48 Hrs. (1982)

Pitkästä aikaa taas tyhjentelin digiboksille jääneitä elokuvia, ja pisimpään katsomatta ollut raina oli 48 tuntia. Kyseessä on toimintakomedia, jossa Nick Nolten esittämä kärttyisä poliisi Jack Cates rekrytoi avukseen Eddie Murphyn esittämän, kalterihotellissa asuvan Reggie Hammondin jahdatessaan muutamaa poliisintappajaa ja vankikarkuria. Aikaa on 48 tuntia, jonka jälkeen Hammond on palautettava lukemaan tiilenpäitä.

Jos nyt aloitan huonoista asioista. En oikeastaan pidä Nick Noltesta, enkä Eddie Murphystä. Murphyn tapauksessa se tosin voi johtua hänen roolihahmoistaankin. 48 tuntia painottuu ehkä hieman liikaa sinne komedian puolelle, ja etenkin Murphyn hahmon koomikkomaisuus ja cooliusyrittely pilaa minusta tunnelmaa. Sellaista jännitystä ei pääse syntymään, kun toinen sankareistamme kiertää baareissa iskemässä (vieläpä onnistuneesti) naisia niinkin nerokkailla iskurepliikeillä kuin että pitäisi saada seksiä. Kaikkiaan elokuva tuntuu hieman vanhalta. sen huomaa jotenkin musiikista ja valko- ja tummaihoisten välisten suhteiden käsittelystä; valkoihoisuus samaistetaan junttiuteen (kantribaari, parisuhteet menevät mönkään), tummaihoisuus cooliuteen (koko Reggie Hammondin hahmo), jolle tietysti silloin saattoi olla vielä Yhdysvalloissa tilausta. Nykyään amerikkalaisessa tuotannossa ei kai enää tehdä suurta numeroa ihonväristä, ellei ihan 2000-luvun alussa vielä joissain tapauksissa (presidentti David Palmer 24:n ensimmäisillä kausilla). Elokuva toki pitäisi nähdä aikansa tuotteena, mutta luulenpa että jo silloin koettiin tämänkin elokuvan trillerielementin kärsineen itse elokuvan kannalta turhista juonteista.

Elokuva nyt ei kuitenkaan ole mikään täysi susi, etenkin jos katsomme hieman läpi sormien 28 vuotta taaksepäin. Vaikka tunnelmaa kampitetaan huumorilla, on 48 tuntia kuitenkin myös jännäri. Siinä on pahat rosvot, joita vastaan poliisi ja kiltimpi rosvo käyvät yhteistuumin. Päähahmot eivät ole mitään sinisilmäisiä amerikkalaissankareita, siinä on kiivaita tulitaisteluita ja pattitilanteita. Kyllä tämä nyt viihteestä ja kasaritripistä menee. 2/5.

Transporter 2 (2005)

Ensimmäinen Transporter-elokuva oli (muistaakseni) yllättävän hyvää tasoa oleva, eurooppalaiselta tuntuva tyylikäs toimintaelokuva, jossa työkseen "tavaraa" kuljettava ex-sotilas ajaa autolla. Sittemmin elokuvalle on saatu jo kaksikin jatko-osaa, joista olen nyt katsonut ensimmäisen.

Jatko-osat ovat harvemmin ensimmäistä osaa parempia, eikä ensimmäinenkään Transporter mikään vuoden elokuvatapaus ollut kaikesta huolimatta. Jatko-osa iskee seuraavan vaihteen silmään: luvassa on lisää toimintaa ja lisää kaahailua. Harmi, että tarina on jätetty vähän sivuseikaksi, ja viimeisetkin realismin rippeet nakattu roskakoriin. Transporter 2 on elokuva, jossa Jason Stathamin esittämä sankari sattumalta huomaa pommin autonsa pohjassa, arvaa pahisten räjäyttävän sen heti kun silmä välttää, ja lähtee sitten ajamaan tuhatta ja sataa satama-alueella, ja onnistuu lennättämään autonsa niin, että se ensinnäkin kierähtää akselinsa ympäri, ja nousee juuri niin korkealle, että sataman nostokurjen koukku yltää juuri sen verran, että pommin kahva takertuu siihen, ja Audi putoaa neljälle renkaalle täysin naarmuttomana, edelleen uutuuttaan kiiltävänä. Taide-elokuvaa tai vakavaa draamaa odottavat voivat tosiaan jättää tämän elokuvan väliin.

