Hets (1944)

En ole koskaan ollut vanhojen elokuvien ystävä, mutta jostain syystä olen joskus Makuunin poistohyllystä ominut itselleni muutamia Ingmar Bergmanin elokuvia, joista yhden, Hets (Kiihko), päätin tässä eräänä viikonloppuiltana katsastaa.


Minusta tuntuu kuin pitäisi nähdä jotain erikoista tässä elokuvassa, kuten kaikissa muissakin vanhoissa, klassikoiksi kriitikkokunnan keskuudessa ylennetyissä elokuvissa. Hets on kyllä tyylikäs elokuva, ja lehtori Caligula (näyttelijä Stig Järrel, 1910-1998) on varsin mieleenpainuva hahmo, joka tuo hyvin esiin sen toisen puolen koulumaailmasta. En nyt varsinaisesti kuitenkaan kokenut mitään hurmosta mustavalkoista rainaa katsoessani. Pätevä elokuva vanhasta maailmasta, jossa pojat kävivät koulua, miehet opettivat siellä, ja tytöt keskittyivät näyttämään kauniilta ja olemaan miesten pakkomielteiden uhreina. 3/5.

Star Trek: Deep Space Nine, 3. kausi

Varsin kovan toisen tuotantokauden jälkeen Deep Space Nine ehkä laskeutuu pieneen suvantoon - mikä on aika yllättävää, koska edellisen kauden lopussa katsojille esiteltiin gamma-kvadrantissa vaikuttava mahti, Dominion. Oikeastaan kolmatta kautta voisikin ajatella jonkinlaisena käymistilana: Dominion varjostaa trekkiläisten arkea, ja eri tahot valmistautuvat mahdolliseen yhteenottoon kukin omalla tavallaan. Federaation vastaus uhkaan on uusi avaruusalus Defiant, turboahdettu sota-alus, joka saattaisi syödä yhden sarjan peruselementeistä, eli stationaarisuuden. Ihan kuin sarjan ei uskallettaisi antaa seistä omilla jaloillaan, vaan se viedään askeleen verran kohti perinteistä, useaan kertaan nähtyä trekkiä. Onneksi pelot osoittautuvat turhiksi.

Joka tapauksessa kolmoskauden taso on karvan verran keskinkertaisempi kuin kakkoskauden. Kun katselee jaksokohtauksia pisteytyksiä, niin paljon siellä vilisee kolmosta ja kakkosta, yksi kappale ykkösiäkin. Rutiinirutistusten vastapainoksi saadaan kuitenkin joukko erinomaisiakin jaksoja, joista suurin osa käsittelee juurikin Dominionin uhkaa, mutta onpa mukana myös yksi pakollinen, mutta onnistunut aikahyppelyjaksokin.

Ehkä jaksokohtaiset arviot kertovat kaudesta enemmän kuin yhteenveto. Kokonaisuutena annan kauden yleispisteiksi 3/5.

The Search, part 1: Kakkoskauden päätösjakso ei ollut "To be continued"-cliffhanger, mutta The Search jatkaa samasta tilanteesta. On kulunut (kai) pari kuukautta The Jem'Hadarin tapahtumista. Aseman väki pitää palaveria lohduttomista näkymistä - vaikka asiaa miten päin tarkastelisi, eivät he pärjäisi, mikäli Dominionin joukot työntyisivät madonreiästä taisteluun jos ei kvadrantin, niin ainakin DS9:n ja Bajorin herruudesta. Sitten Sisko palaa Maasta, ja tuo mukanaan Defiantin, uuden sota-aluksen, jolla paitsi voi vähän panna vastaan, mutta jolla myös pääsee puljaamaan ohi sarjaa määrittelevästä stationaarisuudesta. Federaatio ja Starfleet ei perinteisesti ole suosinut sota-aluksia, mutta Defiant on alunperin borgeja vastaan kehitelty sota-alus, jossa kaiken muun kivan lisäksi on romulaaneilta lainattu häivytyskoje (cloaking device). Niinpä sankarien matka käy madonreiän toiselle puolelle etsimään Perustajia, Dominionin ylimpiä päälliköitä, jotka monien mielestä ovat pelkkä myytti. Etsintä loppuu kuitenkin suht' lyhyeen, kun Jem'Hadarit hyökkäävät, ja nähtävästi peittoavat sankarimme lukuunottamatta Odoa ja tajutonta Kiraa, jotka pääsevät jotenkin kummasti pakoon Odon yllättävän pakkomielteen ajamana. Mielenkiintoinen alku kaudelle, muttei räjäytä tajuntaa. 3/5.

The Search, part 2: Etsintä jatkuu, ja mitä löytyykään tähtisumun keskellä köllöttelevältä mihinkään tähtijärjestelmään kuulumattomalta planeetalta: Odon lajitoverit. Ja jotain muutakin. Samaan aikaan federaatio käy rauhanneuvotteluita Dominionin kanssa, ja juttu alkaa haiskahtamaan: romulaanit on tietentahtoen jätetty neuvotteluista ulos, ja sota uhkaa. Federaatiota tämä ei kuitenkaan haittaa, koska sopimuksen myötä romulaaneista ei enää olisi uhkaa. Katsojankin epäilykset heräävät siinä vaiheessa, kun aina mainio Garak saa surmansa. Mitä Odo onkaan löytänyt? Jakso on jälleen "ihan hyvä", mutta ei varsinaisesti ole jänskä, vaan pikemminkin asettelee palasia kolmoskaudelle, ja kaikille viimeisillekin tuotantokausille. 3/5.

The House of Quark: Quark tappaa vahingossa itsepuolustuksessa kännisen klingonin, ja saa tämän suvun peräänsä. Hassujen sattumusten kautta Quark joutuu kuitenkin naimisiin tapetun klingonin siskon kanssa, ja pääsee puolustautumaan kaksintaistelussa juonittelevaa klingonia vastaan. Ihan hauska välipala. 3/5.

Equilibrium: Ihan mainio Dax-jakso, jossa Daxista paljastuu yllättäen uusi puoli - niiden seitsemän tai kahdeksan muun puolen rinnalle. Trillien yhteiskuntaa ja ennen kaikkea symbionttikelpoisuuteen liittyviä salaisuuksia käsittelevä jakso ei ihan nouse ihan hyvästä erinomaiseksi, joten 3/5.

Second Skin: Onnistunut mysteerijakso, jossa Kira yritetään aivopestä uskomaan, että tämä onkin cardassialainen. Vaikka katsoja arvaakin kyseessä olevan kusetus, ei loppuratkaisu kuitenkaan ole ihan ennalta-arvattava. Kyllä jotkut ovat juonikkaita. Olen ymmärtänyt, että alkuperäisessä käsikirjoituksessa jakson lopussa Bashir myöntää, ettei pysty olemaan täysin varma Kiran geneettisestä perimästä, mikä olisi ollut aika mehukas koukku, vaikkakin ehkä Trekin kontekstissa epäuskottava. 4/5.

The Abandoned: Odo adoptoi Jem'Hadar -vauvan. Aavistuksen tylsä jakso, jossa Odo on vähän liiankin hyväntahtoinen mies sen kyynisen konstaapelin sijaan. Kaitpa tämänkin nyt katsoi ennemmin kuin selkäänsä otti. 3/5.

Civil Defense: O'Brien onnistuu laukaisemaan vahingossa cardassien rakentaman puolustusohjelman bajoraaniorjien kansannousun varalta. Kumma juttu, ettei tällaisia ohjelmia, saatikka myrkkykaasuhanoja ja muita ansamekanismeja ole onnistuttu edes huomaamaan sen parin vuoden aikana, kun asemaa on kansoittanut federaation kultapojut. Lisäksi Marc Alaimo ylinäyttelee Dukatia vähän liikaakin. 2/5.

Meridian: Umpitylsä jakso, joka vaikuttaa jonkinlaiselta TNG:n ruokapöydän tähteiltä, ja jossa Jadzia rakastuu kuin teinityttö johonkin komistukseen, ja on valmis siirtymään "toiselle tietoisuuden tasolle" parin päivän tuttavuuden jälkeen. Joo, niin varmaan. 1/5.

Defiant: Will Riker kaappaa Defiantin! Jonathan Frakesin buukkaaminen vaikuttaa jonkinlaiselta katsojalukutempulta, mutta Defiant on silti erinomainen jakso, ja vie jonkinlaiseen (aukijäävään) päätökseen erään Rikerin tarinan. Lisäksi tapaamme jälleen Dukatin, joka saa pian huomata, että Cardassian keskushallinto (Central Command) ei olekaan ihan niin vallan kahvassa, ja että paikallinen salainen poliisi obsidiaanijärjestö (Obsidian Order) puuhailee omiaan muiden selkien takana. 4/5.

Fascination: Lwaxana Troi saapuu kauhistuksemme asemalle. Hän on vakavasti kipeä. Lemmenkipeä, ja toisekseen paukkaa päälle betazoidnaisten vaihdevuodet, joka saa hänen tuntemuksensa tarttumaan muihin. Sinänsä ihan hauskaa huomata, miten Jake on vanhempien naisten perään (ensin itseään vanhempi ilotyttöön rinnastettava nainen, nyt Kira), mutta en ihan totta jaksaisi katsella Troin hössötystä ja O'Brienien aviokriisejä. Voisi tämä kyllä huonompikin olla toisaalta. 2/5.

Past Tense, part I: Nyt päästään taas asiaan. Sisko, Bashir ja Jadzia yrittävät teleportata itsensä Maahan jonkinlaisille kekkereille, mutta viikon alkeishiukkasten ansiosta joutuvatkin vuoden 2024 San Fransiscoon. Finanssikriisin jälkeinen taantuma koettelee ilmeisesti edelleen, ja Yhdysvaltojen kaupunkeihinkin on perustettu gettoja vähäosaisille, työttömille työnhakijoille. 21. vuosisadan historiaa lukeneena Sisko tietää, että asiat paranevat erinäisten tapahtumien seurauksena, ja pian hänelle valkeneekin, että sattuivat osumaan keskelle sellaista: Bellin mellakkaa. Pahaksi onneksi uuden ajan airut, Gabriel Bell, ottaa puukosta vatsaansa viimeisen kerran Siskon ja Bashirin jouduttua pieneen kahinaan rettelöitsijöiden kanssa. 5/5.

