ilahduttaa vähän - ei tule mitään iloista "kaikki ovat tyytyväisiä"-kompromissiä. 3/5.
If Wishes Were Horses: Typerä TNG-hylky, jossa DS9:n asukkien mielikuvitukset alkavat jostain syystä muovaamaan todellisuutta - satuhahmot ja kuolleet pesäpalloilijat tulevat lihaksi, asemalla alkaa juoksentelemaan strutseja ja satamaan lunta. Suht' älytön juttu, mutta huumorijaksona siinä on muutama hauska juttukin: (1) Quark naureskelee Odolle, kuinka tällä ei ole mielikuvitusta. Hetkeä myöhemmin Odo on toimistossaan, ja kuvittelee Quarkin kaltereiden taakse ja myhäilee, etteikö hänellä muka ole mielikuvitusta. (2) Lopun technobabble-hätätila -kohtauksessa Kira raportoi hädissään "aliavaruusoskillaatiosta", jonka perään hän sanoo itsekseen, juuri sen verran kovaa että katsoja saattaa kuulla, eikä lausetta ole tekstitetty: "What the hell does that mean?". 2/5.
Dramatis Personae: Klingonit olivat lähettäneet madonreiän toiselle puolen biotutkimusseurueen. Se palaa takaisin matkalle viittä vaille tuhoutuneena raunioaluksena. Viimeinen eloonjäänyt onnistuu kaukosiirtämään itsensä asemalle, komentosillalle (Ihanko totta? Vaikuttaa siltä, ettei DS9:llä välitetä liikaa turvatoimista), ja kuolee sitten siihen julistaen itselleen voiton viimeisellä henkäyksellään. Hieman myöhemmin aseman väki alkaa käyttäytyä oudosti. Kira vaatii erään tavara-aluksen miehistön pidättämistä ja lastin takavarikoimista, Sisko ja muut federaatiolaiset eivät. Lopulta välit kärjistyvät, ja aseman bajorilaisväki suunnittelee vallankaappausta, ihmiset taas varautuvat vallan väkivaltaiseen takaisinkaappaukseen. Paitsi Sisko, jota ei vähempää voisi kiinnostaa aseman komentajan tehtävät, vaan keskittyy rakentelemaan kelloa. Ainoa, joka ei käyttäydy oudosti on Odo, jonka harteille jää mysteerin selvittäminen. Peruskauraa, tällainen tavanomainen scifi-jakso, ei mitenkään hemaiseva. 2/5.
Duet: Muuan kuljetusalus tuo Bashirille potilaan, joka kärsii ns. Kalla-Nohran oireyhtymästä. Kira kiinnostuu, sillä syndroomasta saattaa kärsiä vain ne, jotka olivat mukana cardassialaisten rakentamalla ja hallinnoimalla työ- eli keskitysleirillä miehityksen aikaan, ja vallankin jonkinlaisen kaivosonnettomuuden aikaan. Ainoa vaan, että potilas itse on cardassialainen - siis Kiran näkökulmasta hirvittävä sotarikollinen. Potilas väittää olevansa silkka arkistoijanplanttu, mutta kaikki ei ole ihan sitä, miltä näyttää. Duetia pidetään usein sarjan parhaimmistoon kuuluvana jaksona, ja vaikka en itse välttämättä ihan niin pitkälle menisi, on Duet ehdottomasti ykköskauden toistaiseksi paras jakso, ja jos joku jakso tällä kaudella, niin juuri tämä ansaitsee täydet pisteet. Harris Yulinin (Ghostbusters 2!) esittämän cardassialaisen ja Kiran välinen kärhämöinti on vaikuttavaa seurattavaa loppuun asti. Loppuratkaisua myöten jakso on erinomainen osoitus siitä, miksi DS9 nousee emosarjansa The Next Generationin yläpuolelle. Juonipaljastuksia pelkäämättömät voivat tarkistaa tämän Youtube-klipin, joka kokoaa yhteen pari timanttista kohtausta jaksosta. 5/5.
Jos lasken jaksokohtaisten pisteiden keskiarvon ja mediaanin, olisi kauden arvosana 3. Deep Space Nine season 1 on ensimmäiseksi kaudeksi erinomainen, mutta sillä on kohtalainen määrä keskinkertaisia jaksoja. Sinänsä hienoa, ettei selvästi huonoja jaksoja ole mahtunut mukaan, mutta parantamisen varaakin vielä on, joten arvosana tuntuu oikeutetulta. 3/5.