Eihän tällaisia elokuvia tietenkään katsota siksi, että haluttaisiin realismia, draamaa tai ideoilla leikittelyä. Näitä katsotaan siksi, että halutaan rentoutua, kääntää aivot nollille ja kuluttaa puolisentoista tuntia. Transporter 2 ei ole ihan yhtä tyylikäs kuin ensimmäinen - itse asiassa siinä on vähän enemmän sellaista B-elokuvan tuntua, eivätkä antagonistit ole sillä tavalla karismaattisia, kuin tällaisissa elokuvissa pitäisi olla - on vain rasvaletti-huumepomo ja räikeästi meikattu psykoottinen naistappaja, joka erityisesti vaikuttaa tekaistulta hahmolta, kun on pitänyt saada jonkinlainen "erikoisuus" pahikseksi. Häntä näyttelee minun kanssa samanikäinen näyttelijä Kate Nauta, ja vaikka nimi nyt ei miestä tai naista pahennakaan, ei se helpotakaan suhtautumista hahmoon.

Elokuva on kyllä ihan nätti, ja erityisesti Jason Statham sopii tuiman Frankin rooliin kuin valettu. Kuten elokuvaakaan, ei Stathamiakaan voi kehua aivan objektiivisesti mainioksi, mutta asiansa hän todella ajaa erinomaisesti. 2/5.

Harry Brown (2009)

Pidin eräänä viikonloppuna hellettä vilpoisessa elokuvateatterissa, ja kävin katsomassa koleanharmaan elokuvan nimeltä Harry Brown. Se kertoo perheensä menettäneestä, iäkkäästä miehestä, jonka ainoa ilo elämässä on juoda muutama kalja ja pelata erä shakkia kaverinsa kanssa. Molempien seniorikansalaisten elämä pyörii niin kolkossa lähiössä, että suomalaisetkin kerrostalokasarmit vaikuttavat iloisilta ja pirteiltä. Ja kun lähiöissä ollaan, niin ollaan myös niiden kuninkaiden, täysin pitelemättömien, huumeissa ja laittomissa käsiaseissa kylpevien nuorisorikollisten armoilla. Ja ne narkkariruhtinaat ovat ottaneet Harryn kaverin silmätikukseen, ja kun pahin käy, Harrystä kuoriutuu bronsonilainen kostaja.

Onhan näitä vigilante-elokuvia tietysti nähty, ja jos jokin, niin juuri se on vialla Harry Brownissa. Keski-ikäisen arkkitehdin sijasta omaa oikeutta alkaa jakamaan eläkeläismies, ja yhdysvaltalainen suurkaupunki on vaihdettu brittiläiseen räkälähiöön. Jossain vaiheessa poliisit sekaantuvat kuvioihin, ja pääsevät ehkä Harryn jäljillekin ja ovat sitten epävirallisesti vielä kiitollisia hänelle. Nähty on.

Mutta sen kummempaa vikaa rainassa ei ole. Vigilante-genren edustajana se on toimivampi kuin parin vuoden takainen Death Sentence. Harry Brown ei tuntuisi valahtavan sille tasolle, jossa räkänokkien niittämisestä tulee pääasia, ja jossa seuraavan tapon tulee viihteen nimissä olla edellistä raaempi. Tätähän elokuvassa muun muassa kritisoidaan - sodassa Harry ja kumppanit tappoivat vihollisia, koska isänmaan etu sitä vaati, jenginuoret tappavat koska se on heille viihdettä. Ja elokuvissakävijät katsovat Harry Brownia, koska se on meille viihdettä.

Pääasiassa Harry Brown on tutkielma siitä, mitä tapahtuu kun nuoret eivät enää hyväksy auktoriteettejä, ja kun he ovat oppineet voivansa vähät välittää auktoriteeteistä tietäen hyvin, etteivät ne voi heille mitään. Vanhempia ei tarvitse kunnioittaa, vaan itse asiassa heidän postiluukuista voi nakata roihuavan kasan paskaa. Poliisit eivät voi koskea heihin, riittää kun räkänokka on muistaa olla tunnustamatta ja hokee välillä hey I've got rights. Onko keinoa saada kärpästen herran seuraajiksi kääntyneet käyttäytymään taas ihmisiksi? En tiedä, mutta tässä elokuvassa tie yhteiskuntarauhaan käy vatsan, aivojen ja muiden ruumiinosien kautta, tai pikemminkin lävitse.