Past Tense, part II: Asiat ovat vähän rempallaan. Sisko on omaksunut Bellin identiteetin ja yrittää pitää panttivankitilanteen epätoivoisesti hallinnassaan, Jadzia yrittää etsiä kavereitaan uuden raharikkaan tuttavuutensa kanssa, ja kolme sataa vuotta myöhemmin O'Brien ja kumppanit yrittävät etsiä kadonneita tovereitaan ajassa omin voimin, kun federaatiotakaan ei enää ole, eikä ilmeisesti ihmisiäkään. Mainio päätös mainiolle jaksolle. 5/5.


Life Support: Bareil ottaa hittiä kuljetusaluksen vaurioiduttua matkalla rauhanneuvotteluihin cardassialaisten kanssa, Winnin kera. Bareil korisee kuolinvuoteellaan, ja Winn yrittää viedä neuvotteluja loppuun asemalla, ja Bashir yrittää keksiä keinoja pitää hengenmies hengissä. Rauha (ei sillä, että mitään sotaa olisi) saavutetaan, mutta hinta on kova. Jotenkin harmittaa, että ihan mainio sivuhahmo hoidetaan pois päiväjärjestyksestä näinkin keskinkertaisessa jaksossa, josta ei jää mieleen muuta kuin tämän kuolema. Kaikki muu on yhdentekevää, mitä nyt Jake/Nog -sivujuonta seuratessa saa vähän kiemurrella myötähäpeästä. 2/5.

Heart of Stone: Ihan kiva jakso, muttei mitään erikoista; Odo ja Kira jäljittävät terroristia, ja Kira jää nalkkiin jonkinlaiseen krystalliolentoon. Tilanteen näyttäessä kurjalta, Odo paljastaa rakastavansa Kiraa (tämä tiedettiinkin jo aiemmista jaksoista, nyt se sanotaan suoraan). Hyvin epäuskottavasti Kira ilmoittaa rakastavansa Odoa myös. Katsoja ei usko väitettä, mutta eipä usko Odokaan. "Perus-TNG" -jakso siis mukavalla koukulla, jota toisaalta voidaan kyllä pitää katsojan kusettamisena. Toisaalla Nog yrittää päästä Starfleetiin. Sisko epäilee pojan aikeita kusetukseksi, mutta on silti ilo nähdä myös Nogin (ja kenties Romin, joka taitaa ensimmäistä kertaa avoimesti vastustaa veli-Quarkin käskyjä) hahmokehityksen soljuvan eteenpäin. 3/5.

Destiny: Mainio jakso menneiden aikojen profeettojen ennustuksista ja siitä, miten tahtomattaan uskonnolliseksi ikoniksi joutuneen hahmon pitäisi oikein suhtautua niihin, etenkin kun profetia vaikuttaisi äkkiä käyvän toteen. Bonuksena tavanomaisesta poikkeavat cardassialaisnaiset, joista toinen erehtyy luulemaan seksuaalista vetovoimaa hänen ja O'Brienin välillä. Erotuksena edelliseen jaksoon annan nelosen, mutta ei tämä toisaalta niin hyvä ole kuin jotkut aiemmat jaksot. Pirskatin pisteinflaatio. 4/5.

Prophet Motive: Taas näitä ferengi-komediajaksoja. Tällä kertaa ferengipomo Zek näyttää tulleen seniiliksi esitellessään Quarkille ja Romille uudistetut hankintasäännöt moderneille ferengeille. Hankintasäännöt sinänsä ovat hauska lisä Star Trek -universumiin, niitä on hauska aina oppia ja tällä kertaa on hauskaa kun niitä käännellään päälaelleen. Muuten jakso ei kummoinen ole. 2/5.

Visionary: O'Brien ottaa osumaa radioaktiivisesta säteilystä, ja jostain jaksossa myöhemmin selviävästä syystä alkaa hyppimään ajassa aina 5 tuntia eteenpäin ja sitten takaisin. Onneksi, sillä hän saa vihiä monista tärkeistä asioista, kuten omasta kuolemastaan ja aseman tuhoutumisesta. Samaan aikaan asemalla häärää känninen klingoniseurue ja tuoreinta Dominion-raporttia kuuntelemaan tulleet romulaanit. Ihan hyvä jakso, mutta onhan näitä "henkilö hyppelee ajassa"-jaksoja nähty varmaan ennen tätäkin. Tällä kertaa jotenkin häiritsi se, että ihminen on jonkinlainen eristetty systeemi, johon oudot ilmiöt vaikuttavat kokonaisuutena. Olisi kai hauskempaa, jos vain osa O'Brienista häviäisi, ja loput valahtaisivat lattialle veri- ja luumössöksi. Olisi jotenkin uskottavampaa. 3/5.

Distant Voices: Hieman turha jakso, jossa Bashir seikkailee omaa mieltään ja sen 30-vuotispäivän demoneita vastaan. Parasta jaksossa on taas Garak, jonka syntymäpäivälahjan Bashir ottaa vastaan tökerösti. 2/5.

Through the Looking Glass: Rinnakkais-universumin "Smiley" O'Brien kaappaa meidän Siskon mukaan korvaamaan heidän kuollutta Siskoaan yrityksessä käännyttää Siskon vaimo Jennifer heidän puolelleen taistelussa klingonien ja cardassien liittoumaa vastaan. Ihan hauska seikkailujakso, jossa rinnakkais-Kira osoittaa lesbolaisia piirteitä. 3/5.

Improbable Cause: Panokset kovenevat vaihteeksi jaksossa, jossa Garak joutuu salamurhayrityksen kohteeksi pommin räjähtäessä hänen räätälinputiikissaan. Tämä saa Odon tutkimaan tapausta, joka johtaa varsin arvaamattomaan päämäärään: cardassien ja romulaanien salaisten poliisien yhteiseen sotalaivastoon, jolla on tarkoitus hyökätä Dominionin kimppuun. 5/5.

The Die is Cast: Jatkoa edelliselle jaksolle. Odo on vankina sotalaivastolla, ja Garak pääsee kuulustelemaan häntä ja kiristämään häneltä tietoja Dominionin Perustajista, Odon omasta kansasta. Sillä välin Sisko ja kumppanit uhmaavat ylempiensä käskyjä, ja lähtevä sotalaivaston perään gamma-kvadranttiin. Mainio jakso, jonka seurauksia pääsemme varmaan käsittelemään myöhemminkin. 5/5.

Explorers: Sisko rakentaa replikan muinaisesta bajorien tähtialuksesta, jolla he 800 vuotta aiemmin olivat tarun mukaan päässeet seilaamaan Cardassiaan asti. Sisko ja poika lähtevät todistamaan, että näin todella saattoi käydä. Sillä välin Bashir tuntee alemmuutta lääkiksessä samaan aikaan opiskellutta ja valmistunutta naista kohtaan. Muistin jakson paljon tylsemmäksi, mutta tämähän olikin ihan hyvä jakso, jossa on samalla yksi sarjan tähtihetkiä: Bashir ja O'Brien juovat oikeaa viinaa, puivat kännissä Bashirin naishuolia ja laulavat ryyppylauluja. Tekisi mieli antaa nelonen, mutta objektiivisuuden nimissä 3/5.

Family Business: Hölmö ferengi-jakso, jossa Quark uhkaa joutua korvausvelvolliseksi tämän äidin erehdyttyä rikoksen poluille - ferengiyhteiskunnassa kun feminismi on kriminalisoitu - naisten on näetkää kiellettyä paitsi pukeutua vaatteisiin, myös tienata rahaa. Rom on alkanut kasvattamaan selkärankaa. Jeffrey Combs näyttäytyy jaksossa ferengien finanssivalvonnan virkailijana. 2/5.

Shakaar: Vähän tylsähkö jakso, jossa pääministerin paikkaa havitteleva pirullinen Winn usuttaa Kiran puhumaan entiselle terroristisolun johtajalleen palauttamaan jotain ihmeen maatalousvälineitä, joiden vuoksi Winn on valmis aloittamaan sisällissodan. En oikein jaksa näitä "Kira maakuntamatkalla"-jaksoja. 2/5.

Facets: Jadzia on lykännyt jotain trill-riittiään jo tarpeeksi kauan, ja tarttuu nyt härkiä sarvista. Jonkinlaisen telepatiakikan avulla hän siirtää Daxin aiempien isäntien persoonat ja muistot kavereihinsa, ja tutustuu omiin puoliinsa. Käytännössä keskitytään kahteen isäntään, murhaaja-Joraniin (joka löydettiin vasta aiemmassa jaksossa Equilibrium) ja ronskiin Curzoniin, joka ei haluaisi lopulta palata takaisin Jadziaan. "Ihan hyvä" jakso, vaikkakin vähän harmittaa muiden isäntien saama vähäinen huomio. Eikö Jadzialla pitäisi olla kaikki entisten isäntien muistot? Miksei hän sitten tiedä oleellisia asioita heistä - esimerkiksi jakson polttavasta kysymyksestä, miksi Curzon otti hänet takaisin isäntäehdokaskouluun? 3/5.

The Adversary: Kolmoskauden lopetus on samantyyppinen kuin edellisenkin kauden. Jos vuosi sitten tehtiin selväksi, että Dominion on omassa osassaan galaksia hallitseva mahti, tehdään nyt selväksi, että he ovat jo soluttautuneet meidän osaan maailmaa - jakson päättävät sanat: "You're too late. We are everywhere" resonoivat varsin uhkaavaan sävyyn, ja luo ahdistunutta tunnelmaa tuleville tuotantokausille. Muutenkin jakso muistuttaa edeltäjäänsä siinä, että sinänsä se vaikuttaa melko tavalliselta jaksolta, eikä ole mikään mahtipontinen cliffhanger-tyyppinen näytös. Defiantille soluttautunut muodonmuuttaja kuitenkin saa aikaan onnistuneen vainoharhaisen sabotöörijahdin. 4/5.