Harry Brown ansaitsee varovaiset suositteluni. Hirveän paljon uutta se ei tarjoa, mutta suoriutuu kuitenkin varsin kelvollisesti genrensä edustajana.

3/5.

Battlestar Galactica, 2. kausi (2005-2006)

Nyt on katsastettu toinen kausi uutta Galacticaa ja kyllä, se vain parantaa ensimmäisestä kaudesta. Jaksot ovat kauttaaltaan huippuluokkaa poislukien pieni suvantovaihe kauden jälkipuoliskolla, jolloin tarjoillaan useampi keskinkertainen jakso putkeen.

Minulla ei taida juurikaan olla lisättävää ykköskauden katsaukseeni. Battlestar Galactica on edelleen erinomainen sarja, joka ei säästele henkilöhahmojaan, ei katsojaa, jossa käsikirjoittajat tekevät välillä hyvinkin rohkeita ratkaisuja. Se ei edelleenkään sorru lapsekkuuksiin. Ei tätä voi kuin suositella.

Koska mitään erityistä lisättävää ei jäänyt, ajattelin kirjata jaksokohtaiset arviot, kuten aikanaan tein Voyagerille (pitäisi ehkä siirtää ne arviot tämän blogin puolelle ja lisätä kuvaruutukaappaukset). Aloitin niiden kirjoittamisen kuitenkin vasta kauden alun jälkeen, jaksosta The Final Cut, joten ensimmäisille jaksoille kirjoitan vain lyhyesti jotain. Annan kaikille arvosanan 4, sillä vaikka en enää jaksokohtaisia vahvuuksia muista, sen muistan että kausi oli todella timanttinen juurikin tuohon The Final Cutiin saakka.

Yhteenvetona annan uuden Galactican toiselle kaudelle arvosanan 5/5. Vaikka jaksojen pisteytysten keskiarvo jääneekin ehkä sinne nelosen paikkeille, ja vaikka joukkoon mahtuu muutama huti, on BSG silti täyttä tavaraa, ja koska en suoraan sanottuna tiedä, millainen kolmoskausi tulee edes olemaan, käytän nyt tilaisuuteni antaa mahdollisesti parhaimman kauden arvosana, jos sarja muuttuukin heikompaan suuntaan. Olen kyllä optimistinen, mutta enempiä spoilaamatta voidaan mainita, että edellä jo kertaalleen mainitut käsikirjoittajien ratkaisut eivät ole turvallisuushakuisemmasta päästä.

---

Scattered: Laivasto on kaoottisessa tilassa, komentaja Adama vain kriittisessä. Juopon eversti Tigh'n täytyy ottaa komento, kun Galactica joutuu eroon muista. 4/5

Valley of Darkness: Alienia Galactican tapaan, nyt käytävillä vain juoksentelevat cylon-centurionit. Adama on edelleen kuoleman kielissä. 4/5

Fragged: Kobolille nalkkiin jääneet sotilaat ajautuvat henkilöstökonflikteihin. Tigh julistaa poikkeustilan. 4/5

Resistance: Kobolilta löytyy muitakin eloonjääneitä. Adama palaa tajuihinsa. 4/5

The Farm: Kobolilla cylonit pitävät ihmisiä kiinni matrixilaisissa kojeissa. 4/5


Home, part 1: Adama pitää jälleen komentoa, mutta hän ei ole enää sama mies. Presidentti Roslinin porukka lähtee etsimään "Athenan hautaa". 4/5

Home, part 2: Adama päättää yhdistää jakautuneen laivaston henkiinjäämistodennäköisyyden nostamiseksi. Athenan hauta löytyy, ja samalla saadaan hieman toivoa, että mystinen Maa-planeetta todella on olemassa. 4/5.

The Final Cut: Tutkiva journalisti (Lucy Lawless) haluaa lukijoita, siis kohujutun. Siviiliväestön ja armeijan välissä on paha juopa, joka on syntynyt paitsi tavallisesta auktoriteettivihasta, myös eversti Tigh'n aikana aikaisemmassa jaksossa sattuneesta "Gideonin verilöylystä", jossa muutama siviili sai luodista. The Final Cut on oikeastaan ensimmäinen jakso koko sarjassa, joka tuntuu "tavalliselta", so. irralliselta jaksolta, vaikka kytköksiä aiempiin tapahtumiin löytyykin, eikä se ole kovin onnistunut. Huonomaineisen, viinaanmenevän everstimme murhauhka tuntuu niin kovin epäuskottavan teatraaliselta, että kyseessä voisi siltä osin olla joku tyypillinen sarjamurhaviihdesarjan täytejakso. Joka tapauksessa Babylon 5 teki jo paremmin "sarjan sankarit TV-reportterin silmin"-jakson, ja peräti kaksi kertaa (And Now for a Word ja Illusion of Truth). Lopun yllätyskäännekään ei oikein pelasta. 2/5.