Saw 3D (2010)

Ennen vanhaan, pari-kolmekymmentä vuotta sitten, monet kauhuelokuvat jättivät jälkeensä leegioittain jatko-osia. Nyttemmin moni elokuvasarja on loppunut kolmanteen tai neljänteen osaan - paitsi Saw, josta on ilmestynyt nyt seitsemäs osa, jota jälleen kerran tituleerataan sarjan päätösteokseksi. Olen hieman skeptinen sen väitteen suhteen, mutta toisin kuin aiempien osien kohdalla, tällä kertaa ei ainakaan IMDB:ssä liiku vielä huhuja jatko-osasta.

Joten kukaties tämä todella on viimeinen osa. Jos niin kuitenkin on, niin täytyy ihmetellä, miksei tuotantotiimi päättänyt tarjota jotain, mikä poikkeasi sarjan aiemmista osista. Eikun anteeksi, kyllähän tämä poikkeaa: elokuva on kuvattu 3D:nä, joten katsojat pääsevät näkemään kuolemanansat aivan uusin silmin. Siinä se sitten onkin. Mitään muuta uutta elokuva ei tarjoa. Käsissämme on jälleen kerran:

- Avauskohtaus, jossa joku tai jotkut ovat joutuneen Jigsaw'n ansaan, ja jossa joku tai jotkut kuolevat ja joka ei liity milläänlailla loppuelokuvaan.
- Pääuhri, joka joutuu "pelaamaan peliä", jonka seurauksena joukko sivu-uhreja kuolee ja lopuksi pääuhrikin (tämä olisi periaatteessa kai aika paha spoileri, mutta jos olet nähnyt sarjan aiemmat osat, osasit varmasti odottaa tätä).
- Poliisit yrittävät turhaan jäljittää ansanikkareita. Lopuksi hekin ottavat turpaansa.
- En tiedä, mistä osasta lähtien Saw:t ovat olleet tällaisia, mutta Saw 3D:kään ei yritä ollenkaan toimia itsenäisenä jatko-osana, vaan se hukuttaa itsensä niin sanottuun "juoneen", joka on luultavasti kehittynyt vain käsikirjoittajien päissä vasta sitten, kun on pitänyt keksiä jatko-osaan sisältöä käyttäen hyväksi edellisen osan avointa loppua.
- Lopussa on "yllättävä" juonenkäänne.

Toisin sanoen Saw 3D on vain tekosyy tappaa porukkaa mitä erilaisimmilla tavoilla. Tällä kertaa jotkut hahmot näkevät jopa unia ansaan joutumisesta, jotta katsojat näkisivät vähän ylimääräisiä kuolemia ilman, että hahmon käyttöä tarvitsisi jatkossa rajoittaa. Lopun juonenkäänteen pystyy arvaamaan melkein jo näyttelijäluettelosta. Sinänsä on minusta ihan kiva, että tässä palataan sarjan alkuun, mutta loppu jättää silti tilanteen täysin avoimeksi uusia jatko-osia varten.

Saw 3D on tarkoitettu vain sarjan ystäville. Verikekkereistä pitävät saattaisivat ehkä nautiskella punavärin käytöstä ja katsojaa päin sinkoutuvista suolenpätkistä, mutta käytännössä pitää olla jonkin verran kärryillä sarjan niin sanotusta mytologiasta.

Voisin periaatteessa antaa pisteiksi ykkösen, mutta toisaalta sitten kuitenkin elokuva tarjoaa sen, mitä katsoja luultavimmin odottaakin. Myönnän itsekin naurahtaneeni elokuvan aikana muutaman kerran ansanikkareiden mielikuvitukselle ja erikoistehosteille ja myönnän vielä senkin, että toisaalta nautin lopun juonenkäänteestä. Senkin myönnän, että vaikken kovin pitkälle elokuvaa arvosta, tulen sen kuitenkin DVD:llä ostamaan, ja suunnittelen jo nyt Saw-viikkoa. 2/5.

Dexter, 3. tuotantokausi (2008)

Kuten Battlestar Galactica tai vaikkapa 24, myös Dexter on tähän asti ollut osoitus siitä, että nykyajan televisiosarjat voivat olla aidosti laadukkaita, ja pystyvät aivan hyvin pistämään nokkiin elokuville - ja monesti pistävätkin. Ensimmäisellä kaudella meille esiteltiin herrasmiessarjamurhaaja, rikospaikka- ja verijälkitutkija Dexter Morgan, jonka normaalin pinnan alta kuoriutuu öisin toisenlainen Dexter, pimeä matkustaja, jolla on tarve tappaa. Tunteita esittämään opettelevaa Dexteriä on kuitenkin vaikea vihata, sillä otto-isältään oppimansa "koodin" johdattamana hän tappaa vain rikollisia, jotka ovat viekkaudella ja vääryydellä väistäneet lain kouran. Ensimmäisellä kaudella myös ajettin takaa erästä toista sarjamurhaajaa, Jääautomurhaajaa. Hänet saatiin kiinni, ja toisella kaudella painittiin toisenlaisten ongelmien kanssa: poliisi löysi Dexterin paloittelemat rikollisvainajat, ja hänen piti tehdä kaikkensa, ettei jäisi kiinni.

Nyt sitten (suomalaisen katsojan) käsissä on kolmas tuotantokausi. Millainen sarjamurhaaja meillä on tällä kertaa kohteena? Voisi ajatella, että sarja oli vaikeuksien edessä, koska enää ei oikein voi jahdata Dexteriä tai keksiä uutta sarjamurhaajaa ilman, että koko kausi olisi vaikuttanut vanhojen ideoiden kierrättämiseltä. Onneksi löydettiin kuitenkin muuta sisältöä, sillä Dexterin kolmas kausi nousee vähintäänkin vanhojen tasolle, ellei sitten ylemmäksi. Onneksi löydettiin myös joku korvaamaan edesmennyt konstaapeli Doakes, joka oli ainakin omia suosikkihahmojani varsinaisen päähenkilön ohella.

Kausi alkaa tukalassa tilanteessa: Dexterin tyttöystävä Rita huomaa olevansa raskaana. Samoihin aikoihin murhamiehemme Miamissa tappaa vahingossa viattoman sivullisen, joka sattuu olemaan paikallisen apulaispiirisyyttäjän pikkuveli. Dexterin todellinen kohde, pikkurikollinen Freebo pakenee, ja pääsee Dexterin onneksi pääepäillyksi nuoren miehen murhassa. Murhatutkintaan sekaantuu kuitenkin itse apulaispiirisyyttäjä Miguel Prado, joka alkaa kaveeraamaan Dexterin kanssa vastoin tämän tahtoa.

Sinänsä kauden tapahtumilla - Oscar Pradon murhan selvittämisellä, Ritan raskaudella ja muulla - ei ole hirveästi merkitystä. Ainakaan minä en jaksanut kiinnostua näistä taustalle jäävistä tapahtumista. Se, mikä kuitenkin on oleellista, on Dexterin (Michael C. Hall) ja Miguel Pradon (Jimmy Smits) välinen kemia. Hall on jo todettu mainioksi näyttelijäksi, mutta Smits loistaa myös. Miguel Prado on hahmona hyvin voimakas persoona, ja ottaa näyttämön haltuunsa joka kerta äkkipikaisena ja häikäilemättömänä miehenä, joka on tottunut saamaan tahtonsa läpi, ja jolla on myös pieni salaisuus, jonka hän jakaa Dexterin kanssa. Tämä on se mehu, joka tekee kaudesta loistavan: miesten ystävystyminen, ja ystävyyden muuttuminen taisteluksi. Muu on kehyskertomusta.

Dexter on myös niitä amerikkalaisia sarjoja, joiden tuotantokausi käsittää vain 12 jaksoa. En tiedä, miten yleistä se on nykyään, mutta äkkiseltään jaksomäärä tuntuu vähäiseltä. "Torsokausissa" on kuitenkin se hyvä puoli, että oikein tehtynä niissä keskitytään itse asiaan, eikä täytettä ole juurikaan. Tarinaa ei pitkitetä millään teennäisillä tempuilla ja epäoleellisuuksilla. Tästä syystä myös Dexter on voimakkaasti juonikeskeinen sarja, jota on ihan turha alkaa analysoimaan jakso kerrallaan. Tietysti toiset jaksot ovat huonompia kuin toiset - mutta erot ovat hyvin pieniä, ja johtuvat lähinnä siitä, että tarinalla on oma rytminsä, eikä koko ajan voi tapahtua suuria asioita, vaan tilannetta on kehiteltävä ja kypsyteltävä. Tylsistymään katsoja ei kuitenkaan pääse missään vaiheessa, sen takaan.

Ei voi mitään, Dexter on loistoviihdettä. En keksi oikein mitään huonoa kaudesta, ellei sitten sitä jo kertaalleen mainittua asiaa, että Dexter-Miguel -parivaljakon ulkopuolella tapahtumissa ei ole mitään erityisen mieleenpainuvaa. En ole kuitenkaan varma, pitäisikö ollakaan. Murhajahteihin on perehdytty jo aiemmin, nyt keskitymme muuhun. 5/5.

Battlestar Galactica, 3. kausi (2006-2007)

Katsoin BSG:n kolmannen tuotantokauden jo ammoin heinäkuussa, mutta arvostelun kirjoittaminen jäi kesken. Totesin kesken kauden sarjan olevan sitä lajia, ettei jaksokohtainen arvostelu ole järkevä tapa esittää analyysiä. Tarinalla ja mytologialla on niin keskeinen sija, että vain harva jakso muodostaa järkevän kokonaisuuden itsessään.

Tässä vaiheessa havaitsen myös, että melkein kolmen kuukauden ero on syövyttänyt muistot, ja joudun oikein miettimään, mitä kauden aikana tapahtui. Kausi alkaa pakan sekoittamisella. Enää ei matkata avaruudessa etsimässä uutta kotia ja välttelemässä lentäviä robotteja, vaan valtaosa ihmiskunnasta on asunut yli puoli vuotta ja asuu edelleen cylonien miehittämällä Uudella Capricalla, ja yrittävät selvitä päivästä toiseen leivänpaahdinhallinnon rautaisen nyrkin alla. Presidentti Baltar häärää onnettomana cylonien sätkynukkena. Ei hätää - Galactica odottelee jossain sopivaa hetkeä rynnätä apuun, ja planeetalla pieni joukko katkeria ja kaikkeen valmiita ihmisiä järjestää maanalaista terroristiryhmätoimintaa.