Flight of the Phoenix: Vieläkin hieman täytejakson makua - kauden alussa Galactican tietoverkot jouduttiin kytkemään intranetiksi laskentatehon kasvattamiseksi, ja sen jäljiltä järjestelmään jäi tähän asti piilossa pysytellyt Cylonien virus. Nyt se aktivoituu, ja alkaa kääntämään aluksen järjestelmiä miehistöä vastaan. Onneksi Cylon-Sharon pystyy auttamaan. Samalla päällikkö Tyrol rakentaa hävittäjän, tuosta noin vain. Äh, tämä olisi hyvin voinut olla keskinkertainen jakso Trekkiä. 2/5.

Pegasus: Notkahdus jäi lyhyeksi - Pegasus on jaksona täyttä rautaa. Aluksi tunnelma on katossa, kun Galactica kohtaa toisen joukkotuhoa pakoon päässeen taistelualuksen, Pegasuksen. Tunnelma alkaa kuitenkin muuttua amiraali Cainin otettua ylempiarvoisena vallan, ja alettua soveltaa hänen tapaansa johtaa. DVD:llä on tunnin versio jaksossa. Televisiosta on leikattu hieman lyhyemmäksi ymmärtääkseni melko kuuluisakin kohtaus, joka ei ole ihan kaikkien mieleen. Puhun siis raiskauksesta. Minuun jakso kaiken kaikkiaan jätti vaikutuksen, ja viimeiset 20 minuuttia katselin sitä ihmetellen, miten voi olla näin hyvä. Anteeksi ylisanat. 5/5.

Resurrection ship, pt. 1: Välitöntä jatkoa cliffhangeriin päättyneelle Pegasukselle. Sarjan mytologiaan kuuluu oleellisesti se, että kuollessaan cylon ei varsinaisesti kuole, vaan sen "tietoisuus" siirtyy toiseen kehoon (kaiken aikaa taustalla pyörivän Helo-Sharon-Tyrol -kolmiodraaman syistä on juuri tässä). Kuulustellessaan Pegasuksen omaa cylon-vankia, Kutosen kopiota, tohtori Baltar saa tietää "henkiinherätysaluksesta", joka mahdollistaa tällaisen tietoisuussiirron myös avaruuden laitamilla, kaukana cylonien tukikohdista. Samaan aikaan kun siirtokuntien laivasto suunnittelee iskua cylonia vastaan, suunnittelevat Adama ja Cain toimia myös toisiaan vastaan. Hieman väliteoksen makua, mutta tämä onkin trilogian toinen osa. 4/5.

Resurrection ship, pt. 2: Edellisen jakson tapahtumat saavat päätöksensä. Ihan ei Pegasuksen tasolla tässä ylletä, vaikka toiveet olivat korkealla. Jakso oli ehkä vähän liian positiivinen, mutta ainahan ei voi voittaa. 4/5.

Epiphanies: Hieman välijakson makua, jossa aavistuksen verran ärsyttävän ihmeratkaisun (joka kaiketikin oli kyllä odotettavissa) lisäksi tarjoillaan mielenkiintoista juonenrakentelua vastaisuuden varalle, ja valotetaan vähän sitä, mitä presidentti Roslin puuhaili viimeisinä päivinä ennen Cylonien hyökkäystä. 3/5.

Black Market: Jälleen yksi hieman välijakson makuinen jakso, jossa käsitellään markkinataloutta tilanteessa, jossa tavaroista on puutetta. Ihan kelvollinen jakso, joka kuitenkin alkaa ihan hiljattain käytetyllä "48 hours earlier"-tekniikalla, joka tässä tuntuu jo hieman toistolta. Leen "rakastettu" tuntui hieman hihasta reväistyltä - onko häntä näkynyt aikaisemmin? Tietenkään ei voi ihailla, miten sujuvasti sankareina pidetyt päähahmotkin tukevat avoimesti prostituutiota. 3/5.