Kolmoskauden alku käsittelee yksinomaan miehityskuukausia. Minua harmitti, kun pelastus tuntui saapuvan turhankin nopeasti, mutta se ei kuitenkaan haitannut - alkukauden tapahtumia käsitellään kyllä rankalla kädellä koko loppukausi. Kaikki kun eivät hyväksyneet terroristien toimia, eikä kapinaremmi toisaalta muistele hyvällä cylonien lukuun syystä tai toisesta toimineita "pettureita". Vähiten hyvällä he muistelevat Baltaria, jonka kontolle jää erinäiset teloitustoimeksiannot, eikä kukaan usko hänen toimineen vastentahtoisesti. Baltarin onneksi hän pääsee cylonien mukaan - joksikin aikaa. Harmi vain, että hänen osakkeensa myös cylonien keskuudessa on päässyt laskemaan. Tämä käsittää kauden keskiosan, jota vaivaa pieni keskinkertaisuus muutamine tylsemmän puoleisine ja irrallisine jaksoineen.

Onneksi lopussa taas pusketaan kaasupoljin pohjaan, ja pedataan seuraavaa kautta. Sarjan mytologiaa - cylonien uskontoa, "viittä viimeistä cylonia", cylon-ihmis -hybridiä. Samaan aikaan Baltar joutuu oikeudenkäyntiin, ja poika-Adama tekee kehnon PR-tempun ryhtyessään puolustamaan Baltaria oikeudenkäynnissä. Kara näyttää kuolevan. Neloskauden aloittaminen on siirtynyt minulla kuukausia ja kuukausia, ja muistellessani kolmoskautta tänään, ihmettelen vähän miksi.

Uusi Battlestar Galactica on edelleen parhaita 2000-luvun televisiosarjoja, ellei sitten paras. Vielä kolmannellakaan kaudella ei ainakaan minulle jää tuntumaa, kuin sarjan luojat yrittäisivät tehdä taattua perjantaiviihdettä riiausreissunsa avaruusoopperan vuoksi jättäville pojille ja miehille, vaan juonelliset ratkaisut ovat paikoin hyvin rohkeita, eikä sarjan notkahtelevaa (jos se nyt ylipäätään notkahtaa missään vaiheessa) korjata aina spektaakkelimaisilla avaruustaisteluilla, vaan toimivaa draamaa on saatu aikaan muutenkin. Suosittelen edelleen. 5/5.

Star Trek: Deep Space Nine, 2. kausi (1993-1994)

Jos Deep Space Ninen ensimmäisellä kaudella olikin vielä havaittavissa jonkinlaista epävarmuutta ja oman identiteetin hakemista, on toinen kausi jo selvästi omaa sarjaansa. Kauden aloittaa kohtuuvahva kolmoisjakso, joka käsittelee enemmän poliittista kähmintää ja kansan syvien rivien tuntoja kuin sankareiden seikkailua. Kauden aikana opitaan tuntemaan paremmin paitsi Bajoria, myös Cardassiaa ja sen yhteiskuntaa. Ennen kaikkea esitellään (vai esiteltiinkö ne The Next Generationissa ensin, en ole varma) terroristijoukko Maquis, joka on syntynyt federaation epäsuotuisasta sopimuksesta Cardassian kanssa, joka jätti osan federaation siirtokunnasta "cardien" puolelle. Entinen vapaustaistelija-terroristi Kira varmasti ymmärtää heitä. Sivuhahmot, kuten Garak ja Gul Dukat pääsevät tämän tästä parrasvaloihin - onneksi, nimittäin Andrew Robinson ja Marc Alaimo suoriutuvat tehtävistään niin mainiosti, että heitä mielellään näkisi enemmänkin. Ennen kaikkea kakkoskaudella esitellään Dominion, ja tehdään selväksi, ettei heidän kanssaan ole leikkimistä.

Tekisi mieli hehkuttaa DS9:n "juonikeskeisyyttä" kuten Babylon 5:n kanssa aikoinaan tehtiin, mutta ehkä, ja ainakin vielä tässä vaiheessa, DS9 on edelleen episodinen sarja. Toki siinä on isompia kokonaisuuksia, tupla- ja triplajaksoja, ja jonkin verran palataan aiempiin asioihin, mutta loppujen lopuksi se, missä DS9 onnistuu (ja missä Voyager ei kunnolla onnistunut mahdollisuuksista huolimatta) on Trek-universumin laajentaminen. Bajoraanit ja cardassialaiset olivat vain joitain rotuja (vai lajeiksiko pitää sanoa) TNG:ssä, ja ferengit olivat kävelevä, huono vitsi. Tämän kauden lopussa ferengit ovat vakavastiotettavia karikatyyrejä kapitalisteista, ja Bajor ja Cardassia alkavat olemaan osa vakiintunutta maailmaa samalla tavalla kuin klingonit, vulkaanit ja romulaanit, joita ei kukaan pidä "viikon muukalaisina". Ja ennen kaikkea, siinä missä Voyager käytti uhkakuvana käytettyä kalustoa eli borgeja, Deep Space Nine luo omat pahiksensa, Dominionin, sen Jem'Hadar -soturit ja diplomaattiset vortat, joita tullaan myöhemmillä kausilla näkemään enemmänkin.

Vaikka tekisi mieli antaa paremmatkin pisteet, on jaksopisteiden keskiarvo ja mediaani vahvasti kolmosen puolella. Muutama kehnompi suoritus ja liian monta kolmosta valitettavasti kampittavat. Kuitenkin jo selvästi parempi kausi kuin ykköskausi. 3/5.

---

The Homecoming (1): Kauden aloitusjakso jatkaa melkein siitä, mihin jäätiinkin. Deep Space Nine on edelleen federaation hallinnossa, mutta asenteet Bajorille ovat viilenemään päin kun järjestö nimeltään "The Circle", jonka motto on "Bajor bajorilaisille", kasvattaa kannatustaan bajorilaisten kyllästyttyä virkaatekevän hallituksensa toimintaan. Bajorilta puuttuu Kiran analyysin mukaan kunnollinen johtaja. Kuin vastauksena rukouksiin Kira saa vihiä, että eräällä cardassialaisella planeetalla on olemassa vielä työleiri, jonka eräs orja on muuan Li Nalas, sotasankarinakin pidetty bajorilainen. Kira lähtee O'Brienin keralla - federaatio kun hyötyisi myös sovun palauttamisesta - pelastamaan häntä ja muita. Epäilyttävä bajorilaisministeri Jaro Essa (jota esittää Frank Langella, joka ei halunnut nimeään esille mihinkään) vaikuttaa ottavan Li Nalasin vastaan lämpimästi, ja heti seuraavana siirtona nimittääkin hänet Kiran tilalle bajorin yhteistyöupseeriksi DS9:lle. To be continued. Kausi saa ihan vahvan alun kolmiosaisen jakson ensimmäisessä osassa, jossa tapaamme Twin Peaksista tutun Richard Beymerin (joka näytteli siis Benjamin Hornea siinä) vastahakoisena sotasankarina. 4/5.

The Circle (2): Tarina jatkuu. Odo pääsee selville, että Circleä aseistaa, luultavasti heidän tietämättään, cardassit. Ihan fiksua juonittelua, cardassien toive kun tietenkin olisi, että federaatio häipyisi kuvioista bajorin omien "maahanmuuttokriitikoiden" ajamana, jotta cardassit voisivat saapua takaisin aseet liekehtien kaappaamaan DS9:n, ja ennenkaikkea madonreiän hallinnan, itselleen. Ministeri Jaro Essa paljastuu Circlen johtajaksi, ja hänen kain paikkaa hamuamaksi juonittelukaverikseen itse vedek Winn. 3/5.

The Siege (3): Federaatio joutuu evakuoimaan suurimman osan väestään bajorien häätämänä. Pieni joukko päähenkilöitä sekä Li Nalas jäävät sabotoimaan DS9:n takaisinvaltausyritystä toivoen, että Kira ja Jadzia saavat toimitettua todisteet cardassialaisten osuudesta kriisiytyneeseen tilanteeseen. Vaikka kakkoskauden aloittanut tarina ei olekaan ihan Ooh!Aah!-tasoa, on se silti kelpo aloitus. 3/5.

Invasive Procedures: DS9:ä pyöritetään jonkinlaisen avaruusmyrskyn vuoksi minimimiehistöllä, muut ovat evakossa Bajorilla. Asemalle keplottelee pieni rosvojoukko; pari klingonia, symbiontinkipeä trill ja tämän tyttöystävä. Verad-niminen trill ei aikoinaan kelvannut isännäksi symbiontille, joten hän on tullut kiristämään Daxin itselleen. Varsin mainio, trillien fysiologiaa käsittelevä jakso, ja epävarma ja änkyttävä Verad on "roistoudestaan" huolimatta sympaattinen hahmo, ja katsoja voi empatisoida häntä hänen ahdingossaan - vaikka tiedämmekin, ettei Jadzian anneta kuolla symbiontinriistoon. 4/5.

Cardassians: Garak ja Bashir nostelevat kulmiaan, kun he sattumalta kohtaavat bajorilaismiehen, joka on adoptoinut yhden Bajorille aikoinaan vetäytymisen yhteydessä jätetyistä cardassialaisorvoista. Itse Gul Dukatkin kiinnostuu henkilökohtaisesti tapauksesta, kun paljastuu ettei kyseessä itse asiassa olekaan orpo, vaan erään ministerin 8 vuotta sitten kuolleeksi luultu poika. Mainio jakso, joka paitsi syventää tietämystämme cardassialaisista, sisältää myös mainiota sanansäilää Andrew Robinsonin cardassialaisräätäliltä Garakilta. 4/5.