Scar: Myös cylonien raider-alukset ovat sitä lajia, joka syntyy kuoltuaan uudestaan - paitsi nyt kun ylösnousemusalus on tuhottu. Tämäkin jakso rakentaa jännitettä sillä, että siinä esitetään "xx hours earlier"-tekniikalla takaumia, tosin tällä kertaa niin, että nykyhetkeä ja menneisyyttä esitellään lomittain koko jakson ajan, ja lopussa ne yhtenevät. Ja jos Black Marketissa esiteltiin Leetä kärsivänä ihmisenä, on tällä kertaa vuorossa itsetuhoinen Kara eli Starbuck, joka on alkanut ryyppäämään, ja joka itkee rakkaansa perään. Ajatus veteraani-cylonista on hyvä, mutta yhden jakson sisään tungettuna se ei ihan saavuta sellaista uhkaavuutta, että katsojakin suhtautuisi siihen jonkinlaisena legendana. 2/5.

Sacrifice: Panttivankidraama Galactican tapaan on ihan toimiva jakso ja olisi mainio välipala, ellei sitä edeltäisi koko joukko välipaloja. Jaksossa kuitenkin selvästi asetetaan pöydälle aineksia tulevaan. 3/5.

Captain's Hand: No nyt aletaan taas puhua. Pitkän keskinkertaisuuden putken jälkeen näemme valoa. Kuukausi on kulunut edellisen jakson tapahtumista, Lee ja Starbuckin välit ovat hieman kireät, ja Pegasuksen komentajaksi ylennetty insinööri ei hallitse esimiestehtäviään, ja tekee sitten pahan virheen. Sillä välin presidentti Roslin joutuu ottamaan kantaa, onko abortti oikein tilanteessa, jossa ihmisiä on jäljellä 48 tuhatta henkeä, eikä asiaa helpota se, että vaalit ovat tulossa, jolloin pitäisi tietenkin luvata pelkkää mannaa kansalaisille. Vielä vähemmän asiaa helpottaa se, että varapresidentti Baltar asettuu myös ehdolle. Odotukset loppukaudeksi kasvavat. 4/5.

Downloaded: Teaserin perusteella jakso käsittelee henkiinherätettyjen cylonien, ja nimenomaan Kutosen ja Sharonin tuntoja. Jakso kuitenkin on täyttä rautaa. Kuten oikea Baltar näkee omatuntonsa cylonien pussiin pelaavana Kutosena, oikea (?) Kutonen näkee Baltarin omantuntonsa kuvana ja äänitorvena. Samaan aikaan Galacticalla toinen Sharon saa kauan odotetun vauvan. Presidentti ja muut eivät kuitenkaan oikein niele sitä, että vauvaa jotenkin käytettäisiin heitä vastaan, joten se on ehkä tapettava. Tai jotain. Niin tai näin, erinomainen jakso. 5/5.

Lay Down Your Burdens, pt. 1: Tyrol näkee painajaisia ja hakkaa Callyn. Dean Stockwellin esittämä pappi terapoi häntä. Samaan aikaan sotaväki suunnittelee pelastusoperaatiota Capricalle, jonne jumiin jääneistä vastarintajoukoista tulimme muistutetuiksi edellisessä jaksossa. Siviiliväki taas kohisee vaaleista, ja Roslin ja populistinen Baltar (populistisen Zarekin avustuksella) käyvät vaaliväittelyitä, ja huolimatta siitä, ettei Baltar tajua politiikasta mitään, hän vaikuttaisi keräävän huolestuttavaa suosiota. LDYB selvästi tähtää johonkin, mutta kaksiosaisen jakson ensimmäisenä puoliskona se ei ole ooh!aah!-luokkaa. Haluaisin antaa suuremman arvosanan, mutta kuin se on toisaalta huonompi kuin Captain's Hand, joten 3/5.

Lay Down Your Burdens, pt. 2: Mitä tähän nyt sanoisi? Ensimmäisen osan tapahtumat saavat jatkoa. Capricalle lähtenyt pelastuspartio selviää, vaalit pidetään, cylonit jättävät Caprican ja katoavat omille teilleen. Varsin hyvä jakso, ja arvelin kauden päättyvän vaalituloksen selviämiseen ja erääseenkin itsemurhaiskuun. Vaan ei, ruutuun lävähtää teksti "One year later", ja jakso venyykin tunnin mittaiseksi. Vaikka jakso ei saanutkaan minua nousemaan jaloilleni ja taputtamaan innokkaasti, maltan silti tuskin odottaa kolmoskauden katsomista, sillä se tulee olemaan hyvin erilainen aiempaan verrattuna. 4/5.