Melora: Tyhjänpäiväinen jakso, jossa elysialaisnainen saapuu DS9:lle gamma-kvadranttia tutkimaan. Ainoa vaan, että hän on kotoisin maailmasta, jossa painovoima on paljon pienempi, joten asemalla hän tarvitsee kävelykeppien lisäksi pyörätuolia. Jakso käsittelee siis käytännössä liikuntavammaisuutta, muiden suhtautumista vammaiseen ja vammaisen suhtautumista muihin. Saadaan Bashirille jonkinlainen romanssi. Vaikka jakso ei ihan kammottavimmasta päästä olekaan, täytyy minun kuitenkin kakkosarvosanan jaksojen arvon säilyttämiseksi antaa 1/5.

Rules of Acquisition: Ihan hauska ferengi-jakso(ksi). Nagus saapuu taas asemalle ja komentoo Quarkin ja tämän uuden tuttavuuden, Pelin, hoitelemaan viinimarjakauppoja erään gamma-kvadranttilaisrodun kanssa. Naguksella tosin on piilomotiivi - saada selville jotain Dominionista, joka mainitaan ensi kerran melkein kuin ohimennen tässä jaksossa. Lisäksi jakso esittelee naisten paikkaa ferengien yhteiskunnassa: ei saa poistua kotoa eivätkä käyttää vaatteita, eikä varsinkaan tehdä kauppaa kuten miehet. Myös ferengien "hankintasääntöjä" esitellään liuta. 3/5.

Necessary Evil: Quarkin murhayritys pakottaa Odon palaamaan vuosia vanhaan rikokseen, jonka itse Gul Dukat antoi Odolle selvitettäväksi aikana, kun Cardassia piti hallussaan Bajoria, ja Deep Space Ninen nimi oli Terok Nor. Odo on suosikkihahmojani, ja tämä jakso on rautaista tasoa, vaikka onkin vain murhamysteerijakso. Käänteet ja Odon suhde Kiraan kuitenkin kutkuttavat. Melkein tekisi mieli antaa parempikin arvosana, mutta säästetään nyt niitä vitosia. 4/5.

Second Sight: Hieman rasittavassa jaksossa Sisko näkee näkyjä tai tutustuu naiseen, joka kirjaimellisesti katoaa. Samaan aikaan asemalla on käymässä pulleaegoinen planeetta-arkkitehti (en keksinyt suomennosta sanalle terraformer), jonka vaimo sattuu näyttämään Siskon näyn identtiseltä kaksoissisarelta. Jakson "scifi-juoni" ei oikein nappaa, ja vaikka jotkut etevästä terraformerista pitävätkin, minuun hänen omakehunsa vaikutti kuten sarjan hahmoihin: onko tätä pakko katsoa? 2/5.

Sanctuary: Tällä kertaa käsitellään mamuja - madonreiän toiselta puolelta harhailee alfakvadrantin puolelle matriarkaalisen yhteiskunnan edustajia, jotka olivat etsimässä "maailmankaikkeuden silmää", ja sen toisella puolella sijaitsevaa luvattua maata. Käy ilmi, että Bajor onkin tuo luvattu maa, ja maataviljelevät muukalaiset, kaikki 3 miljoonaa, haluaisivat muuttaa sinne. Tämä ei kuitenkaan Bajorin valtaapitäville käy. Jakson alussa muukalaisten - Skrreeaneiden - ja muiden välillä on kielimuuri, ja kommunikointi on vaikeaa. Sitten yhtäkkiä tämä osa juonesta ikään kuin hylätään, ja Trek-universumin rakenteeseen jotenkin kuuluva käännöskone saa otteen muukalaisten kielestä, ja kieliongelma ratkeaa. Miksi käsikirjoittajat ylipäätään vaivautuivat sisällyttämään jaksoon jotain tällaista? 3/5.

Rivals: Charmantti huijari saa putkaan päästyään käsiinsä mystisen kojeen, joka vaikuttaa aluksi uhkapelikoneelta. Huijarin onni kääntyy tämän jälkeen paremmaksi, ja mies perustaa kilpailevan kasinon Quarkin huonoksi onneksi. Samaan aikaan O'Brien pelaa jonkinlaista squashia Bashirin kanssa, eikä tukeva keski-ikäinen miehemme enää pärjää nuorelle ja urheilulliselle tohtorille, joka on harrastanut lajia melkein ammattitasolla lääkiksessä. O'Brien ei osaa myöskään hävitä. Lopulta Quarkin yrittäessä pelastaa liiketoimintaansa hän huijaa O'Brienin ja Bashirin hyväntekeväisyysmatsiin tietäen, ettei O'Brien voi voittaa tohtoria. Ainoa vaan, että uhkapelikone on jotenkin onnistunut muuttamaan todennäköisyyden lakeja asemalla. Ihan hauska, vaikkakin pirun epäuskottava idea, josta ei valitettavasti oteta irti niin paljoa kuin olisi voinut - todennäköisyys kun vaikuttaisi niin moneen asiaan, ja tässä se vaikutus tuntuu jotenkin rajoittuneelta. Joka tapauksessa kun jakson idea on näinkin kaukana kuviteltavissa olevan tulevaisuuden todellisuuden tuolla puolen, olisi voitu revitellä vähän enemmänkin. Kaikesta huolimatta ihan pidin jaksosta. 3/5.

The Alternate: Odo tapaa sijais-isänsä, ja auttaa tätä eräissä tutkimuksissa, jotka saattaisivat auttaa Odoa selvittämään alkuperänsä. Jokin menee kuitenkin mönkään, kun planeetalta (jonka nimi voisi olla vaikka Hölörömpsis, ketä kiinnostaa) tuotu olento pääsee irti. Ihan ok jakso, joka sinänsä ei tarjoa mitään mielenkiintoista pääasian kannalta, mutta tohtori Moran ja Odon suhde on ihan kiinnostava, ja toivomme ettei asia jää tähän. 3/5.

Armageddon Game: Bashir ja O'Brien auttavat erästä kansaa hävittämään tappavia biologisia aseita, ja kiitokseksi heidät yritetään murhata, tai siis "tieto hirveyksistä hävitetään, jottei kukaan voisi luoda niitä enää uudestaan, siis ajatelkaa nyt lapsiakin". Jakso ei kuitenkaan ihan yllä tavanomaisuuden paremmalle puolelle. 3/5.

Whispers: O'Brien epäilee salaliittoa mainiosti rakennetussa mysteerijaksossa. En ole ihan varma, pidänkö loppuratkaisusta, mutta kolme ja puoli pyöristyy kyllä ylöspäin. 4/5.

Paradise: Pentti Linkolan naispuolinen vastine on kymmenen vuotta kaikessa salassa johtanut pientä ihmissiirtokuntaa planeetalla, jossa ei ainoastaan ole luovuttu teknologian käytöstä, vaan teknologia ei edes toimi. Sisko ja O'Brien sattuvat löytämään heidät ja jäämään ansaan sinne. Kun tekniikkaan luottavat tuttavamme eivät suostu mukautumaan Alixuksen sääntöihin, saavat he tutustua samoihin rangaistuskeinoihin, jolla upea ja vahva nainen kurittaa myös yhden kynttilän varastunutta kyläläistä. Vuorokausi pimeässä laatikossa auringonpaahteessa ei riitä masokistiselle Siskolle. Ihan mainio vaihtoehtoyhteiskuntajakso. 4/5.

Shadowplay: Maailmanpoliisimme ovat tutkimassa outoja katoamisia eräässä kylässä. Paljastuu, että koko paikka on yhtä suurta hologrammiesitystä, joka tarjoaa jälleen yhden tilaisuuden käsitellä kysymystä, mikä on älyllistä ja ihmisarvoisen kohtelun ansaitsevaa elämää. Ihan menevää trekkeilyä, mutta ei mitään erikoista. 3/5.

Playing God: Jakso olisi ihan hyvä, jos se keskittyisi Jadziaan ja hänen koulutukseensa saapuvaan toukankantajaehdokkaaseen, mutta kun sen lisäksi on mitäänsanomaton juoni koskien tuholaiseläimiä ja typerä sci-fi -juoni "protouniversumista", joka arvatenkin uhkaa asemaa laajentumisellaan, niin tunnelma pirstoutuu, eikä lopulta oikein mikään juonista vakuuta. Maailma joka tapauksessa pelastuu jotenkin sillä, että protouniversumi heitetään laajentumaan muualle. Kumma juttu. 2/5.

Profit and Loss: Garakin/Andrew Robinsonin (ja vain hänen) ansiosta ihan katseltava jakso, jota kovasti pilaa Quarkin epäluonteenomainen käytös ja täysin epäuskottava käänne koskien hänen ex-rakastajaansa, joka on vihannut Quarkia vuodet ja ensimmäisen puoliskon jaksosta, ja sitten yhtäkkiä rakastaakin häntä. Äääh. Jaksossa paljastuu, että Garak on ilmeisesti maanpaossa, ja että Cardassialla on oma maanalainen vastarintaliikkeensä. Pakko antaa kuitenkin kolmonen erotuksena edelliseen jaksoon. 3/5.

Blood Oath: Mainio jakso, jossa kolme 60-luvun Trekistä tuttua hahmoa palaavat täyttämään verivalansa eräälle Albinolle, joka aikoinaan murhasi kunkin klingonin esikoislapset, joista yksi oli edesmenneen Curzon Daxin kummipoika. Curzonin vannomukset eivät Jadzialle enää kuulu, mutta hän kokee silti veren velvoittavan, oli se ristiriidassa federaatiolaisen moraalin kanssa tai ei. 4/5.

The Maquis, part 1: Cardassialainen rahtialus tuhoutuu lähtiessään DS9:ltä, ja sabotaasia epäillään. Käy ilmi, että Cardassian ja federaation rajamailla, aseistamattomalla vyöhykkeellä, kuhisee. Dukat ja Sisko alkavat tutkimaan asiaa. En ole ihan varma, mihin kohtaan kronologiassa jakso sijoittuu, koska Maquis-terroristejä käsiteltiin jo The Next Generationissa, mutta jakso nyt joka tapauksessa on varsin hyvää juonittelua hämärine asekauppoineen ja petoksineen. Cliffhanger-lopetus nyt ei ole järisyttävimmästä päästä, mutta ei antiklimaattinenkaan. 4/5.

The Maquis, part 2: Tarina jatkuu. Sisko tekee kaikkensa estääkseen Cardassian ja federaation välisen sodan, ja joutuu pian päättämään, kääntääkö aseenpiipun omiaan vastaan vai ei. Mainion juonittelujakson mainio päätös, jonka lopetus lupaa, että Maquis'ta kuulemme vielä jatkossakin. 4/5.

The Wire: Garakin pää menee rikki. Bashir yrittää parantaa, ja löytääkin Garakin aivoista implantin, joka on ilmeisesti jonkinlainen rangaistusväline. Erinomainen jakso, jossa saatetaan saada lisää selvyyttä Garakin taustoihin. Andrew Robinson loistaa. 4/5.

Crossover: En ole vieläkään perehtynyt alkuperäiseen, 60-luvun Star Trekiin, mutta ilmeisesti siinä on jakso, jossa Kirk joutuu vahingossa rinnakkaisuniversumiin, jossa tutuilla asioilla on uusi ilme. Siellä häärätessään hän ilmeisesti onnistui tekemään ihmisrodusta "paremman" traditionaalis-trekkiläisessä mielessä. Paha vain, että nyt sata vuotta myöhemmin rinnakkaisuniversumin bajorit, cardassit ja klingonit nousivat pehmentyneitä ja puolustuskyvyttömiksi ajautuneita ihmisiä vastaan, ja orjuuttivat heidät. Ja pahaksi onneksi Kira ja Bashir ajautuvat sinne myös vahingossa, tällä kertaa jotenkin Madonreiän kautta. Mainio jakso, jos ei kyseenalaista liikaa sitä, miten sankarimme sinne oikein joutuivat ja miten pääsivät sieltä pois. Kyynisempi voisi ajatella jakson olevan tekosyy päästää tutut näyttelijät tekemään jotain muuta kuin mihin ovat tottuneet. Vaihtoehto-Odo ja hänen "tottelevaisuussäännöt" (Rules of Obedience, vrt. ferengien Rules of Acquisition) ovat hauskoja. Viihteellinen toimintajakso, ei mitenkään syvällinen mielestäni, vaikka jaksoa voisikin pitää pohdintana siitä, mitä jos historia olisi sujunut vain hiukankin toisin. 4/5.

The Collaborator: Bajorien paavinvaalit lähestyvät, ja vedekit Winn ja Bareil ovat tasaväkisiä. Pahaenteinen Winn kuitenkin saa perusteluja epäilyille, että Bareil olisi aikoinaan toiminut salaa cardassien lukuun. Ihan hyvä juonittelujakso, jossa tilanne Bajorilla ottaa sankariemme kannalta askeleen luultavasti pahempaan suuntaan. 3/5.

Tribunal: Cardassit pidättävät jostain syystä O'Brienin tämän lähdettyä vaimonsa kanssa lomalle. Seuraa hieman kafkalainen oikeudenkäynti tyhjänpanttina toimivine asianajajineen (Fritz Weaver). Toisaalta täytyy ihmetellä, miten pitkälle eräät viitsivätkin mennä kiusatakseen. 3/5.

The Jem'Hadar: Kakkoskausi päättyy hieman ristiriitaisessa jaksossa. Toisaalta kyseessä on melko tavallinen "muutama päähenkilöistä menee vieraalle planeetalle lomailleen, mutta joutuvat liriin vihamielisten muukalaisten käsittelyssä". Toisaalta jaksossa esitellään viimeinkin virallisesti Dominion, tuo Gamma-kvadrantin oma anti-federaatio kätyreineen: raivokkaat Jem'Hadar -sotilaat viittä vaille peittoavat sankarimme, ja juonikas, tässä vaiheessa vielä nimetön, telekineettisillä ominaisuuksilla varustettu rotu manipuloi muita. Sankarit ottavat turpaan melko pahasti, muukalaiset kun surutta tuhoavat vihollisensa vaikka sitten itsemurhaiskulla, vaikka sillä ei mitään muuta saavutettaisikaan kuin suurempi kill count. 3/5.

Star Trek: Deep Space Nine, 1. kausi (1993)

Aloitin katsomaan uusintana viime kesänä ensimmäisen kerran katsomaani Star Trek: Deep Space Nine -sarjaa. Perinteisesti Star Trek on ollut tutkimusmatkasarja: avaruusalus, jonka nimi on Enterprise (tai Voyager) matkaa viimeisillä käymättömillä korpimailla etsimässä uusia sivilisaatiota ja ongelmia, ja tuomassa hyvää tahtoa ja rauhaa. DS9 poikkeaa tästä kaavasta merkittävästi: toiminta keskittyy planeetta Bajorin läheisyyteen, joka on vasta hiljattain vapautunut cardassien miehityksestä. Federaatio kutsutaan asemalle paitsi pitämään cardassit loitolla, myös varmistamaan että bajorilaiset aikanaan pääsisivät Federaation jäseniksi. Aseman komentajaksi valitaan vaimonsa kuolemasta edelleen kärsivä vastahakoinen Benjamin Sisko, kalju, mutta tummaihoinen komentaja. Tilanne mutkistuu, kun bajorista tuleekin yhtäkkiä alfa-kvadrantin mielenkiinnon keskittymä, kun sen läheisyydestä löytyy stabiili madonreikä entuudestaan tuikituntemattomaan galaksin osaan, gamma-kvadranttiin.

Voisi ajatella, että stationaarisuus on silkka este ja rajoite. Jos The Next Generationissa tympi välillä liiat "klingon-jaksot", on tässä tietysti vaaran valtava ähky "bajoraanijaksoista" ja kenties "cardassiajaksoista". Epäilemättä osa katsojista ei pidä tästä asetelmasta, vaan toivoisi vanhaa kunnon seikkailutrekkiä, mutta minusta tässä sarjassa on onnistuttu syventämään nimenomaan edellämainittuja kansakuntia, tekemään niistä jotenkin "kokonaisia" samaan tapaan kuin aiemmat sarjat ovat tehneet etenkin klingoneista. Asetelma merkitsee myös sitä, etteivät käsikirjoittajat pääse pakoon mennyttä, vaan joutuvat pitämään huolen sarjan maailman sisäisestä eheydestä, ottamaan huomioon mitä aikaisemmin on tapahtunut. Ennen kaikkea asetelma tarjoaa tilaisuuden käsitellä aiheita, joihin ei yksi jakso riitä, ja nimenomaan tavalla, johon ei yksi jakso riitä. Nyt tilanteita voidaan rakentaa useitakin jaksoa, jopa tuotantokausia ja sitten katsoa miten käy, kun shit hits the fan. Edelleen asetelma tarjoaa mahdollisuuden siihen, että varsinaisten pääosanäyttelijöiden lisäksi on joukko sivuosanäyttelijöitä, joita pääsemme tapaamaan useita kertoja, ja joiden tarinaa päästään myös todella syventämään.

Tietysti tämä kaikki tarkoittaa sitä, että sarjasta on hankala katsoa satunnaisia jaksoja silloin tällöin, sieltä täältä. Tämä korostuu etenkin sarjan viimeisillä kausilla. En tarkoita, että Babylon 5:n tai Battlestar Galactican tapaan kyse olisi siitä, ettei voi tajuta mitä tapahtuu jos ei tiedä mitä aikaisemmin on tapahtunut, mutta tärkeää olisi tuntea hahmot, ja tietää ainakin jotain sarjan premisseistä, eli Bajorin / Cardassian historiasta, madonreiän merkityksestä ja sarjan hahmoista - jotkut sivuhahmot mukaanlukien. Sarja vaatii katsojalta hieman enemmän kuin muut Trekit.

Kaikkiaan DS9 liikkuu huomattavan paljon harmaammalla alueella kuin muut Trekit. Vaikka Starfleetin upseerit ovat edelleen hieman kirkasotsaisia, ei maailma kuitenkaan enää ole, ja sankarimmekin joutuvat sen vuoksi olemaan käytännöllisiä. Missään muussa Trekissä ei ole oikein samanlaista politikointia, eivät päähahmot pidä avoimesti pystyssä uhkapelipaikkaa ja ilotaloa (kyllä!). Vaikka ei nyt Battlestar Galactican tapaan ihan näytetä ruudulla seksiä ja raiskauksia, on DS9 kuitenkin jotain muuta kuin Shakespearea vapaa-ajallaan näyttelevät renessanssiupseerit, joille sukupuolisuhteetkin ovat sivistyneitä kynttiläillallisia. DS9:n hahmot ovat inhimillisiä, myös pahassa.

Viimeisenä yleishuomiona nurisen siitä, että DVD-kotelon kuva spoilaa tulevien tuotantokausien yllätyksiä: nyt lyhyttukkainen Sisko leikkaa tukkansa kaljuksi jossain vaiheessa ja kasvattaa viikset! Mutta sitten jaksokohtaisiin pika-arvioihin.


Emissary: Sarja alkaa mainiosti takaumalla Wolf 359:n taisteluun, jonka tiimellyksessä Picard-Locutuksen johdolla borgit tuhoavat muun muassa aluksen, jolta tuleva kapteeni Sisko pääsee poikansa kanssa pakenemaan, mutta joutuu jättämään rakkaan vaimonsa jälkeen. Kolme vuotta myöhemmin katkera Sisko määrätään komentamaan etäistä, Bajorin kiertoradalla sijaitsevaa, cardassien vielä pari viikkoa aiemmin miehittämää avaruusasemaa ja varmistamaan, että Bajor tulisi kelvolliseksi liittymään osaksi Federaatiota. Tilanne muuttuu äkkiä, kun Sisko ja kumppanit löytävät vakaan madonreiän, joka johtaa 70.000 valovuoden päähän gamma-kvadranttiin. Kaikkiaan Emissary esittelee päähahmot ihan onnistuneesti, vaikkakin minusta yrittää vähän liikaa maalata "persoonallisuutta" hahmoille, jotka pystyisivät siihen itsekin hiljalleen sarjan edetessä. Lisäksi esitellään muuan sivuhahmo, cardassialainen Gul Dukat, joka oli aiemmin aseman prefekti, "kapteeni". En muista enää, missä valossa ferengit esiteltiin The Next Generationin viimeisillä kausilla, mutta tässä on jo havaittavissa selkeää irrottautumista kökköpahisten roolista kohti kapitalistista oman edun tavoittelijaa. Myöskin äkkiä käy selväksi, etteivät kaikki päähahmot ole puhtoisia ja tykkää toisista: majuri Kira Nerys sanoo suoraan olevansa sitä mieltä, ettei hyväksy federaation päsmäröintiä, turvallisuuspäällikkö Odo taasen on avoimen sarkastinen ja kyyninen. Jakson varsinainen idea on Siskon menneisyyden traumojen käsittely, omituiset "madonreikämuukalaiset" ja hänen mahdollinen roolinsa bajorilaisten jumalolentojen, "profeettojen" lähettiläänä. Kaikkiaan Emissary lupaa hieman erilaista trekkiä, jossa uskonnolla ja kenties politiikalla on sijansa. Jakson hieman esoteerinen jälkipuolisko saattaa tosin olla toimintaa ja jänniä scifi-elementtejä odottavalle hieman tylsä - DS9:ä pidetään joskus sinä "tylsänä trekkinä", eikä avausjakson perusteella voi kieltää, etteikö maine olisi ehkä jossain määrin perusteltukin. Sen sijaan hieman aikuisempaan, avaruusjuonitteluista pitävään makuun "erilaisen" trekin avausjakso olisi varsin asiallinen ja lupaava. 4/5.

Past Prologue: Mies saapuu cardassien jahtaamana asemalle. Entinen terroristi, joka ilmeisesti tunsi Kiran hyvinkin, väittää sanoutuneensa irti väkivallasta, ja hänelle myönnetään turvapaikka. Lopulta Kira joutuu kuitenkin miettimään, kelle hän oikein olisi lojaali. Past Prologue on mainio jakso, jonka varsinainen sisältö on ihan onnistunut, mutta jonka kruunaa erään sarjassa useita kertoja esiintyvän sivuhahmon esitteleminen. Tohtori Bashirin ja yksinkertaisen räätäli Garakin, jota esittää Andrew Robinson (Hellraiser, Dirty Harry), homoeroottissävytteinen ensikohtaaminen on unohtumaton, eikä katsojallekaan tule hirveän selväksi, onko kyseessä tavallinen kauppias, vakooja vai mikä. 4/5.

A Man Alone: Jos edellisessä jaksossa syvennyttiin Kiraan, päästään nyt syventymään Odoon. Konstaapelin aikoinaan vankilaan saattama mies on päässyt vapaaksi, sillä cardassien häivyttyä vallan kahvasta ei cardassialaisen murhaamista enää pidetä varsinaisesti rikoksena. Odo on kyllä erinomaisen hyvä hahmo, eikä vähiten siksi että hän on "hyvis", ja silti epä-Star Trekmaisesti kyyninen, sarkastinen, ja voisiko sanoa hivenen misantrooppinen hahmo. Valitettavasti suljetun tilan murhamysteeri ei ole siitä onnistuneimmasta päästä, ja loppuratkaisussa tunnutaan hieman kuin oikaistaisiin pari mutkaa. Sillä välin osoitetaan, että Wesleyn korvikkeeksi pelkäämäni Jake Sisko olekaan Wesley, vaan tavallinen poikalapsi, ja Miles O'Brienin vaimo Keiko siirtyy työttömyysputkesta opettajan uralle perustamalla koulun. 2/5.

Babel: Jakso on kuin suoraan The Next Generationista. Omituinen, eräänlaisen afasian aiheuttava virus sekoittaa aseman väen aivot, ja johtaa lopulta kuolemaan. Kello käy, ja lääke on löydettävä. Käy ilmi, että virus onkin keinotekoinen. Loppuratkaisu on kuitenkin aivan liian äkillinen - kun oikea henkilö, joka tietää vieläpä kertoa ettei vastalääkettä koskaan tehty, saapuu paikalle, löytyy vastalääke muutamassa minuutissa. Ei sillä, etteikö heti alusta alkaen olisi ollut selvää, että tilanne korjaantuu. 2/5.

Captive Pursuit: Aseman väki saa ensimmäisen vieraansa Gamma-kvadrantista. Toskiksi esittäytyvä paljastuu erityistä metsästystä vartavasten räätälöidyksi saaliseläimeksi, mikä aiheuttaa tiettyjä eettisiä ristiriitoja federaation ja uusien vieraiden kanssa. Tällainen "TNG-jakso", mutta onneksi fiksummasta päästä, edes loppuratkaisu ei ole siinä mielessä onnellinen, että muukalaiset saadaan koulutettua ihmisten tavoille. Kolme ja puoli pyöristyy ylöspäin. 4/5.

Q-Less: Sarjan ensimmäinen Q-jakso ei ihan varsinaisesti vakuuta, vaan jää sellaiseksi typeräksi huumorijakso, joka olisi varmaan voitu esittää ihan hyvin emosarjassakin, jos Enterpriselle vain suinkin olisi sopinut sen verran harmaalla alueella toimivaa henkilöstöä, että joku olisi voinut järjestää hämäräperäisen tavaran huutokaupan salassa. Jakso toimiikin ehkä paremmin jonkinlaisena irrallisena välipalana, jossa vähän piikitellään The Next Generationin suuntaan - yhdessä kohtauksessa Q toteaa, että Picard and his lackeys would have solved all this technobabble hours ago. Koko sarjan kertaalleen nähneenä on todettava, että poliittikkaa ja muuta uskontoa käsittelevään sarjaan kaikkivoipa Q ei sovi lainkaan, ja ilahduttavasti Q-Less jääkin sarjan ainoaksi Q-jaksoksi. Heppoisemmassa Voyagerissa niitä on hahmon ystäville (kaitpa heitäkin on) vielä tarjolla. 2/5.

Dax: Taas näitä Trekin oikeudenkäyntijaksoja. Onneksi Dax on kuitenkin selvästi paremmasta päästä. Meidän omaa Jadzia Daxia syytetään jostain, mikä tapahtui silloin kun Dax-toukka asusteli Curzon-nimisessä isännässä. Menneitä kaiveleva muukalainen (Gregory Itzin, 24:n presidentti vitoskaudelta) on sitä mieltä, että myöhempien isäntien (tai emäntien tässä tapauksessa) on maksettava aiempien synneistä, sillä muutoin trillit voisivat suorittaa "täydellisiä rikoksia". Jadzia Dax ei kuitenkaan ole hirveän halukas puolustamaan itseään - miksei? Jakso valottaa mukavasti melko vieraita trillejä (jotka esiintyivät ilmeisesti jo The Next Generationissa), ja Siskon ja Curzon "Old man" Daxin välejä nyt kun Curzon on kuollut. 4/5.

The Passenger: Tohtori Bashir ja majuri Kira ovat matkalla kotiin jostain, kun vastaanottavat hätäkutsun, ja yrittävät pelastaa pulaan joutuneen aluksen viimeiset eloonjääneet, murhamiehen ja hänet napanneen lainvalvojattaren. Murhamies vaikuttaisi kuolevan, mutta asemalle päästyään alkaakin vaikuttamaan siltä, että mies on kuin onkin vielä elossa, ja aikoo edelleen kaapata lastillisen mustassa pörssissä myytävää deuridiumia. Odo ja Starfleetin palkkaama luutnantti Primmin tutkivat asiaa. Jakson parhaita puolia ei ole "pimeän kyytiläisen" arvoitus, vaan Odon suhtautuminen toimivaltansa jakamiseen. Ihan OK perusjakso, vaikkakin uuden ruumiin saaneen tappajan ylinäyttely vähän häiritseekin. Loppuratkaisu on melkoisen epätrekkiläinen, ja kertoo paljon siitä, millä vesillä DS9:ssä seilataan: hyvis teloittaa silmää räpäyttämättä murhaajan, kun tämä on lopulta saatu kiinni, eikä muut hyvikset närkästy ääneen, ainoastaan ilmeet menevät vaikeiksi. 3/5.

Move Along Home: Larppausta Cube-elokuvien hengessä. Asema saa vieraita Gamma-kvadrantista. Vähän kuten Voyagerissa myöhemmin, tässä oudot muukalaiset ovat ihmisiä, joilla on takatukat ja tatuointeja. Siskon ja muiden harmiksi muukalaiset ovat viehtyneitä uhkapelaamiseen. Quark tutustuttaa heidät alfa-kvadrantin tapoihin, kuten kasinoiden huijaustoimintaan. Vastalahjaksi Quark saa pelata typerää Chula-peliä, johon Kira, Sisko, Bashir ja Dax pääsevät ottamaan henkilökohtaisesti osaa. Jaksossa parasta on taas Odon (ja edellisen jakson Primminin) tutkimukset, ja Odon suhtautuminen Starfleetin käytäntöihin - hän kun ei siihen kuulu, ei hänellä ole myöskään hirveästi estoja mennä omin luvin tutkimaan muukalaisten alusta. ("Oh, is that a Starfleet policy? Well, I'm not in Starfleet!"). En muistanutkaan tätä, mutta tämä oli paitsi toinen, myös viimeinen kerta kun näemme Primminiä. Jakso ei myöskään onnistu luomaan jännitettä, sillä alusta alkaen on ihan selvää, että peliin joutuneilla sankareillamme ei ole oikeasta hädästä tietoakaan - jos tässä sarjassa joku kuolee, niin ei ainakaan missään muukalaisten kepeässä Dungeons & Dragons -pelissä. 2/5.

The Nagus: Ferengit olivat TNG:ssä kävelevä, huono vitsi. Heidän piti olla "uusia pahiksia", mutta poskelleen meni. DS9 onkin muotoillut ferengit uuteen uskoon - vaikka kyseessä ei edelleenkään ole mitenkään suosikkirotuni, Armin Shimermanin Quark on ollut mainio hahmo. Tämä jakso on sarjan ensimmäinen "ferengijakso", jossa näemme muiden ahneiden kapitalistien ja keinottelijoiden lisäksi ferengien johtajan, Suurnagus Zekin (Wallace Shawn), joka tosin nimeää Quarkin seuraajakseen ja hoitamaan gamma-kvadranttilaisten hyväksikäyttöä, öh, ei kun kaupankäyntiä. Korkealla asemalla on myös korkeammat riskit. Paikoin ihan hauska jakso, joita ei kyllä tarvitsisi tulla mitenkään säännöllisesti. 2/5.

Vortex: Quarkin yritys kaupata varastettua tavaraa menee mönkään, kun madonreiän toiselta puolelta tullut muukalainen saa vihiä asiasta, ja keskeyttää tilaisuuden. Ryöstökään ei kuitenkaan onnistu, ja muukalainen tappaa vahingossa toisen. Odo alkaa taas tutkimaan. Jaksossa selvitellään Odon alkuperää - gamma-kvadranttilaisella miehellä kun on mukanaan eräänlainen otus, joka muistuttaa monella tavoin Odoa. Voisiko Odo olla kotoisin gamma-kvadrantista, ja onko olemassa muitakin muodonmuuttajia? Jakso ei lopulta vastaa paljoonkaan, mutta toisaalta: myyteillä usein on jonkinlainen pohja todellisuudessa, mistä Odo itse tietysti on varsin selkeä todiste. Odon sarkastisuus ja misantropia on erittäin miellyttävää, kun muuten trekeissä ollaan aika ystävällisiä ja kilttejä. 3/5.

Battle Lines: Bajorin uskonnollinen johtaja (Kai) Opaka saapuu asemalle, ja halajaa vähän katselemaan, mitä madonreiän, eli bajorien "taivaallisen temppelin" (celestial temple) tuolla puolen on. Käy kuitenkin köpelösti, sukkula ammutaan alas, ja Opaka kuolee. Kira, Bashir ja Sisko tapaavat sodassa toisen heimon kanssa olevan heimon, ja pian käy ilmi, että planeetta onkin jonkinlainen sodan monumentti, jossa kukaan ei kuole lopullisesti - Opakakin herää pian takaisin henkiin. Ainoa vaan, että kuolleet tulevat riippuvaisiksi planeetan mikrobeista (vai mitähän nanohöpötyksiä taas olivatkaan), eivätkä voi enää poistua planeetalta, mikäli mielivät pysyä hengissä. Ihan ok perusjakso, mutta Opaka olisi saattanut olla tärkeä hahmo, ja nyt hän vaikuttaa poistuvan sarjasta melko yhdentekevässä välikohtauksessa. 3/5.

The Storyteller: O'Brien ja Bashir lähtevät Bajoriin tutkimaan hädässä olevaa kylää, jossa ainoa huolenaihe onkin kun paikallinen tarinaniskijä on kuolemassa vanhuuteen. Kyläläisten mielestä hänen selviytymisensä on kuitenkin elintärkeää heille, sillä muuten kamala pilviolento syöksee kylän tuhoon ja turmioon. Kuoleva tarinaniskijä valitsee O'Brienin seuraajakseen. Samaan aikaan Sisko toimii sovittelijana kahden bajorilaisheimon välisissä aluejakoneuvotteluissa. Jake ja Nog (Quarkin veljenpoika) käyttäytyvät kuten typerä varhaisteinit, joita he ovatkin. Vähän tällainen hölmö, TNG-hylyltä vaikuttava jakso. 2/5.

Progress: Yksi Bajorin kuista aiotaan hyötykäyttää lämmöntuotantoon, jonka vuoksi kuu on evakuoitava. Muuten sujuu hyvin, mutta Anthony Hopkinsilta näyttävä papparainen parin kaverinsa kera ei suostu lähtemään, vaan on valmis vaikka kuolemaan. Kira yrittää maanitella miestä. Tämäkin on vähän tällainen TNG-jakso, paitsi loppuratkaisu ilahduttaa vähän - ei tule mitään iloista "kaikki ovat tyytyväisiä"-kompromissiä. 3/5.

If Wishes Were Horses: Typerä TNG-hylky, jossa DS9:n asukkien mielikuvitukset alkavat jostain syystä muovaamaan todellisuutta - satuhahmot ja kuolleet pesäpalloilijat tulevat lihaksi, asemalla alkaa juoksentelemaan strutseja ja satamaan lunta. Suht' älytön juttu, mutta huumorijaksona siinä on muutama hauska juttukin: (1) Quark naureskelee Odolle, kuinka tällä ei ole mielikuvitusta. Hetkeä myöhemmin Odo on toimistossaan, ja kuvittelee Quarkin kaltereiden taakse ja myhäilee, etteikö hänellä muka ole mielikuvitusta. (2) Lopun technobabble-hätätila -kohtauksessa Kira raportoi hädissään "aliavaruusoskillaatiosta", jonka perään hän sanoo itsekseen, juuri sen verran kovaa että katsoja saattaa kuulla, eikä lausetta ole tekstitetty: "What the hell does that mean?". 2/5.

The Forsaken: Lwaxana Troi -jakso, joka ärsyttää hieman aluksi, mutta on loppujen lopuksi ihan siedettävä. Jakson varsinainen juoni (läheisyydenkipeä tietokone) on huuhaata, mutta Troi saa Odosta, yksinäisestä konstaapelistamme, irti paljon, eikä Troikaan ole ihan niin ärsyttävä kuin tavallisesti. 3/5.

Dramatis Personae: Klingonit olivat lähettäneet madonreiän toiselle puolen biotutkimusseurueen. Se palaa takaisin matkalle viittä vaille tuhoutuneena raunioaluksena. Viimeinen eloonjäänyt onnistuu kaukosiirtämään itsensä asemalle, komentosillalle (Ihanko totta? Vaikuttaa siltä, ettei DS9:llä välitetä liikaa turvatoimista), ja kuolee sitten siihen julistaen itselleen voiton viimeisellä henkäyksellään. Hieman myöhemmin aseman väki alkaa käyttäytyä oudosti. Kira vaatii erään tavara-aluksen miehistön pidättämistä ja lastin takavarikoimista, Sisko ja muut federaatiolaiset eivät. Lopulta välit kärjistyvät, ja aseman bajorilaisväki suunnittelee vallankaappausta, ihmiset taas varautuvat vallan väkivaltaiseen takaisinkaappaukseen. Paitsi Sisko, jota ei vähempää voisi kiinnostaa aseman komentajan tehtävät, vaan keskittyy rakentelemaan kelloa. Ainoa, joka ei käyttäydy oudosti on Odo, jonka harteille jää mysteerin selvittäminen. Peruskauraa, tällainen tavanomainen scifi-jakso, ei mitenkään hemaiseva. 2/5.

Duet: Muuan kuljetusalus tuo Bashirille potilaan, joka kärsii ns. Kalla-Nohran oireyhtymästä. Kira kiinnostuu, sillä syndroomasta saattaa kärsiä vain ne, jotka olivat mukana cardassialaisten rakentamalla ja hallinnoimalla työ- eli keskitysleirillä miehityksen aikaan, ja vallankin jonkinlaisen kaivosonnettomuuden aikaan. Ainoa vaan, että potilas itse on cardassialainen - siis Kiran näkökulmasta hirvittävä sotarikollinen. Potilas väittää olevansa silkka arkistoijanplanttu, mutta kaikki ei ole ihan sitä, miltä näyttää. Duetia pidetään usein sarjan parhaimmistoon kuuluvana jaksona, ja vaikka en itse välttämättä ihan niin pitkälle menisi, on Duet ehdottomasti ykköskauden toistaiseksi paras jakso, ja jos joku jakso tällä kaudella, niin juuri tämä ansaitsee täydet pisteet. Harris Yulinin (Ghostbusters 2!) esittämän cardassialaisen ja Kiran välinen kärhämöinti on vaikuttavaa seurattavaa loppuun asti. Loppuratkaisua myöten jakso on erinomainen osoitus siitä, miksi DS9 nousee emosarjansa The Next Generationin yläpuolelle. Juonipaljastuksia pelkäämättömät voivat tarkistaa tämän Youtube-klipin, joka kokoaa yhteen pari timanttista kohtausta jaksosta. 5/5.

In the Hands of the Prophets: Kauden viimeinen jakso keskittyy siihen, miten bajorilaisten uskonnollisuus ja federaation tiukan tieteellinen maailmankuva sopii yhteen. Tähän asti ei ole ollut ongelmia, mutta Bajorilla on myös fundamentalisteja, ja tavallinen kansa on yhtä altista mielipidevaikuttamiselle kuin nykyaikanakin. Tämäkin jakso on, hieman toisella tapaa kuin Duet, selvää pesäeron tekoa TNG:hen nähden. Vaikka jakson varsinaiset ongelmat (Keikon eli O'Brien vaimon pitämän koulun ja bajorilaisten profeettauskon ristiriita, sekä O'Brienin apulaisen outo kuolemantapaus) selviävätkin, jää tilanne kuitenkin auki: sankarit ovat edelleen asemissaan, eivät voi jatkaa eteenpäin kuten Enterprise, ja Bajorille jää jaksossa esitellyt sivuhahmot, joita tulemme tapaamaan jatkossakin. Toinen on vedekit (Vedek = jonkinlainen bajorilainen versio kardinaaleista tms. siinä missä Kai = Paavi) Bareil ja pirullinen Winn, jota esittää erittäin mainio Louise "Nurse Ratched" Fletcher. Mainio lopetus kaudelle, vaikkei attentaatteineenkaan ihan olekaan "Best of Both Worlds"-tasoa. 4/5.

Jos lasken jaksokohtaisten pisteiden keskiarvon ja mediaanin, olisi kauden arvosana 3. Deep Space Nine season 1 on ensimmäiseksi kaudeksi erinomainen, mutta sillä on kohtalainen määrä keskinkertaisia jaksoja. Sinänsä hienoa, ettei selvästi huonoja jaksoja ole mahtunut mukaan, mutta parantamisen varaakin vielä on, joten arvosana tuntuu oikeutetulta. 3/5.